• Eristeistä paljastui käsikranaatti, kun Risto remontoi vanhaa taloa – ”Vaistonvaraisesti nostin sen maasta”

    Talon rakenteista löytynyt käsikranaatti oli suomalaistuotantoa. Päätymisestä eristeisiin on todennäköinen teoria.
    Tilaajalle
    Munakäsikranaatti M32 oli kotimaista tekoa ja käytössä talvi- sekä jatkosodissa.
    Munakäsikranaatti M32 oli kotimaista tekoa ja käytössä talvi- sekä jatkosodissa.  Kuva: Risto Toivanen
    Koti|Rakentaminen ja remontointi
    8.8.202520:00
    Jarmo Hankivaara
    Karstula

    Karstulalainen Risto Toivanen huomasi kouriintuntuvasti, että mitä tahansa voi tulla vastaan vanhan talon remontissa.

    Oli vapunaatto 2022, kun hän remontoi hankkimaansa kiinteistöä. Vuonna 1937 valmistunut, kaksikerroksinen liike- ja asuinhuoneisto tunnetaan Heikkisen talona sen rakentajan Eero Heikkisen mukaan.

    Toivanen oli poistanut vanhoja purueristeitä seinärakenteista, ja ne lojuivat maassa talon vieressä.

    Ilta alkoi hämärtää, mutta hän ajatteli vielä hieman lapioida puruja säkkeihin.

    ”Huomasin eristeiden seasta pilkistävän soikean esineen ja ajattelin sen verhotangon nupiksi. Vaistonvaraisesti nostin sen maasta ja totesin aika painavaksi.”

    Armeijan käyneenä miehenä Toivanen tajusi silmänräpäyksessä, että hänellä oli kädessään vanha, mutta erinomaisessa kunnossa oleva käsikranaatti.

    ”Laskin sen välittömästi takaisin sahanpurujen joukkoon ja pinkaisin juoksua talon nurkan taakse.”

    Tästä paikasta Risto Toivanen löysi kranaatin sahanpurueristeiden joukosta, jonne se tippui katon rajasta.
    Tästä paikasta Risto Toivanen löysi kranaatin sahanpurueristeiden joukosta, jonne se tippui katon rajasta.  Kuva: Petteri Kivimäki

    Toivanen odotti hetken ja palasi varovasti kranaatin luo. Hän siirsi kuormalavan varovasti sen päälle, jotta kukaan ei vahingossa tarttuisi kranaattiin ja piti tuumaustauon.

    ”Soitin sedälleni, joka on auttanut minua suuresti remonttihommissa ja oli purkamassa myös tämän talon rakenteita.”

    Ensin miehet pohtivat, olisiko mahdollista viedä se jonnekin metsäojaan ja räjäyttää siellä.

    ”Hetken mietittyämme hylkäsimme ajatuksen. Mitä enemmän pohdin, sitä varmemmaksi tulin, etten enää halua siihen koskea. Sehän voisi jotenkin virittäytyä ja räjähtää vaikka käteen.”

    Vaimon ehdotuksesta Toivanen soitti pelastuslaitokselle, joka ohjasi pian poliisin paikalle. Virkavalta valvoi paikkaa, kunnes Puolustusvoimien erikoisyksikkö haki kranaatin.

    Risto Toivanen laittoi kranaatin suojaksi kuormalavan ja hälytti viranomaiset paikalle.
    Risto Toivanen laittoi kranaatin suojaksi kuormalavan ja hälytti viranomaiset paikalle. Kuva: Risto Toivanen

    Toivanen otti muutamia kuvia käsikranaatista, ja ne paljastavat hyvin aseen tyypin.

    Sotamuseon näyttelysihteeri Miika Kuusisto tunnistaa kranaatin heti. Kyseessä on M32-munakäsikranaatti, jota Suomi alkoi valmistaa 1930-luvulla täydentääkseen vähäistä asearsenaaliaan.

    Valokuvassa näkyy selvästi kranaatin alumiininen suojakorkki ja erinomainen kunto.

    Sen päätymisestä aikoinaan seinärakenteisiin ei koskaan saada varmaa vastausta, mutta valistuneita arvauksia on lupa esittää.

