Miesten mieli murtui sodassa, ja kotirintama sai kärsiä siitä

29-vuotias maanviljelijä saapui sotasairaalaan. Mies kertoo, että eräs tapahtuma sodassa järkytti häntä suuresti. Hyökkäyksessä hän oli hypännyt kuoppaan. Siellä oli ollut mädäntynyt vihollisen ruumis.

Tämän jälkeen viljelijä ei pystynyt enää toimimaan järjestäytyneesti.

Näin alkaa Timo Korhosen ohjaama ja käsikirjoittama dokumenttielokuva Sodan murtamat. Vuonna 2016 ilmestynyt ohjelma luo syvän katsauksen sodan murtamiin miehiin ja siihen, miten kymmenien tuhansien miesten traumat siirtyivät myöhemmin perheisiin.

Ääneen pääsevät sodassa olleiden lähiomaiset, etenkin lapset. Pianon sävelet ja jousisoittimien äänet johdattavat surumieliseen tunnelmaan, välillä äänimaisema vaihtuu tykin paukkeeseen.

Monia sodasta palanneita miehiä painoi ajatus siitä, että omia tovereita oli kaatunut sodassa. Siksi eloonjääneet eivät kokeneet olevansa miehiä.

”Hän ilmeisesti tunsi, että on menettänyt kasvonsa. Että hän ei osannut johtaa”, kertoo aikuinen tytär, jonka isä päätyi ampumaan itsensä sodan jälkeen.

Toisen maailmansodan ja Lapin sodan aikana vähintään 817 suomalaissotilasta teki itsemurhan. Sen lisäksi saattoi olla joukkoitsemurhia, jotka jäivät piiloon ja merkittiin virallisesti kaatumisina.

Kauko Mäkinen (oik.) kertoo isänsä Heikki Mäkisen tarinan dokumenttielokuvassa Sodan murtamat. Kuva: Filmimaa Oy

Jatkosodan aikana 1941–1944 psykiatriseen hoitoon lähetettiin noin 15 700 henkilöä. Kun tähän lisätään arviot talvisodassa hoitoon joutuneiden määrästä, päästään noin 18 000 sotilaaseen.

On hämärän peitossa, kuinka moni sotaveteraani sai mielenterveysdiagnoosin sodan jälkeen, sillä sodan aiheuttamia psyykkisiä vammoja ei käytännössä tunnistettu silloisessa psykiatrisessa diagnostiikassa. Esimerkiksi postraumaattisen stressihäiriön diagnoosia ei ollut.

Jos sotilas sai psykiatrisen diagnoosin, hänet pääsääntöisesti lähetettiin hoitoon sotasairaaloiden hermo- ja mielitautien osastoille. Niistä suurin osa toimi siviilimielisairaaloiden yhteydessä ja olivat käytännössä “suljettuja mielisairaaloita”.

Sotilaspotilaita voitiin kuitenkin määrätä erilaisiin työtehtäviin sairaalan ulkopuolella ja heille myönnettiin myös toipumislomia, joten hoito ei tässä mielessä ollut täysin suljettua.

Uudenmaan, Vaasan ja Hämeen lääneissä oli eniten itsensä surmanneita sotilaita läänikohtaisesti tarkasteltuna, vaikka kaatuneiden keskiarvon mukaan he selvisivät vähemmillä tappioilla, selviää Heidi Mustajoen pro gradu -tutkielmasta Kohtalo omissa käsissä: Suomen sodissa 1939–1945 itsensä surmanneiden sotilaiden omaisten asema vuosina 1939–1960. Kuva: Yle

Dokumentista ilmenee, että sodassa traumatisoituneet miehet saattoivat hakata hevosia, särkeä huonekaluja ja kohdistaa väkivaltaa perheenjäseniinsä.

Heikki Mäkisen poika Kauko Mäkinen kertoo, että isä käytti alkoholia. Kerran saunassa isä kysyi pojalta, oliko äidillä ollut muita miehiä asumuseron aikana. Kauko oli niin tuohtunut kysymyksestä, ettei suostunut vastaamaan.

Hän yritti huitaista löylykauhalla isäänsä. Silloin isä menetti malttinsa ja yritti painaa pojan päätä kiehuvaan saunavesiastiaan.

Vasta kun äiti puuttui tilanteeseen pelastamaan poikaa, isä tajusi, mitä on tekemässä.

Kerran Kauko heitti isän ja hänen kavereidensa koskenkorvapullon lumihankeen. Lapsi yritti estää juomisen seuraukset.

”Yritin kaikin keinoin pyrkiä pitämään kotia kasassa, että sitä ei särjetä, kaikki olisi hyvin ja turvallista”, Mäkinen kertoo lapsuudestaan.