• Tämä älykäs ja sosiaalinen lintu yleistyy Suomessa, mutta kaikki eivät siitä pidä

    Pitkäikäiseksi elävät naakat ovat hyvin pariuskollisia lintuja.
    Tilaajalle
    Naakka viihtyy mielellään maaseutumaisissa taajamaympäristöissä, mutta ei ydinkaupungissa tai umpimetsässä.
    Naakka viihtyy mielellään maaseutumaisissa taajamaympäristöissä, mutta ei ydinkaupungissa tai umpimetsässä. Kuva: Juho Rahkonen
    Koti|Eläimet ja kasvit
    30.5.202622:00
    Juho Mäkelä

    Naakka (Corvus monedula) on sosiaalinen ja älykäs lintu. Varislintuihin kuuluva naakka pysyy parvessa ja pesii yhdyskunnissa.

    Naakkaparvessa yksilöiden välillä vallitsee tiukka arvojärjestys, Birdlife Suomen suojeluasiantuntija Aapo Salmela kertoo.

    ”Vanhat linnut valtaavat usein parhaat ruoka-apajat ja pesäkolot, ja ne pysyvät myös reviirillään ympäri vuoden. Nuoret linnut muuttavat usein Suomesta talveksi. Naakat talvehtivat Ruotsissa ja Tanskassa.”

    Rengastusaineistojen perusteella naakan ikäennätys on jopa yli 16 vuotta. Kuolleisuus on suurinta nuorissa ikäluokissa, kuten yleensäkin linnuilla.

    Parisuhteissaan naakat ovat hyvin uskollisia. Ne liikkuvat usein pareina parvessa myös pesimäajan ulkopuolella.

    ”Pariuskollisuus on aika tyypillistä pitkäikäisillä linnuilla. Kun on kerran valittu puoliso, sen kanssa pysytään yhdessä. Koiraiden ja naaraiden välillä ei ole hierarkiaa, eli ne ovat aika tasa-arvoisia”, Salmela sanoo.

    Naakkanaaraat ja -koiraat ovat samannäköisiä ja -kokoisia, eikä niitä pysty erottamaan toisistaan maastossa.

    ”Pariuskollisuus on aika tyypillistä pitkäikäisillä linnuilla. Kun on kerran valittu puoliso, sen kanssa pysytään yhdessä.”

    Naakka on Varsinais-Suomen maakuntalintu, ja esimerkiksi Turun tuomiokirkko on ollut vuosisatojen ajan mustaharmaan linnun koti. Naakka esiintyy myös Sauvon kunnan vaakunassa.

    Suomalaisessa kansanperinteessä naakkaa on kutsuttu myös kirkkoherraksi, koska se viihtyy vanhoissa kirkontorneissa ja tapuleissa.

    ”Monen mustan linnun, kuten naakan, korpin ja palokärjen, on uskottu ennustavan kuolemaa. Naakka on aika näkyvä ja kuuluva laji, joka on helppo tunnistaa. Sellaisista linnuista löytyy paljon erilaisia kansanuskomuksia”, Aapo Salmela sanoo.

    Naakka on nykyään Suomen yleisin varislintu, ja sen kanta on kasvussa. Vielä muutama vuosikymmen sitten naakka tunnettiin lähinnä Etelä- ja Varsinais-Suomen lintuna. Tuoreimman arvion mukaan naakan pesimäkanta on Suomessa noin 220 000 paria.

    ”Naakkoja esiintyy nykyään Oulun korkeudelle asti ihan runsaana, ja pikkuhiljaa se on laajentanut reviiriään myös Itä-Suomeen. Napapiirin pohjoispuolella naakka on vielä hyvin harvinainen.”

    Naakka viihtyy kulttuuriympäristöissä ihmisten läheisyydessä. Varislinnuistamme se on ainoa kolopesijä.

    ”Naakka pesii mielellään maaseutumaisissa taajamaympäristöissä, mutta ei ydinkaupungissa tai umpimetsässä.”

