Tunnistatko tämän dronelta näyttävän haukan, joka pysyy paikallaan ilmassa myrskytuulellakin?

Pellon yllä erottuu tumma hahmo, joka näyttää leijailevan paikoillaan. Hetken päästä se pudottautuu muutaman metrin alaspäin, jää ilmaan paikalleen ja syöksyy nopeasti maahan. Tämä ei ole kohtaus Ukrainan sodasta, vaan tuulihaukan arkipäivää.

On tuulinen kesäpäivä, ja käyn ahon laitaa. Yhtäkkiä näen taivaalla tumman hahmon, joka pörrää paikallaan.

Taas on varmaan joku lähtenyt lennättämään dronea eli miehittämätöntä ilma-alusta, joka suomen kielellä on lennokki. Nehän ovat viime vuosina yleistyneet niin sotilas- kuin siviilikäytössä, ja moni ottaa niillä ilmakuvia, vaikka lennättäminen on nykyisin säädeltyä ja joissakin paikoissa kokonaan kielletty.

Mutta mistään ei kuulu lennokille tyypillistä herhiläismäistä surinaa. Katson kohdetta tarkemmin, ja sillähän on siivet, jotka viuhuvat vauhdikkaasti.

Tämä on tuulihaukka, siipien kärkiväliltään noin 65–80-senttinen keskikokoinen petolintu.

Tuulihaukka lekuttelee paikallaan vastatuulessa siipiä viuhtomalla. Samalla se levittelee pitkää pyrstöään, joka toimii ohjaimena ja vakaimena, lentokoneen tai lennokin tapaan.

Tuulihaukka syöksymäisillään. Kuva: Juho Rahkonen

Kun haukka on havainnut saaliin, se laskeutuu vaiheittain alemmaksi muutaman metrin kerrallaan. Tehtyään muutamia tällaisia välipysähdyksiä haukka vetää siivet ja pyrstön suppuun ja syöksyy maahan kuin pommi.

Taivaalta pudottautuvan haukan isku on niin nopea, että saaliseläin ei useinkaan ehdi huomata mitään ennen kuin se päätyy linnun teräviin kynsiin. Tuulihaukalla on murhaavan tarkka katse ja koordinaatiokyky.

Lekuttelu vaatii paljon energiaa, mutta se on tehokas tapa paikantaa saalis. Tämän taitonsa vuoksi se on saanut kansan suussa lempinimiä, kuten tuulentallaaja ja tuulenpieksijä.

Tuulihaukka ei ole muuten erityisen nopea lentäjä, se taittaa matkaa noin neljänkympin vauhdilla, mutta lekottelutaitonsa ansiosta se on hyvä saalistaja.

Paikallaan lentäminen on mahdollista vahvojen rintalihasten ja siipien muotoilun ansiosta.

Tuulihaukka ei ole erityisen nopea lentäjä. Kuva: Juho Rahkonen

Tuulihaukan tunnistaa paitsi dronemaisesta lentämisestä, myös terävästä ja kimeästä ”kii-kii”-huudosta.

Yli 90 prosenttia tuulihaukan ravinnosta on myyriä. Lisäksi se saalistaa hiiriä, sisiliskoja, heinäsirkkoja ja kovakuoriaisia sekä huonokuntoisia pikkulintuja.

Tuulihaukan näkee usein myös väijyvän saalista sähkötolpan tai -langan päällä tai ladon katolla. Läheltä katsottuna lintu on hyvin kaunis. Koiraalla on tiilenruskea pilkukas selkä ja siniharmaa pyrstö sekä pää. Jalohaukoille tyypilliseen tapaan silmien alapuolella on mustat viirut. Naaras ei ole yhtä värikäs.

Tuulihaukka on maanviljelijöiden seuralainen, ja latojen seinille asetetut pöntöt ovat auttaneet aikaisemmin harvinaista lintua kasvattamaan kantaansa.