

Kati Pohjanmaalla on monta titteliä: ruokatoimittaja ja -vaikuttaja, kouluttaja ja vienninedistäjä. Viime kesäkuussa hän sai listaan uuden työnimikkeen, kun hänet valittiin Peruna-alan yhteistyöryhmän uudeksi asiamieheksi. PAYR on yhdistys, johon kuuluu perunan viljelijöitä ja peruna-alan yrityksiä sekä yksityishenkilöitä.
Pohjanmaan työsarka alkoi mittavalla käytännön perehdytysohjelmalla. Kotitalousopettajan koulutustaustalla hän tuntee perunan raaka-aineena, mutta viime vuoden aikana tietämys on kasvanut ulottumaan perunan koko elinkaareen siemen- ja tärkkelysperunan tuotannosta pakkaamoihin, jalostukseen, myyntiin ja tutkimukseen.
”Kävin Oulun kupeessa tutustumassa siemenperunatuotantoon. Olin vaikuttunut, kun selvisi, että Tyrnävä-Liminka-alue kuuluu Euroopan neljään High Grade -alueeseen. Sieltä saamme sertifioitua, tautivapaata ja puhdasta siemenperunaa”, Pohjanmaa selostaa.
Kati Pohjanmaa on huolissaan perunan kulutuksen vähenemisestä.
Omilla Instagram- ja Tiktok-tileillään hän jakaa perunatietoutta, -vinkkejä ja -reseptejä kaikelle kansalle Perunakuiskaaja-Katina. Hän on huolissaan perunan kulutuksen vähenemisestä. Pestissään hän nostaa esiin perunan vahvuuksia ja kirkastaa sen imagoa.
”Yksi laskun syy voi olla huono perunakokemus, esimerkiksi joukkoruokailusta tutut ”kumiperunat”. Niitä syntyy, jos perunat kypsennetään liian aikaisin ja ne joutuvat odottamaan ruokailijaa parikin tuntia. Muuttuuhan pastakin liisteriksi ja riisi puuroksi, jos niitä säilytetään lämpimänä liian pitkään.”

Pohjanmaa povaa kuitenkin uutta trendiaaltoa ilmastoystävälliselle ja terveelliselle perunalle, jota on saatavissa ympäri vuoden ja vieläpä edullisesti.
Hän kannustaa kuluttajia valitsemaan useammin kotimaista – oli kyse sitten tuoreista tai pakasteperunatuotteista. Peruna-asiamiehellä on tapana tiedustella myös ravintoloissa perunan alkuperää.
”Itse ostan mahdollisimman pieniä perunoita ja keitän ne kuorineen paloiteltuna. Se on nopeaa. Keitän kerralla enemmän, jolloin jääkaapissa on aina kypsää raaka-ainetta. Niistä ruoka syntyy nopeasti pannulla, uunissa tai airfryerissa. Kannattaa kokeilla myös litistettynä piirakkapohjaksi sekä sillileivälle ja pizzan täytteeksi viipaloituna.”
Perunakuiskaaja kehottaa järjestämään kotona perunatastingin.
”Keitä muutamaa eri lajiketta ja maista niitä rinnakkain – erot maussa ja rakenteessa yllättävät, ja saatat löytää uuden suosikkilajikkeesi”, Pohjanmaa vinkkaa.