    ”Monen mustan linnun, kuten naakan, korpin ja palokärjen, on uskottu ennustavan kuolemaa.”

    Naakka on aika äänekäs. Sille on tyypillinen toistuva nasaalimainen ja kimeä kja-ääni.

    ”Naakkaparven ääni kuuluu hyvin kauas, kun linnut menevät porukalla nukkumaan yöpymisparvissa.”

    Muiden varislintujen tapaan naakka on älykäs, sosiaalinen ja oppivainen. Tämä näkyy esimerkiksi ravinnonhaussa.

    ”Pitkäikäinen ja fiksu lintu muistaa sellaisia paikkoja, missä on helposti ruokaa saatavilla, vaikka kävisikin välillä jossain muualla. Naakat pystyvät myös siirtämään tietoa nuoremmille linnuille.”

    Kaikkiruokainen naakka syö esimerkiksi hyönteisiä, viljaa, marjoja ja ihmisten jättämiä roskia. Se ei ole yhtä paha pesärosvo kuin varis, mutta tarvittaessa se syö muiden lajien poikasia ja munia.

    ”Naakka ei ole yleinen saalislaji muille linnuille, koska se on kohtalaisen iso ja aika vahva. Lisäksi se liikkuu isoissa porukoissa. Toki kanahaukka saattaa naakan joskus napata, ja poikasia voi mennä pesärosvojen suihin”, Salmela kertoo.

    Naakka on äänekäs lintu. Sille on tyypillinen toistuva nasaalimainen ja kimeä kja-ääni.
    Naakka on äänekäs lintu. Sille on tyypillinen toistuva nasaalimainen ja kimeä kja-ääni. Kuva: Kari Salonen

    Naakan rauhoitus poistettiin vuonna 2018. Tätä perusteltiin erityisesti naakkojen maataloudelle aiheuttamilla vahingoilla.

    Naakat aiheuttavat maatiloille isoja kustannuksia esimerkiksi repimällä ja sotkemalla rehupaaleja. Linnut myös pesivät rakennusten savupiippuihin ja sotkevat ulosteillaan parveutumisalueiden ympäristöä.

    Naakkavahingoista ei ole maksettu korvauksia maanviljelijöille elokuun 2018 jälkeen. Lintuja saa nyt metsästää pesimäkauden ulkopuolella.

    Birdlife Suomen suojeluasiantuntija Salmela ei usko, että metsästyksellä voidaan juurikaan vähentää naakkakantaa, koska se osaa älykkäänä lintuna varoa ja vältellä metsästäjiä.

    ”Olennaista on vahinkojen ennaltaehkäisy”, hän sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Kurki ei ole pekkaa pahempi, vaikka siitä häkkilintu talven ajaksi tulikin.

      Luonto | Pekka-kurjella on ongelma: Se kuvittelee olevansa ihminen

      Tilaajalle
    • Talvella metso etsii ravinnokseen männynneulasia, jotka eivät muille eläimille juuri kelpaa.

      Eläimet ja kasvit | Metso viettää talven vakiopaikoillaan ja odottaa jo kevään rähinöiden alkamista

      Tilaajalle
    • Tuulihaukka lekuttelee pyrstö supussa, valmiina syöksyyn.

      Eläimet ja kasvit | Tunnistatko tämän dronelta näyttävän haukan, joka pysyy paikallaan ilmassa myrskytuulellakin?

      Tilaajalle
    • Pyhtään Lintuhoitolan vakiasukkaita ovat ahtaissa paikoissa pesivien lintujen, kuten tiaisten, poikaset, joita ei pesästä putoamisen jälkeen saa enää takaisin pesään. Kuvan talitiaisten ruokalistaan kuuluu naudanjauhelihaa, hyönteispateeta, kananmunaa ja toukkia.

      Luonto | Lokki yrittää tappaa poikasensa, lintuhoitajalle soitettiin hädissään — tästä oli kyse

    Artikkelin aiheet
    naakka
    linnut
    BirdLife Suomi
    pariuskollisuus
    maatalousvahingot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin