Vuonna 1936 syntynyt Reijo Hakala jatkaa kaupantekoa vuosi kerrallaan. Taustalla elämänkumppani Aini Marttila. Kuva: Johannes TervoReijo Hakala, 90, kynti avioeron jälkeen mansikkamaat sileäksi ja lähti torille myymään perunaa ‒ nyt hän ennakoi alansa tulevaisuutta
1980-luvulta asti torikauppaa tehnyt Reijo Hakala on myynyt tuoreita kasviksia jo useille sukupolville. Samalla hän on nähnyt torikaupan nousun ja laskun.TilaajalleReijo Hakalan, 90, työpäivä on alkanut aamukuudelta. Edellispäivänä hän on ajanut 250 kilometrin päähän Laitilaan hakemaan perunaa ja mansikoita, mutta nyt hän on taas tutulla paikallaan Kurikan torilla.
Pakettiauton tavaratilassa on satoja kiloja perunaa, mansikkaa, herneitä ja tomaatteja. Väsymyksestä ei ole tietoakaan, kun Hakala tekee kauppaa raisun huumorin säestämänä.
Hakala on toiminut torikauppiaana Kurikassa 40 vuoden ajan. Elämänkumppani Aini Marttilakin on kulkenut mukana kolmisenkymmentä vuotta.
”Torikauppa tällaisenaan loppuu lähivuosina.”
Torielämä on muuttunut vuosikymmenten aikana. Ihmiset kulkevat tarjousten perässä, ja torilta ostaminen on vähentynyt niin paljon, ettei Hakala kaunistele tilannetta.
”Tämäkin tori on nukahtanut. Torikauppa tällaisenaan loppuu lähivuosina. Maahanmuuttajataustaiset saattavat myydä vielä jotain, mutta kantasuomalaiset torikauppiaat eivät enää elätä itseään tällä touhulla”, Hakala harmittelee.
Reijo Hakalan tukena ja turvana torilla on jo vuosikymmenien ajan ollut elämänkumppani Aini Marttila. Kuva: Johannes TervoHakala on nähnyt myös ruokailutapojen muutoksen. Hänen aloittaessa torikauppiaana 1980-luvulla peruna oli suomalaisten ruokapöydän ehdoton kuningas, mutta viime vuosikymmenen aikana sen valta-asema on murtunut.
Hakalan mukaan muutos näkyy etenkin uuden perunan menekissä. Ennen hän saattoi myydä 300–400 kiloa uutta perunaa päivässä. Nykyään päivämyynti jää usein korkeintaan sataan kiloon.
”Ihmiset eivät syö enää perunaa entiseen malliin. Ennen keitettiin aina kotona, mutta nyt ostetaan paljon valmista ja käydään syömässä ulkona. Harva säilöö enää perunoita kuoppaan, eikä nuorempi polvi säilö juuri mitään. Uusiin taloihin ei enää rakenneta kellareita.”
Torikaupan hiipumiseen on luonnollisiakin syitä. Hakala viittoo tien toisella puolella olevalle hautausmaalle: moni hänen kanta-asiakkaistaan on jo poissa. Nuori sukupolvi on tottunut asioimaan marketeissa, eikä käy säännöllisesti toreilla.
”Aluksi moni asiakas ihmetteli, miksi perunoita tuotiin torille ja oliko niissä jotain vikaa. Kehotin ostamaan ja katsomaan kotona itse.”
Hakala myi aluksi oman maan mansikkaa. Myöhemmin perunasta tuli päätuote. Kuva: Johannes TervoHakala peri kauppiastaitonsa hevoskauppaa tehneeltä isältään. Nuorena hän jäi viljelemään kotitilaansa Ilmajoen Koskenkorvalla. Hän teki silloisen vaimonsa kanssa isot mansikkamaat ja myi niiden satoa muun muassa Seinäjoen torilla.
Avioeron jälkeen Hakala kynti mansikkapellot sileäksi ja alkoi harjoittaa torikauppaa laajemmin. Perunasta tuli päätuote.
Kun Hakala tuli vuonna 1985 Kurikan torille myymään uusia perunoita, nykyisen torin paikalla oli vaatimaton hiekkakenttä.
”Aluksi moni asiakas ihmetteli, miksi perunoita tuotiin torille ja oliko niissä jotain vikaa. Kehotin ostamaan ja katsomaan kotona itse. Ensimmäisenä päivänä myin viisi kymmenen kilon laatikkoa perunaa. Parin päivän kuluttua viisikymmentä laatikkoa meni kahdessa tunnissa.”
Kurikkalaiset ottivat torikauppiaan nopeasti omakseen, ja Hakalasta tuli paikkakunnalla tuttu ja luotettu kauppias. Monet hakevat uudet perunat ja mansikat juuri hänen autoltaan, ja asiakkaita tulee myös naapurikunnista.
Torikauppiaan kuulumisia voi nykyään seurata myös tyttären ylläpitämiltä Facebook-sivuilta.
Hakalan mukana kulkee vanha puntari, joka toimii ilman sähköä. Kuva: Johannes TervoHakalan asiakkaina käy jo kolmas sukupolvi. Nyt alkuvuosien lapsiasiakkaat tulevat ostoksille omien lastensa kanssa.
”Ajankulku näkyy myös tavarantoimittajissa. Eilen hain uusia perunoita tilalta, jossa isäntä on vaihtunut minun aikanani jo kahdesti. Tilaa isännöi taas nuori ja raavas mies”, Hakala naurahtaa.
Vuonna 1936 syntynyt Hakala saavutti eläkeiän jo 25 vuotta sitten. Hän jatkaa kaupantekoa vuosi kerrallaan.
”Iän puolesta tässä joutaisi eläkkeelle, mutta koirat eivät pääse karvoistansa. Olisin jo lopettanut, mutta ihmiset ovat sanoneet, että mistä he sitten hakevat uusia perunoita. Nyt tilanne on se, että oma tyttäreni on jäämässä minua ennen eläkkeelle.”
”Olisin jo lopettanut, mutta ihmiset ovat sanoneet, että mistä he sitten hakevat uusia perunoita.”
Hakala on ikäisekseen erittäin hyvässä kunnossa. Hänellä ei ole sairauksia, eikä liikkumisvaikeuksia. Tupakoinninkin hän lopetti kymmenen vuotta sitten. Pitkän iän salaisuudeksi hän sanoo sen, ettei hän murehdi turhia.
Torikauppiaan on fyysistä ja edellyttää pitkiä ajomatkoja. Hakala käy joka toinen päivä hakemassa tavaraa Laitilasta. Vuosien karttumisen hän huomaa omassa jaksamisessa.
”Ikä tuntuu siten, että päivät lyhenevät. Jos aamupäivällä teet kovasti töitä, iltapäivällä on annettava periksi ja levättävä. Loppupäivästä työnteosta tulee yhtä tossottamista.”
Tuoretavarat kulkevat isolla Iveco-kuljetusautolla. Kuva: Johannes Tervo
Reijo Hakala hakee suurimman osan tuotteistaan Laitilasta Varsinais-Suomesta. Kuva: Johannes TervoKaupankäynnin ohessa Hakala vaihtaa kuulumisia. Joillekin asiakkaille torilla käynti on päivän tärkeä sosiaalinen hetki.
”Kuulen päivän mittaan monta sairaskertomusta, mutta myös viisauksia ja kehuja. Täällä on mukavia asiakkaita”, Hakala kehuu.
”Monet yksinäiset ihmiset puhuvat täällä päivän ainoat sanansa. Minulle kaikki asiakkaat ovat samanarvoisia. Herrat ja narrit saavat aina yhtä hyvän palvelun.”
Vielä 1980-luvulla torit olivat kuntien ja kaupunkien vilkkaita kohtaamispaikkoja, joissa sattui ja tapahtui. Hakala toteaa, että meno on rauhoittunut ja torijuopotkin ovat kadonneet kokonaan kuvasta.
”Aikoinaan juopot tulivat toritiskille sekaamaan ja kovimpia häiriköitä piti häätää käsipuntarilla kauemmas. Useimmat heistä olivat humoristisia ja osasivat käyttäytyä, mutta jotkut aukoivat vain päätään.”
Reijo Hakala on nähnyt torielämän hiljenemisen. ”Täällä oli joskus niin paljon myyjiä, etteivät kaikki tahtoneet mahtua torille. Muitakin perunanmyyjiä kävi, mutta he lähtivät pois, kun asiakkaat olivat tottuneet ostamaan minulta.” Kuva: Johannes TervoTorikauppiaan työlle ei ole luvassa jatkajaa, eikä Hakala itse pidä sitä ihmeenä. Hänen lapsensa ovat nähneet läheltä, kuinka sitovaa ja fyysistä työ on.
Hakalalla ei ole tarkkoja suunnitelmia eläkepäiviksi. Toimettomana oleminen tuntuu vieraalta ajatukselta. Hän ei ole koskaan pitänyt varsinaista lomaa.
”En ole koskaan käynyt sellaisilla reissuilla, joita varten lomaa olisi pitänyt ottaa. Lomat on pidetty täällä torilla reuhtoessa.”
”Ihmisiä ei saa pelätä.”
Hakala toteaa, että myyntityötä oppii vain tekemällä. Kauppa syntyy luottamuksesta, ei ulkoa opetelluista myyntipuheista. Nuorille myyjille hänellä on yksinkertainen neuvo:
”Ihmisiä ei saa pelätä. Asiakasta katsotaan silmiin, kuunnellaan kunnolla ja palvellaan niin, että hän haluaa tulla takaisin.”
Vaikka torit ovat hiljentyneet ja asiakkaiden tavat muuttuneet, Hakala uskoo yhä aidon kohtaamisen voimaan.
”Kun pikkulapselle antaa maistiaiseksi herneenpalon tai mansikan, hän useimmiten muistaa sen vielä aikuisenakin ja tulee torille ostoksille.”
Salaisuus pitkään ikään löytyy Reijo Hakalan mukaan siitä, ettei murehdi turhia. Kuva: Johannes TervoReijo Hakala
Vuonna 1936 syntynyt torikauppias, maanviljelijä ja yrittäjä. Asuu Ilmajoen Koskenkorvalla.
Toiminut vuodesta 1985 lähtien torikauppiaana Kurikan torilla. Myy pääosin perunaa, tomaatteja, herneitä, mansikkaa ja marjoja.
Perheeseen kuuluu puoliso Aini Marttila, kolme lasta ja lapsenlapset.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
