

Yhdelle kesä on kiivainta työnteon aikaa, toiselle lomaa. Toisaalta lomakin tarkoittaa eri ihmisille aivan eri asioita.
Miten perheessä voidaan sovittaa yhteen tilanne, jossa yhdellä on koko kesäksi pitkä työlista ja toisen mielestä ainoa oikea lomanviettotapa on riippumatto?
Kaikki lähtee pysähtymisestä ja kuuntelusta, kertoo perhe- ja pariterapian kouluttajapsykoterapeutti Terhi Kotilainen Tampereelta.
”Asiat eivät ole joko tai, vaan sekä että. Vaikka toinen ei ajattelisikaan samalla tavalla, kaikkien pitää tulla kuulluksi eikä jyrätyksi.”
”Asiat eivät ole joko tai, vaan sekä että. Vaikka toinen ei ajattelisikaan samalla tavalla, kaikkien pitää tulla kuulluksi eikä jyrätyksi.”
Rakentavan keskustelun kriteerit eivät täyty, jos omasta suusta pulppuaa lauseita, jotka sisältävät äyskimistä, kuten ”sinä et koskaan tee sitä ja tätä” tai ”miksi sinä et koskaan”. Kotilainen kehottaa tällaisessa aloittamaan lauseet mieluummin muodossa ”minun mielestäni” tai ”koen asian niin, että”.
Rakentavan keskustelun kompastuskiviä ovat myös sellaiset jokapäiväiset ilmiöt kuin väsymys ja nälkä.
Kotilainen kehottaakin sopimaan etukäteen, että hampaita kiristyttävään aiheeseen palataan esimerkiksi huomenna kello 18, kun kaikki osapuolet ovat syöneet, mutta ei ole vielä liian myöhä.
Jos on kova tekemään ja touhottamaan, on sinänsä ymmärrettävää, että kesäloma tuntuu hyvältä ajalta järjestää kattotalkoot ja kitkeä oikein urakalla.
”Tällaisen ihmisen kannattaa pysähtyä miettimään, kokeeko hän ansaitsevansa paikkansa maailmassa vain tekemällä. Jokaisen on hyvä oppia myös palautumaan”, Kotilainen muistuttaa.
Yhteisiä tavoitteita on toki hyvä olla, mutta ei niin, että ne tulevat saneltuna yhdeltä henkilöltä.
”Ehkä rästitöistä voisi laatia listan tärkeysjärjestyksessä ja sopia, että ykkönen tehdään tänä kesänä ja loput jäävät jonotuslistalle”, Kotilainen vinkkaa.
Hän lisää, että toiselta ihmiseltä voi oppia sellaisenkin taidon kuin hetkeen pysähtymisen.
Aina ei tarvitse suorittaa edes sen vertaa, että ottaisi hienosta järvimaisemasta kuvan, vaan voi antautua nauttimaan upeasta maisemasta ja ihan vain rauhoittua ja hengitellä.