Koivulahden Rapukartanon yrittäjä Pasi Heinonen (oik.) on tuttu näky melkein kaikissa yrityksessä järjestetetyissä juhlissa. Tällä kertaa hän isännöi yrityksen virkistyspäivää viettäneitä vieraita koko rapujuhlien ajan. Kuva: Rami MarjamäkiMänttä-VilppulaPasi Heinonen vaihtoi lehmät rapuihin – nyt hän on opettanut tuhannet asiakkaat syömään rapuja
Itse kasvatettujen rapujen jalostusarvoa voisi nostaa, pohti Pasi Heinonen vuosituhannen alussa. Näin sai alkunsa Rapukartano, jossa maisemat ovat osa elämystä.TilaajalleVuonna 1995 Suomi liittyi Euroopan Unioniin ja Pasi Heinonen ryhtyi kotitilansa isännäksi Vilppulassa, nykyisessä Mänttä-Vilppulassa Pohjois-Pirkanmaalla. Ajankohta oli aloittelevalle maatalousyrittäjälle miedosti ilmaistuna haastava.
Koska perinteisellä kymmenen lypsylehmän tilalla ei enää EU-aikana elänyt, jotain muuta piti keksiä. Heinonen keksi ravut, sillä tuolloin Pirkanmaan reittivesiin suunniteltiin täplärapujen istutuksia. Alanvaihto oli Heinoselle ennestään tuttua, sillä ennen maatalousyrittäjyyttä hän oli ehtinyt jo työskennellä metsurina ja hierojana.
Muutos lypsykarjatilallisesta ravunkasvattajaksi tapahtui lopulta parissa kuukaudessa, ja uuden vuosituhannen alkuun mennessä Heinosen rapuistukkaita oli myyty Pirkanmaan reittivesiin yli 200 000 kappaletta. Lisäksi hän myi rapuja tukkuun ja ravintoloille.
Pasi Heinosen ura ravunkasvattajana alkoi vuonna 1995. Kuvassa yksi Heinosen kasvattamista lukemattoman monista ravuista. Kuva: Rami MarjamäkiSeuraava ura-askel odotti jo nurkan takana, kun Heinonen totesi, että hänelle maksetaan kaksi euroa per ruokarapu, mutta keitettyä rapua myydään pääkaupungissa kympillä kappale. Hänen kannattaisi siis itse nostaa rapujensa jalostusarvoa.
Näin sai alkunsa vuonna 2006 Koivulahden Rapukartano, tai tuttavallisemmin ihan vain Rapukartano.
”Kartano” ei ole ylimitoitettu termi, sillä metsän siimeksessä Vuohiselän rannalla tulija kohtaa kaksi melkoisen jyhkeää hirsirakennusta. Yritys on toiminut alusta asti tilausravintolana, mutta laajentunut sittemmin myös majoitustoimintaan. Majoituspaikka Merta valmistui kartanoa vastapäätä vuonna 2013.
Koivulahden Rapukartanon luonnonläheisyys on saanut monet vieraat ihmettelemään, miten Pirkanmaalla voi näyttää ja tuntua siltä, kuin olisi Lapissa. Rapukartanon yrittäjä Pasi Heinonen patistaa suomalaisia maaseudun yrittäjiä hyödyntämään Suomen upeaa luontoa, joka on maailman mittakaavassa ainutlaatuista. Kuva: Rami MarjamäkiIsännän kädenjälki näkyy tiluksilla kaikkialla, sillä esimerkiksi päärakennuksen aineksina on hyödynnetty 1780-luvulla rakennetun valtion torpan hirsiä, ja muutakin materiaalia on päätynyt uusiokäyttöön.
Koska Rapukartanon yritystoiminta sai alkunsa rapujen kasvatuksesta, rapuja on saatavilla lähes ympäri vuoden. Heinonen opastaa asiakkaita mieluusti rapujen syömisen saloihin, sillä kun tekniikka on hallussa, homma ei ole lainkaan vaikeaa.
”En todellakaan tiedä, kuinka monta tuhatta ihmistä olen opettanut syömään rapuja.”
Ruokalistoihin Heinonen ei ole yrityksen ensitahtien jälkeen puuttunut, vaan hän antaa mieluusti ammattilaisten hoitaa oman tonttinsa.
”Kun ruoka on läheltä ja se on sesongissa, maku on parhaimmillaan. Niin yksinkertaista se on.”
Rapukartanon tarjoilujen kantavana ideana on alusta asti ollut kaksi asiaa, eli lähiruoka ja satokausi. Nämä termit ovat vilisseet mediassa tiuhaan viime vuosina, mutta parikymmentä vuotta sitten tällainen ruokaan liittyvä ajattelu ei ollut yhtä valtavirtaa kuin nykyään.
”Kun ruoka on läheltä ja se on sesongissa, maku on parhaimmillaan. Niin yksinkertaista se on”, Heinonen tiivistää.
Ylipäätään Heinonen luottaa mieluiten mahdollisimman prosessoimattomaan ruokaan. Hän on pitkän yrittäjäuransa aikana huomannut, että kansainvälisillä asiakkailla on harvoin ruokarajoitteita, kun taas suomalaisilla saattaa olla pitkä lista heille sopimattomista ruuista.
Rapukartanon tunnelmallisessa päärakennuksessa vietettiin tällä kertaa rapujuhlia, mutta onpa siellä pidetty myös parinsadan vieraan häitä ja lukuisia muitakin juhlia. Kuva: Rami Marjamäki”Tiedä sitten, mistä se johtuu, mutta Suomessa syödään varsin pitkälle jalostettuja ruokia, eikä se ole elimistölle luonnollista.”
Rapukartanon ykkössesonkia on, luonnollisesti, rapukausi, erityisesti loppukesä ja alkusyksy. Kävijöitä piisaa silti kaikkina vuodenaikoina. Yritys työllistää ympärivuotisesti viisi henkeä, mutta sesonkiaikaan henkilökunnan nuppiluku nousee kymmeneen.
”Harvoin täällä on järjestetty tilaisuuksia, joissa en itse olisi ollut hetkeäkään paikalla.”
Heinosen työpäivät tapaavatkin venyä 16–18-tuntisiksi, minkä vuoksi hän saattaa myös yöpyä työmaalla. Usein hän myös toteaa, että työt eivät tekemällä lopu, joten nyt on syytä suunnata kotiin Tampereelle.
Ei hänen elämänsä sentään pelkkää työtä ole, vaan etenkin metsästys on tärkeä henkireikä. Rapukartanon seinillä näkyvät metsästysmuistot ovatkin kaikki isännän omaa saalista, jota on kertynyt melkoisesti neljän vuosikymmenen mittaisen metsästysuran aikana.
”Meille paikallisille esimerkiksi hiljaisuus on itsestään selvää, mutta nykyään se on monelle asia, jonka kokemisesta oltaisiin valmiita maksamaan.”
Kartanon asiakkaat ovat pääosin yritysasiakkaita, mutta tiloissa on pidetty paljon muitakin tapahtumia, kuten jopa 200 hengen häitä. Hääpareja on kartanon kauniissa järvimaisemassa vihitty kolminumeroinen määrä, ja savusaunan tuhannes lämmityskerta osui elokuulle 2025.
Kun asiakkaat ihailevat hiljaista järvimaisemaa, yhden jos toisenkin suusta on vuosien varrella kuulunut seuraavanlainen lause: ”Täällähän on kuin Lapissa.”
Niin on, nyökyttelee Heinonen, mutta kyse on ennen kaikkea siitä, että Lapissa on osattu brändätä maakunnan maisemat. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö ympäri Suomea olisi mahdollista päästä sielua hivelevään ja mieltä rauhoittavaan luonnonrauhaan.
Rapukartanon isännälle Pasi Heinoselle tuli mittariin 60 vuotta. Hän ei edes tiedä, kuinka monta tuhatta ihmistä on saanut häneltä oppia rapujen syömiseen. Kuva: Rami MarjamäkiHeinonen huomauttaa, että Suomen maaseudulla on aivan järjettömästi hyödyntämätöntä matkailupotentiaalia. Esimerkiksi juuri tämä Pirkanmaan pohjoiskolkka rehevine järviseutuineen on valtaosalle suomalaisista, puhumattakaan kansainvälisistä matkailijoista, helpommin saavutettavissa kuin Lappi.
”Meille paikallisille esimerkiksi hiljaisuus on itsestään selvää, mutta nykyään se on monelle asia, jonka kokemisesta oltaisiin valmiita maksamaan. Ei muuta kuin tuotteistamaan, kyllä Suomessa lääniä piisaa.”
Heinoselle tuli tänä vuonna mittariin 60 vuotta, ja yrittäjänäkin on tullut vietettyä 36 vuotta.
”Kaipa tämän ikäisenä pitäisi alkaa päättää, mikä minusta tulee isona.”
Työvuosia Heinosella on vielä jäljellä, mutta yrityksen tulevaisuutta ei ole lyöty lukkoon. Paljon riippuu siitä, haluaako Heinosen poika jatkaa isänsä elämäntyötä vai tuleeko Rapukartanon myynti ulkopuoliselle taholle ajankohtaiseksi.
”Kyllä aika näyttää, miten homma jatkuu.”
Rapukestit kuuluvat perinteisesti syyskesän tummuviin iltoihin. Kuva: Rami MarjamäkiRavut Suomessa
Suomessa esiintyy kolme rapulajia, eli jokirapu (Astacus astacus), täplärapu (Pacifastacus leniusculus) ja kapeasaksirapu (Astacus leptodactylus).
Jokirapu saapui nykyisen Suomen alueelle Karjalan kannaksen kautta viime jäätiköitymiskauden jälkeen. Kotoperäisen jokiravun säilyminen Suomen luonnossa on uhattuna rapuruton ja täplärapujen vuoksi.
Pohjoisamerikkalaista täplärapua alettiin kotiuttaa Suomen vesistöihin 1960-luvulla, minkä jälkeen se on sen jälkeen levinnyt tai levitetty eteläisen Suomen alueelle. Täplärapu kantaa yleensä aina rapuruttoa ja voi myös kuolla rapuruttoon.
Täpläravun levinneisyyttä on pyritty rajoittamaan hallinnollisin ja valistuksellisin keinoin siten, että linjan Pori–Jyväskylä–Lappeenranta-linjan pohjoispuolelle täplärapua ei tulisi istuttaa.
Kapeasaksirapua tavataan muutamissa itäisen Suomen järvissä.
Täplärapu on tärkein kaupallisesti ravustettu rapulaji Suomessa. Ravustus vaatii aina osakaskunnalta saadun ravustusluvan. Lupien myyntiä rajoittamalla rajoitetaan samalla rapuruton leviämistä vesistöstä toiseen.
Lähteet: Raputietokeskus, UEF: Rapukamu
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
