• Väestöliitolta ehdotus syntyvyyden lisäämiseksi: Vauvarahasto

    Vauvarahasto voisi Väestöliiton mukaan tuoda jopa 15 000 lisäsyntymää vuodessa.
    Tilastohistorian matalin syntyvyys nähtiin vuonna 2024. Viime vuonna syntyvyys syntyvyys nousi hieman edellisvuodesta. Kuvituskuva.
    Tilastohistorian matalin syntyvyys nähtiin vuonna 2024. Viime vuonna syntyvyys syntyvyys nousi hieman edellisvuodesta. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen
    Koti|Perhe
    12.5.202613:08
    STT

    Väestöliitto ehdottaa, että valtio antaisi jokaiselle Suomessa syntyvälle lapselle 5 000 euron sijoituksen valtion hallinnoimaan sijoitusrahastoon. Tämän niin sanotun vauvarahaston tarkoitus olisi kannustaa perheen perustamiseen.

    Varat kasvaisivat rahastossa vuosikymmenten ajan korkoa korolle -ilmiön vuoksi. Varat vapautuisivat, jos aikuiseksi kasvanut vauva saisi omia lapsia.

    Väestöliiton mallinnuksen mukaan vauvarahasto toisi täysimittaisena parhaimmillaan jopa 15 000 lisäsyntymää vuodessa.

    Väestöliiton mukaan rahaston kustannukset vastaisivat noin 0,12:ta prosenttia bruttokansantuotteesta.

    Lisää aiheesta
    • Kelan syntyvyyttä koskevan keskustelun panelistit toivoivat lapsimyönteistä puhetta sekä nuorille aikuisille tukea mielenterveyden ja vanhemmuuden haasteisiin.

      Perhe | Virossa suurperheitä tuetaan avokätisesti – asiantuntijat epäilevät, toimisiko rahakikka Suomessa

      Tilaajalle
    • Maaseudun Tulevaisuuden toimittajat Mari Ikonen ja Janica Pörhönen vaihtoivat kokemuksia äidiksi tulemisesta. Väsymyksen keskelläkin se oli onnellista aikaa.

      Perhe | Vauva putosi järveen ja taaperot touhusivat keskenään – kahden sukupolven äidit paljastavat mokansa ja katumuksen aiheensa

      Tilaajalle
    • Tuoreimpien ajankäyttötutkimusten mukaan isät tekevät 44 prosenttia ja äidit 56 prosenttia kaikista kotitöistä.

      Perhe | Isän ja äidin roolit ovat muuttuneet, ja näin se näkyy arjessa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    vauvarahasto
    syntyvyys
    Väestöliitto
    bruttokansantuote
    valtiontalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle