• Somessa kohistaan Aura-juustosta – onko tuote muuttunut? Valio vastaa

    Sosiaalisen median alustoilla on nostettu esiin huoli siitä, että Aura-juuston reseptiä olisi muutettu. Kysyimme Valiolta, mistä on kyse.
    Sosiaalisessa mediassa on arveltu, että Aura-juuston reseptiä olisi muutettu.
    Sosiaalisessa mediassa on arveltu, että Aura-juuston reseptiä olisi muutettu. Kuva: Kimmo Haimi
    Koti|Elintarviketeollisuus
    11.3.202610:24
    Janiko Kemppi

    Valio on valmistanut Aura-juustoa vuodesta 1935. Moni on voinut törmätä sosiaalisessa mediassa keskusteluihin, joissa on arveltu, onko alkuperäistä reseptiä muutettu lähiaikoina.

    Homejuustoa on kuvailtu muun muassa sulatejuustomaisemmaksi, suolaisemmaksi, happamammaksi ja vaikeammin murenevaksi. Kysyimme Valiolta, onko Aura-juuston reseptille tehty jotakin.

    ”Tuotteen reseptiin tai valmistusmenetelmiin ei ole viime aikoina tehty muutoksia. Valmistusmenetelmät ja raaka-aineet ovat Valio Aura-juustossa toki muuttuneet sitten vuoden 1935, jolloin Aura-juuston valmistus alkoi, mutta perusperiaatteet ja valmistusvaiheet ovat pysyneet ennallaan”, Valion liiketoimintapäällikkö Emma-Riikka Kero kertoo.

    Homejuusto jatkaa kypsymistään kaupan hyllyllä sekä kotona jääkaapissa.
    Homejuusto jatkaa kypsymistään kaupan hyllyllä sekä kotona jääkaapissa. Kuva: Sanne Katainen

    Kero sanoo, ettei juuston kypsytyksessäkään ole tehty muutoksia.Yksi syy juuston erilaiseen koostumukseen saattaa piillä siinä, kuinka tuoretta juusto on.

    Keron mukaan juusto jatkaa kypsymistään vielä kaupan hyllyssä ja kotona jääkaapissa ja samalla sen maku voimistuu ja koostumus pehmenee.

    ”Tiedämme Aura-juuston olevan erityisen herkkä säilytyslämpötilan vaikutuksille.”

    Emma-Riikka Kero

    Säilytyslämpötilalla on merkittävä vaikutus juuston kypsymiseen. Kero arvelee, että osa tuotteissa koetusta vaihtelusta selittyy sillä, miten tuotteita kotona säilytetään.

    ”Hapattajabakteerien toiminta ja siten juuston kypsyminen jatkuvat koko tuotteen elinkaaren ajan ja säilytys- ja syöntilämpötilalla on vaikutusta tähän. Tiedämme juuri Aura-juuston olevan erityisen herkkä säilytyslämpötilan vaikutuksille.”

    ”Tämän vuoksi pakkauksessa lukee, että se säilyy avaamattomana alle kahdeksassa asteessa vähintään pakkauksessa merkittyyn päivään. Suosittelemme säilyttämään juuston 2–5 asteessa parhaan makunautinnon takaamiseksi.”

    Aura-juuston valmistukseen käytettävä raakamaito kerätään pohjoisen Keski-Suomen maitotiloilta.
    Aura-juuston valmistukseen käytettävä raakamaito kerätään pohjoisen Keski-Suomen maitotiloilta. Kuva: Sanne Katainen

    Sosiaalisessa mediassa on arveltu, että maidossa, josta juusto valmistetaan, on tapahtunut muutoksia. Näin ei Keron mukaan ole.

    ”Valmistukseen käytettävä raakamaito kerätään pohjoisen Keski-Suomen maitotiloilta, separoidaan ja pastöroidaan. Pastöroinnin jälkeen maitoon palautetaan juuri oikea määrä kermaa, jotta rasvapitoisuus saadaan kohdilleen”, Kero kertoo ja jatkaa:

    ”Maitoerien rasvapitoisuus ja proteiinisuhteet vaihtelevat, joten jokaisesta erästä otetaan näyte, jonka perusteella lasketaan, miten maitoja pitää sekoittaa, jotta juustosta saadaan tasalaatuista. Aura-juusto valmistetaan Äänekosken juustolassa.”

    Keron mukaan Aura-juuston suosio on jatkunut vuodesta toiseen tasaisena.

    ”Aura-juusto on erittäin suosittu joulun sesonkituote, joten sen kysyntä nousee voimakkaasti vuodenvaihteen tienoissa ja vastaavasti palautuu alkuvuoden aikana. Vuositasolla Aura-juuston kysyntä on pysynyt tasaisena viime vuodet.”

    Lisää aiheesta
    • Juustoon voi ilmestyä valkoisia pisteitä monista syistä. Niistä kalsiumlaktaatti on pelkästään esteettinen haitta, eikä vaikuta juuston syömäkelpoisuuteen.

      Ruoka | Mitä juuston reunoille ilmestyvät valkoiset pilkut ovat? Näillä vinkeillä juuston syömäkelpoisuus selviää

      Tilaajalle
    • Makean ja suolaisen yhdistelmä on täydellinen tässä ananaksella ja sinihomejuustolla täytetyssä piiraassa.

      Reseptit | Täydellinen piirakka Aurajuuston ystäville: Makeaa, suolaista ja rapeareunaista

    • Valsa-maustettua Polaria saa enää vain viipaleina noin 15 euron kilohintaan.

      Elintarviketeollisuus | Tätä ei enää saa: Valio lopetti vähäsuolaisen palajuuston myynnin

      Tilaajalle
    • Brittiläinen Toby Raynsford ja brasilialainen Felipe Santana haistelevat Napoleonin suosikkijuustoa époissesia.

      Ruoka | Ällöttävien ruokien museon pääsylippuna on oksennuspussi – Suomikin on edustettuna

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Aura-juusto
    Valio
    homejuusto
    resepti
    sailytys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja