Kuolema ei ole koskaan ollut Juuso Laitiselle vaikea asia, ja omaisten kanssa hän haluaa aina keskustella rauhassa. Kuva: Sanne Katainen
Kun potilas yritti puukottaa, Juuso Laitinen torjui hänet keittiöjakkaralla – ensihoitajan yleisimpiä asiakkaita ovat vanhukset
Ensihoitajan työ kävi Juuso Laitiselle lopulta niin kuormittavaksi, että hän sairastui masennukseen.Tilaajalle
Juuso Laitinen työskentelee ensihoitajana Pirkanmaalla. Kuva: Sanne KatainenItsemurhaa yrittäneitä, synnyttäjiä ja harhoissa riehuvia psykootikkoja. Kaksikymmentä vuotta ensihoidossa työskennellyt Juuso Laitinen kertoo mieleenpainuvimmista tehtävistään esikoiskirjassaan Elämä käsissä (Bazar).
Ensihoitajan työhön kuuluu järkyttäviäkin kohtaamisia. Työuransa alkuaikoina Laitinen päivysti varallaolovuorossa omalla asunnollaan ambulanssin kanssa.
Syyspäivä oli rauhallinen, kunnes Juuso sai naispuolisen kollegansa kanssa illalla hälytyksen koodilla 785-C eli mielenterveysongelma.
Hälytyksen lisätiedoissa luki ”naispotilas, näkee ja kuulee harhoja”. Syrjäisellä paikalla kesäasunnolla heitä vastassa oli potilaan hätäpuhelun soittanut äiti.
Laitinen meni kollegansa kanssa mökkiin rauhallisesti ja varoen. Pakoreitin kaksikko katsoi valmiiksi.
Kuulantyöntäjän kokoinen potilas istui keittiössä puukko kädessä ja lonkero toisessa. Hän näki ensihoitajat ja huusi: ”Te minua olette vaanineet.”
”Potilas tuli päälle puukon kanssa. Työparini ehti perääntyä ahtaasta tilasta, ja minä sain huitaistua puukon pois keittiöjakkaralla. Pääsimme pakenemaan ambulanssiin”, Laitinen kertoo.
Juuso Laitinen pyysi hätäkeskuksesta paikalle poliisipartion, jota piti odotella tunnin verran.
”Potilas tuli päälle puukko kädessä. Työpari ehti perääntyä ahtaasta tilasta, ja minä sain huitaistua puukon pois keittiöjakkaralla.”
Poliisit saivat taltutettua mielenterveyspotilaan pippurisumutteella, ja Juuso ja Jaana kuljettivat väsyneen naisen ambulanssilla yli sadan kilometrin päähän sairaalaan. Potilas tajusi lopulta, että he eivät halunneet hänelle pahaa.
Kysymyksessä oli ensimmäinen työtehtävä, jossa Laitisen henki oli uhattuna.
”Painoin vaan menemään enkä pysähtynyt miettimään asiaa. Ajattelin silloin, että tämä kuuluu työhön. Tilanne ei säikäyttänyt, mutta mihinkään työhön ei tarvitsisi kuulua väkivallan uhkaa.”
Laitinen valmistui ensihoitajaksi vuonna 2007, jolloin ei tiedetty jälkipurkumenetelmistä. Vaikeat asiat käsiteltiin vetämällä pää täyteen.
”Onneksi jälkipurku käynnistetään nykyään automaattisesti, kun ensihoitaja kohtaa työssään esimerkiksi nuoren ihmisen kuoleman.”
Laitisen mukaan se ei takaa ainoana toimenpiteenä työhyvinvointia. Ehkäisevää työnohjausta saa ensihoidossa edelleen vain harvoilla alueilla.
”Työnohjausta pitäisi olla kerran kuukaudessa. Kun asioista pääsisi puhumaan, se voisi estää kyynistymistä ja loppuunpalamista.”
37-vuotias Juuso Laitinen vietti lapsuutensa eri puolilla Etelä-Pohjanmaata: Kauhavalla, Nurmossa ja Alajärvellä. Nykyään hän asuu Tampereella ja hoitaa vuoroviikoin kahta kouluikäistä lastaan.
Ensihoitajan työtä Laitinen on tehnyt ympäri maata, aina eteläisestä Suomesta pohjoiseen asti.
”Pohjois-Suomessa maalaisjärki toimii vähän paremmin kuin etelässä, jossa hätäkeskukseen soitetaan myös pikkuflunssista. Ymmärrän, että moni soitto johtuu tietämättömyydestä tai turhautumisesta.”
Istumme Juuso Laitisen kanssa maanantaina keskipäivällä tamperelaisen leipomon kahvilassa. Edellisen yön hän ajoi ambulanssia.
Miehellä oli viime yön vuorossa kymmenen keikkaa, eikä hän kuskannut yhtään potilasta sairaalaan. Laitinen arvioi, että keskimäärin vain kymmenen prosenttia ensihoidon tehtävistä on kiireellisiä.
”Ensihoitajan työ näyttäytyy elokuvissa ja tv-sarjoissa todellisuutta dramaattisempana. Tyypillisin potilas on vanhus, joka ei pärjää kotona. Syynä voi olla esimerkiksi virtsatieinfektio tai yleistilan lasku.”