    Jatkosodan jälkeen pelättiin Neuvostoliiton hyökkäystä, kun Suomi sitoutui ajamaan armeijansa alas. Aseita kätkettiin järjestelmällisesti ja hajautetusti eri puolille maata.

    Talon rakentaja Eero Heikkinen palveli sotavuosina Toivasen tietojen mukaan vääpelinä ja oli siviilissä arvostettu mies kaikin puolin. Jokainen voi miettiä tykönään, kuinka todennäköisesti joku ulkopuolinen olisi päässyt käsiksi armeijan käsikranaattiin ja onnistunut piilottamaan sellaisen Heikkisen talon eristeisiin.

    Suomalaisia räjähteitä viime sotien ajalta. Vasemmalta kasapanos, munakäsikranaatti M32, polttopullo ja varsikäsikranaatti.
    Suomalaisia räjähteitä viime sotien ajalta. Vasemmalta kasapanos, munakäsikranaatti M32, polttopullo ja varsikäsikranaatti. Kuva: Tuomas Alanen/Sotamuseo

    Risto Toivanen selvitti metallinpaljastimen kanssa, että muita aseita ei rakenteissa ollut.

    Valistunut arvaus jälleen. Kun asekätkentä alkoi paljastua, kätköistä alettiin äkkiä siirtää aseita pois. Neuvostoliittolaisista koostuva valvontakomissio ja suomalaiset kommunistit vaativat näet aseita kätkeneitä tilille.

    Lisää aiheesta
    • Jatkosodan jälkeen toteutettiin salainen operaatio, jonka päämääränä oli valmistaa Suomi sissisotaan.

      Historia ja perinne | Suomessa valmistauduttiin sotaan Neuvostoliittoa vastaan aseita kätkemällä – äärivasemmisto vaati tuomioita ja sai tahtonsa läpi

      Tilaajalle

    Asekätkentään arvellaan osallistuneen kaikkiaan 5 000–10 000 henkilöä, mutta läheskään kaikkien toimintaan osallistuneiden osuus ei koskaan paljastunut. 2 000 oli jossakin vaiheessa pidätettynä, ja 1 488 henkilöä sai rangaistuksen.

    Ehkäpä aseita oli jossain vaiheessa Heikkisen talossa enemmänkin, mutta ne siirrettiin paljastumisen pelossa nopeasti pois. Yksi kranaatti unohtui kuitenkin eristeisiin.

    Lisää aiheesta
    • Salpalinjan bunkkerien ampuma-aukot oli suunnattu niin, että tykistöllä niihin ei päässyt kaukaa käsiksi ja ne pystyivät ampumaan ristitulta muiden asemien kanssa.

      Historia ja perinne | Salpalinjaa pidettiin salaisesti kunnossa sodan jälkeen NL:n hyökkäyksen varalta – edes stalinistit eivät tohtineet tehdä siitä numeroa

      Tilaajalle
    • Bunkkerin toiselta sisäänkäynniltä alkaa kallioon louhittu taisteluhauta, joka johtaa korkean kallion päälle. Tykistökeskityksen jälkeen miehet olisivat siirtyneet sinne asemiin.

      Historia ja perinne | Video: Tällaisissa oloissa suomalaiset valmistautuivat ottamaan venäläiset vastaan Salpalinjan bunkkerissa

    • Vaasalaismies kertoo saaneensa Vetterli-kiväärin appiukoltaan tämän kuoltua. Tarkempaa aseen historiaa hän ei tiedä.

      Historia ja perinne | Japani osti suomalaisille kivääreitä vallankumousta varten – aseita on edelleen monessa kodissa

      Tilaajalle

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Työtila valmiina. Myös sähköistys ja valaitus piti uusia.

    Koneviesti | Vanha rehuvarasto muuttui koneistustilaksi – projektissa hyödynnettiin kierrätysmateriaaleja

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Lukijan idea: Aurinkokeräimet seinälle, niin lumi ei haittaa

  • Pressuhallilla konekalustolle saatiin lisää säilytystilaa.

    Koneviesti | Pressuhalli tarjoaa nopeasti pystytettävää säilytystilaa koneille ja laitteille – hallin käyttöikä vaikuttaa lopulliseen neliöhintaan

    Tilaajalle