• Hankekoordinaattori Riitta Johanna Laitinen istahti jääkaudella muotoutuneelle istuinkivelle, jossa lukuisat sukupolvet ovat levähtäneet. Istuinkivi ja siihen liittyvä videoteos on yksi Sanginkonnun taiderasteista.
    Hankekoordinaattori Riitta Johanna Laitinen istahti jääkaudella muotoutuneelle istuinkivelle, jossa lukuisat sukupolvet ovat levähtäneet. Istuinkivi ja siihen liittyvä videoteos on yksi Sanginkonnun taiderasteista. Kuva: Kai Tirkkonen

    Liikkuen taiteen äärelle

    Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden alla itäisten kylien luontokohteisiin valmistuu ympäristötaideteoksia, joiden luomiseen yleisö on saanut osallistua työpajoissa.
    Tilaajalle
    Koti|Kuvataide
    17.8.202520:00
    Suvi Jylhänlehto
    Oulu

    Vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki levittäytyy laajalle Oulun ydinkeskustasta. Yksi käymisen arvoinen kohde tulee olemaan Sanginkonnun taiderastit Oulun itäisissä kylissä Sanginjoella, Sanginsuussa ja Lapinkankaalla.

    Sanginsuussa asuva Maaseudun Sivistysliiton hankekoordinaattori Riitta Johanna Laitinen on juhlavuodesta innoissaan.

    Kolmen kylän alueelle valmistuu 12 taiderastia, jotka kuvastavat kukin tavallaan alueen historiaa ja erityispiirteitä.

    Taiderastien tuotannosta vastaa Maaseudun Sivistysliitto. Yhteistyössä on mukana Sanginsuun-Lapinkankaan-Sanginjoen kyläyhdistys.

    Nelivuotinen hanke käynnistyi vuonna 2023, mutta kyläyhdistys oli jo vuodesta 2017 suunnitellut kylien kehittämistä taiteen avulla.

    ”Alkuperäinen ajatus oli, että kylien poikki tehtäisiin kierros, jonka varrella olisi ympäristötaideteoksia”, Laitinen kertoo.

    Ajatus kariutui kuitenkin siihen, että reitti olisi kulkenut usean maanomistajan maiden läpi.

    ”Reittityöpajassa toive oli, ettei reitti kulkisi yksityismaiden läpi, vaan rastit olisivat kaupungin mailla, jossa on valmiita pysäköintialueita.”

    Näin liikenne ei ohjaudu yksityisteille. Muutenkin taiderasteja suositellaan haettavaksi pyöräillen, patikoiden tai hiihtäen.

    Kyläläiset toivovat, että taiderastit innostavat liikkumaan.
    Kyläläiset toivovat, että taiderastit innostavat liikkumaan. Kuva: Kai Tirkkonen

    Kyläläisten tavoite on saada ihmiset liikkumaan ja samalla nauttimaan taiteesta. Ympäristötaideteokset saattaisivat houkuttaa luontopoluille niitäkin, jotka eivät poluilla muuten viihdy.

    Taiderasteista puolet tulee Sanginsuun Kiekonlenkin 3,5 kilometrin valaistulle kuntoradalle, joka on talvisin suosittu hiihtolatu.

    ”Teokset tulevat ylämäkeen, jotta niiden katselu on turvallista”, Laitinen toteaa.

    Yksi Kiekonlenkin rasteista on tyrnäväläisen kuvataiteilijan Pia Hentusen Kattokruunu-installaatio, joka ripustetaan eläinten hautausmaan lähelle.

    Teos on valmistettu paikallisia osallistaen. Työpajoissa on virkattu pussukoita, joihin kattokruunun helmet ripustetaan. Samalla on pohdittu ihmisen ja eläimen suhdetta, Hentunen kertoo.

    Ihmisten tarinat omista lemmikeistä ovat olleet koskettavia.

    ”Syyllisyyden tunne toistuu lopettamispäätöksissä. Päästinkö liian aikaisin vai kenties liian myöhään”, hän kuvailee.

    Osallistavaa taidetta on myös Jesse Kitinojan ja Macu Makkosen jättimäiset käpyveistokset, jotka muistuttavat alueella sijainneesta käpykaristamosta.

    Käpyjen suomuiksi veistettiin heinäkuun työpajoissa yli tuhat haapapaanua.

    ITE-taiteilija Jussi Ruusulampi rakensi kesäkuussa Koskiluotsi-nimistä teosta, joka kuvaa tervankuljetusperinnettä Oulujoella.
    ITE-taiteilija Jussi Ruusulampi rakensi kesäkuussa Koskiluotsi-nimistä teosta, joka kuvaa tervankuljetusperinnettä Oulujoella. Kuva: Kai Tirkkonen
    Pienoismalli Koskiluotsi-teoksesta.
    Pienoismalli Koskiluotsi-teoksesta. Kuva: Kai Tirkkonen

    Kiekonlenkillä saa ihailla myös ITE-taitelija Jussi Ruusulammen tervevenettä, jonka hän on rakentanut romumetallista.

