Kuvakirjojen tekijä saa varsin harvoin palautetta. Pienet lapset eivät sitä osaa itse lähettää, mutta vanhemmat saattavat joskus kirjoittaa jotain sosiaaliseen mediaan. Kuva: Sanne Katainen
Lapsi kysyi iltasatuaikaan niin suuren kysymyksen, ettei se jättänyt Maija Hurmetta rauhaan
Lapsuudessaan Maija Hurme oppi ummikkona Kaj-kielen. Nyt hän on kaksikielinen ja ottaa siitä kaiken ilon irti.Tilaajalle
Maija Hurmeen työhuone Helsingissä on alle kymmenen neliön kokoinen. Työ on varsin yksinäistä, vaikka hän on säännöllisesti yhteydessä kustantamoon ja kollegoihinsa. Kuva: Sanne KatainenKun Maija Hurme oli kolmevuotias, hän muutti perheensä kanssa Porvoosta Pohjanmaalle Maksamaan kuntaan. Nykyään Vöyriin kuuluva Maksamaa oli lähes täysin ruotsinkielinen, perhe oli suomenkielinen saareke sen keskellä.
Tuohon aikaan ei harrastettu kielisuihkua, vaan Hurme aloitti ummikkona uuden arjen ruotsinkielisessä päiväkodissa.
”Ilmeisesti olin aika hiljaa muutaman viikon. Pian rupesin puhumaan höpöhöpö-kieltä, jossa oli ruotsin intonaatio. Sitten oikea ruotsi tuli todella nopeasti”, Hurme kertoo.
Lapsuus ja nuoruus ruotsin kielen keskellä teki Hurmeesta kaksikielisen.
Kaj-yhtyeen myötä Vöyrin murre on saanut uudenlaisen arvonnousun, mutta Hurme puhuu nykyään koulussa opittua murteetonta ruotsia.
Lokakuun alussa Hurme sai iloisen uutisen. Hänen kirjoittamansa ja kuvittamansa Mistä kaikki päivät tulevat? (S&S) on lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon ehdokkaana.
Kuvittaminen ja kirjoittaminen ei tosin riittänyt, sillä oikeastaan hän on kirjoittanut kirjansa kahteen otteeseen: kerran ruotsiksi ja kerran suomeksi.
Kahden version tekeminen ei ole Hurmeen mukaan varsinaisesti kääntämistä, sillä hän kirjoittaa kuvituksiin sopivat tekstit molemmilla kielillä. Joskus asiasisältöä pitää hieman muokata, jotta teksti olisi helppo ja mukava lukea ääneen.
”Lasten kuvakirja on oikeastaan visuaalinen ääniteos, sen pitää toimia luettuna. Myös väsyneenä tai stressaantuneena luettuna.”
Se, kummalla kielellä Hurme kirjoittaa ensin, vaihtelee kirjan mukaan. Suomenkielisen kustantamon kanssa ensin syntyy suomenkielinen versio, ruotsinkielisen kanssa päinvastoin.
Jo pelkkä palkintoehdokkuus on kirjailijalle tärkeä tunnustus. ”Soisin mahdollisimman monelle palkintoehdokkuuden tuomaa glamouria, juhlaa ja hyvää palautetta”, Hurme sanoo. Kuva: Sanne KatainenIdea uusimpaan kirjaan syntyi sen nimeksikin päätyneestä kysymyksestä, jonka tuttavan lapsi kysyi iltasatuaikaan. Pieni kysymys päivien alkuperästä kätki sisälleen niin suuria asioita, että Hurmeen oli pakko tarttua siihen.
Sitten hän alkoi haravoida lisää kysymyksiä sieltä ja täältä. Omasta lapsuudesta nousi mieleen pohdinta kurjien sukkahousujen käyttämisestä. Hurmeen lapsi oli puolestaan pienenä miettinyt, miksi maailmassa on mäkiä.
”Ensin kysymyksille vähän naureskelee, mutta sitten niiden nerokkuuden tajuaa. Lapsilla on havainnointikyky, joka näkee opittujen rakenteiden ohi.”
”Kirjassa vastaukset eivät ole se juttu, vaan se, että lapsi saa kysyä ihan mitä tahansa.”
Hurme on suuri Lasten tiedekysymykset -palstan fani, mutta hän päätti jättää tieteen kuvakirjan ulkopuolelle, samoin uskonnot.
”Yksi ihana, karsittu kysymys oli sellainen, että miksi aikuisilla on karvoja eri paikoissa. Lapsi mietti, että ehkä Jumala oli halunnut lisätä vähän yksityiskohtia. Lapsen ajatus oli loistava. Ihan kuin luominen olisi piirtämistä.”
Myös jotkin rankemmat kysymykset Hurme jätti kirjan ulkopuolelle.
”Oli kysymys, että miten lehmät antavat meille lihaa. Eiväthän ne sitä anna.”
Vaikka kuvakirjassa kysytään paljon kysymyksiä, on niihin turha etsiä teoksesta vastauksia.
”Kirjassa vastaukset eivät ole se juttu, vaan se, että lapsi saa kysyä ihan mitä tahansa.”
Lapsuuskuvat virittävät Maija Hurmeen sopivaan tunnelmaan kuvakirjoja varten. Kuva: Sanne KatainenLastenkirjailijana Hurme yrittää pitää yllä yhteyttä omaan lapsuuteensa. Siinä apuna on valokuva-albumi, jonka hänen äitinsä teki mummulle. Kun isoäiti kuoli, Hurmeen lapsuusvuosien kuva-aarteet muuttivat kuvittajan työhuoneelle.
Eräässä kuvassa pieni tyttö on painanut korvalleen simpukan. Vasta hiljattain Hurme tajusi, että hän oli tallentanut tuon simpukan Kaikki löytämäni viimeiset -kirjaan (Etana Editions, 2022).
Vaikka Hurme on nykyään räiskyvä, lapsena hän oli aika ujo. Tuo mietteliäisyys on valunut myös hänen kuvakirjoihinsa tietynlaisena nostalgiana ja jopa haikeutena.
”Valokuvat ovat hyvä tapa miettiä, millaista oli olla lapsi. Kun teen kuvakirjoja, olen aina sen mietiskelevän lapsen puolella.”
Seuraavassa kirjassaan Hurme aikoo pohtia asioita, jotka tuntuvat vatsanpohjassa. Siis sellaisia hetkiä, kun joku muistaa syntymäpäiväsi tai jokin kadoksissa ollut tavara löytyy.
Kuvakirjoja tehdessään Hurme lähtee usein liikkeelle jonkinlaisista listoista. Hän ei koe varsinaisesti kirjoittavansa satuja, eikä hän ole kovaääninen humoristi, vaan enemmän hauska kämmenen takaa hihittelevällä tavalla.
”Jos teen joskus pierukirjan, tiedät että nyt ovat asiat huonosti. Tai ehkä senkin voisi tehdä melankolisesti”, Hurme pohtii ja nauraa.
Maija Hurme
Kuvittaja ja graafikko, joka tekee lastenkirjojen lisäksi grafiikkaa Ylelle.
Ensimmäinen Hurmeen kuvittama kuvakirja ilmestyi vuonna 2012.
Mistä kaikki päivät tulevat? (S&S, 2025) on ehdolla lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi.
Kaikki löytämäni viimeiset (Etana Editions, 2022) oli ehdolla Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon saajaksi.
Maija ja Anssi Hurmeen kuvakirja Varjostajat (S&S, 2018) oli lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokas sekä Tulentakantaja-palkintoehdokas 2019.
Asuu Helsingissä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