Nykyään lähes jokaisessa työvuorossa Laitinen joutuu tekemään vanhusten huoli-ilmoituksia sosiaalitoimelle.
Ensihoitajien työssä näkyy selvästi, että huonokuntoiset vanhukset sinnittelevät liian pitkään kotona.
”Jotkut nuoremmat soittavat ambulanssin vaikka kivun takia. Heillä saattaa olla esimerkiksi polvivamma, ja he ovat odottaneet puoli vuotta lääkäriin pääsyä.”
37-vuotias Juuso Laitinen vietti lapsuutensa Kauhavalla, Nurmossa ja Alajärvellä. Kuva: Sanne Katainen”Eniten minua palkitsee se, kun saan jonkun vanhan mummon tai papan kasvoille hymyn.”
Juuso Laitisen mielestä parasta ensihoitajan työssä on työn jäljen näkeminen.
”Eniten minua palkitsee se, kun saan jonkun vanhan mummon tai papan kasvoille hymyn.”
Synnytyksiä ensihoitajalle tulee eteen melko harvoin, ja ne ovat Laitisen mukaan todella jännittäviä tilanteita.
”Toki Suomessa on synnytetty saunassakin. Meidät on koulutettu siihen, että pystymme turvaamaan äidin ja vauvan peruselintoiminnot. Ensihoitaja ei ole silti kätilö, ja kotisynnytyksessä on omat vaaransa.”
Kuolema ei ole koskaan ollut Juuso Laitiselle vaikea asia, ja omaisten kanssa hän haluaa aina keskustella rauhassa. Usein juodaan yhdessä kahvit.
”Kiire loppuu, kun joku kuolee. Omaiset saavat kahvia keittäessään vähän miettimisaikaa ja tekemistä käsilleen, etteivät romahda. Sitten keskustellaan.”
Nykyään Juuso Laitinen joutuu tekemään lähes jokaisessa työvuorossa vanhusten huoli-ilmoituksia sosiaalitoimelle. Kuva: Sanne KatainenJuuso Laitinen sai kolmisen vuotta sitten masennusdiagnoosin, ja sairauslomaa kesti puoli vuotta.
Henkisesti kuormittava ensihoitajan työ vaikutti siihen, että hän poltti itsensä loppuun. Hän ei ikinä pysähtynyt miettimään omaa jaksamistaan.
”Olen suorittanut arkea ja perhe-elämää sata lasissa. Miehet ja terveydenhoitoalalla työskentelevät puhuvat harvoin masennuksesta. Yritän murtaa mielenterveyteen liittyvää stigmaa”, Laitinen sanoo.
Elokuvissa masentuneet ihmiset itkevät ja ovat surullisia, mutta Laitinen oli kuin zombi, tunnekuollut.
”Pahimmassa vaiheessa makasin kolme viikkoa putkeen sängyssä, nousin vain vessaan ja jääkaapille. Lapset olivat iso voimavara, he saivat tullessaan zombin ylös.”
”Miehet ja terveydenhoitoalalla työskentelevät puhuvat harvoin masennuksesta. Yritän murtaa siihen liittyvää stigmaa.”
Nykyään Juuso Laitinen voi selvästi paremmin, kunhan muistaa liikkua ja nukkua tarpeeksi.
Hän on käynyt psykoterapiassa, ja masennuslääkkeitä hän syö todennäköisesti loppuelämänsä.
”Jos lähipiirissäsi on masentuneita kavereita, mene spontaanisti heidän ovensa taakse tai soita pihasta. Tekee paljon, kun masentuneen saa hetkeksi pois kodin synkkyydestä kahville tai kävelylle”, Laitinen vinkkaa.
Hän on kiitollinen siitä, että on saanut ensihoitajan työn kautta hyviä ystäviä. Työparit tulevat tutuiksi, kun ambulanssissa istutaan 24 tuntia yhdessä.
”Työhuolet unohtuvat, kun pelaamme ensihoitajien porukalla NHL-peliä Playstation 5:lla.”
Aikaisemmissa parisuhteissa ensihoitajan työ aiheutti hankaluuksia, koska kumppanit kyllästyivät miehen pitkiin työvuoroihin ja väsymykseen.
Nykyinen puoliso Ema on hänkin ensihoitaja, ja rakkaus on ollut myös yksi tärkeimmistä masennuslääkkeistä.
”Puoliso ymmärtää, että työvuoron jälkeisenä päivänä ei lähdetä sukujuhliin tai kissanristiäisiin. Hän tietää työn henkisen kuorman ja pystyy olemaan tukena.”
Ensihoitajan työ on hankalaa parisuhteen kannalta, Juuso Laitinen sanoo. Kuva: Sanne KatainenJuuso Laitinen
Syntynyt vuonna 1988 Kauhavalla. Asui lapsuudessaan myös Nurmossa ja Alajärvellä.
Työskentelee ensihoitajana Pirkanmaalla. Elämä käsissä on hänen ensimmäinen tietokirjansa.
Asuu Tampereella. Perheeseen kuuluu kaksi omaa lasta, puoliso ja puolison oma teini-ikäinen lapsi.
Vapaa-aikanaan käy kuntosalilla, kalastaa ja ajaa moottoripyörällä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