    Oulujoki oli yksi tervareiteistä, joita pitkin tervatynnyreitä kuljetettiin Kainuun perukoilta Ouluun. Tervanpolton kulta-aika oli 1860-luvulla.

    Haastatteluhetkellä kesäkuussa teos on jo saanut muotonsa, mutta alumiinisista vesisäiliöistä rakennettu vene ja öljysäiliöistä kootut tervatynnyrit kaipaavat vielä maalia. Myös metallilevyistä ja -putkista taivuteltu ukko saa vaatteet ylleen.

    ”Teoksen nimi on Koskiluotsi. Paikalliset tiesivät, mistä kohtaa koskea veneellä pitää laskea”, Ruusulampi selittää.

    ”Paikalliset tiesivät, mistä kohtaa koskea veneellä pitää laskea.”

    Jussi Ruusulampi

    Oulujoen lisäksi Sanginjoentie on vanha tervareitti.

    ”Tie on vanha pororaito eli reitti, jota pitkin toisiinsa kytketyt porot ovat kuljettaneet tervatynnyreitä”, Laitinen kertoo.

    Mutkikas tie on nykyään asfaltoitu ja valaistu, mutta mukailee edelleen porojen kulkua Sanginjoen tuntumassa.

    Sanginjoen kylällä Loppulan kierroksella pääsee muun muassa kokeilemaan vanhaa istuinkiveä.

    Tuolin mallinen kivi on jääkauden aikainen siirtolohkare, joka on palvellut monen sukupolven kulkijoita muun muassa koulumatkojen taukopaikkana. Kivellä istuen on ollut hyvä levätä ja syödä eväitä.

    Kiven historiasta saa tietää lisää infotauluun painetun QR-koodin avulla.

    Satu Suvannon Huoma-teoksessa puiset lumikukat roikkuvat kunnostetun ladon katosta.
    Satu Suvannon Huoma-teoksessa puiset lumikukat roikkuvat kunnostetun ladon katosta. Kuva: Kai Tirkkonen

    Sanginkonnun taiderastit on osa Oulu 2026 -kulttuuripääkaupungin ohjelmistoa.

    Hanke on saanut vajaan puolen miljoonan euron rahoituksen.

    Valtaosa rahoista tulee EU:n maaseuturahoituksesta Oulun Seudun Leaderin kautta. Muita päärahoittajia ovat Oulu 2026 -säätiö, Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Keskitien säätiö.

    Teokset jäävät juhlavuoden jälkeen paikoilleen noin kymmeneksi vuodeksi paikallisten yhdistysten haltuun.

    ”Taiderastit tekevät alueen historiaa näkyväksi kyläläisille, tuleville polville sekä matkailijoille”, Laitinen sanoo ja kutsuu mukaan syksyn avajaistapahtumaan.

    ”Taiderastit tekevät alueen historiaa näkyväksi kyläläisille, tuleville polville sekä matkailijoille.”

    Riitta Johanna Laitinen
    Sanginjoen nuorisoseuran puheenjohtaja Kari Sarviaho istahti kylän historiasta kertovan tietotaulun äärelle. Kehykset ja penkin on veistänyt Kari Viinikangas Pyhäjoelta. Tietotaulu on yksi taiderasteista.
    Sanginjoen nuorisoseuran puheenjohtaja Kari Sarviaho istahti kylän historiasta kertovan tietotaulun äärelle. Kehykset ja penkin on veistänyt Kari Viinikangas Pyhäjoelta. Tietotaulu on yksi taiderasteista. Kuva: Kai Tirkkonen
    Lisää aiheesta
    • Esteettömän reitin rakentaminen alkaa polku-uran leventämisellä. Metsäkone kaataa puita polun läheisyydestä. Osa puista jätetään paikoilleen lahopuuksi.

      Luonto | ”Oulun Nuuksioksi” kuvailtu Sanginjoki sai jättipotin ennen Metsähallituksen säästökuuria

      Tilaajalle
    • Tartto on levittänyt tilaisuudet ja kulttuurin ja eurooppalaisuuden ilosanomaa myös muualle Etelä-Viroon.

      Kulttuuri | Euroopan kulttuuripääkaupunki Tartto sykkii laulaen ja konsertein – ohjelmaa riittää, mutta hotelliyrittäjä pettyi alkuvuoden turistivirtaan

      Tilaajalle
    • Maarit Hyvönen on käynyt kymmenvuotiaan lapsenlapsensa Sointu Hyvösen kanssa lasten teatterifestivaaleilla.

      Teatteri | Raivoa herättävät leikkaukset iskevät Ouluun – kaupunki vakuuttaa, että lapsia ja nuoria ei unohdeta

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja