• Tiesitkö? Suomalaiset muuttavat lapsuudenkodistaan ennätyksellisen nuorina – näissä EU-maissa porukoilla asutaan pitkään

    Erityisen aikaisin pesästä lentävät nuoret suomalaisnaiset, jotka hankkivat oman kodin avaimet keskimäärin 20,7-vuotiaina.
    Suomalaiset nuoret aikuiset muuttavat omilleen nuorempina kuin muiden Euroopan unionin maiden kansalaiset.
    Suomalaiset nuoret aikuiset muuttavat omilleen nuorempina kuin muiden Euroopan unionin maiden kansalaiset. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Koti|Perhe
    25.10.202515:40
    Tuovi Mäkipere

    Suomalaiset tunnetusti tykkäävät nähdä itsensä tilastokärjessä milloin missäkin asiassa, joten tässäpä yksi syy lähteä torille: Suomessa muutetaan pois lapsuudenkodista nuorempina kuin muissa Euroopan unionin (EU:n) maissa.

    Vuonna 2024 EU:n nuoret aikuiset muuttivat pois vanhempiensa luota keskimäärin 26,2 vuoden iässä. Etelä- ja Itä-Euroopan maissa itsenäistyminen tapahtuu myöhään, sillä esimerkiksi Kroatiassa keskimääräinen ikä oli 31,3 vuotta, Slovakiassa 30,9 ja Kreikassa 30,7 vuotta.

    Pohjoismaissa nuoret lentävät pesästä huomattavasti aiemmin, esimerkiksi tanskalaiset keskimäärin 21,7-vuotiaina ja ruotsalaiset 21,9-vuotiaina.

    Ennätysaikaisin omilleen muuttavat suomalaiset nuoret aikuiset, jotka muuttavat omilleen keskimäärin jo 21,4 vuoden iässä. Sukupuolten välillä on yli vuoden verran eroa, sillä suomalaisnaiset ovat keskimäärin vain 20,7-vuotiaita muuttaessaan omilleen, ja suomalaismiehet saavat avaimet omaan kotiin keskimäärin 22-vuotiaina.

    Yksi suurimmista itsenäistymisen viivästymisen syistä monissa EU-maissa on asumiskustannusten nousu. Euroopan kohtuuhintaisen asumisen suunnitelmassa korostetaan, että asuntokriisi uhkaa jopa yhteiskuntien vakautta ja demokratiaa, ja sen ratkaiseminen edellyttää EU-tason toimia.

    Euroopan kohtuuhintaisen asumisen suunnitelmassa korostetaan, että asuntokriisi uhkaa jopa yhteiskuntien vakautta ja demokratiaa, ja sen ratkaiseminen edellyttää EU-tason toimia.

    Lähes 10 prosenttia EU:n nuorista eli kotitalouksissa, jotka käyttivät vähintään 40 prosenttia käytettävissä olevista tuloistaan asumiseen vuonna 2024.

    Alhaisimmat nuorten asumiskustannusten rasitusasteet olivat Kroatiassa, jossa tavataan asua pisimpään lapsuudenkodissa. Suomessa ja muissa maissa, joissa muutetaan vanhempien luota nuorempina, nuorilla on keskimäärin enemmän asumiskuluja.

    Lähteet: Euronews 25.9.2025, Statista 14.8.2024
    Lisää aiheesta
    • Naiset muuttavat pois lapsuudenkodistaan selvästi miehiä aiemmin. LEHTIKUVA / ANNI REENPÄÄ.

      Yhteiskunta | Lapsuudenkodista muutetaan pois entistä nuoremmalla iällä – nuorilla on hyvin erilaiset lähtökohdat omillaan asumiseen

    • Seppo ja Jaana Lehtisen tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos 10 vuotta sitten. Yksi aikuisista pojista jatkaa peltoviljelyä.

      Ihmissuhteet | Jälleen kaksin

      Tilaajalle
    • Opiskelijoiden asumistuki muuttuu syksyllä, ja silloin monen on kiristettävä vyötä entisestään.

      Koti | Vanhempia rohkaistiin vuosia ostamaan jälkikasvulle opiskelija-asunto, mutta syksy tuo heille ikävän yllätyksen

      Tilaajalle
    • Alkukesällä maa- ja metsätaloustieteiden maisteriksi valmistuva Pia Laajalahti kuvailee saaneensa Helsingin yliopiston Viikin kampukselta koko paketin. Sieltä löytyi puoliso ja ystäviä loppuelämäksi ja ala, josta opin sekä teoriaa että käytäntöä.

      Koulutus | Pia Laajalahti on sukunsa ensimmäinen maisteri ja maatalouden ammattilainen – oma ala löytyi naapurista, ja lopulta kätilöopinnot saivat jäädä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    suomi
    nuoret aikuiset
    asuminen
    Euroopan unioni
    itsenäistyminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin