• MT 100 vuotta sitten: Säästäminen väärässä paikassa koitui arvokkaiden juustojen kohtaloksi

    Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti 8.8.1925 myös jäljistä, jotka johdattivat lehmävarkauden jäljille.
    24-asteiseksi lämmennyt junanvaunu tuhosi vuonna 1925 melkoisen kasan pakkaamattomia juustoja. Kuvituskuva vuodelta 2024.
    24-asteiseksi lämmennyt junanvaunu tuhosi vuonna 1925 melkoisen kasan pakkaamattomia juustoja. Kuvituskuva vuodelta 2024. Kuva: Tuulikki Viilo
    Koti|Historia ja perinne
    10.8.202523:00
    Tuovi Mäkipere

    Vaunulastillinen juustoja pilautunut.

    Viime kuun aikana saapui Valiolle eräästä meijeristä vaunulastillinen juustoja, jotka olivat matkalla lämpimän sään vaikutuksesta pahoin vahingoittuneet.

    Juustot, jotka olivat hyvin nuoria, olivat kyllä lähetetyt jäädytysvaunussa, mutta pakkaamattomina ja oli niitä laskettu 5 kpl. päällekäin, suurimmat juustot vielä päällimmäisinä.

    Lähettäjä ei ollut myöskään nähtävästi valvonut sitä, että vaunussa olisi ollut jäitä lähtöasemalla riittävästi, eikä liene myöskään väliasemilla jäitä vaunuun pantu, koska vaunun lämpö perille saapuessa oli +24° C. Kaikissa juustoissa olikin tapahtunut jo jälkikäyminen; melkein kaikki olivat särkyneet ja useimmat olivat aivan murskaantuneet.

    Lisää aiheesta
    • Kasvikset kannattaa säilyttää kokonaisina mahdollisimman pitkään ennen ruuaksi valmistamista. Kuvituskuva.

      Hyvinvointi | Näillä Marttojen ohjeilla mökkimatkan tai eväsretken tuliaisena ei iske vatsatauti

      Tilaajalle

    Rautatiehallituksen edustajien läsnä ollessa toimitettiin juustojen tarkastus ja arvioitiin vahinko, joka tästä lähetyksestä teki yli 400,000 markkaa [nykyrahassa 157 000 euroa].

    Valion taholta on juustoa valmistavien meijerien toimihenkilöille usein viimeksi heinäkuulla lähetetyssä kiertokirjeessä huomautettu, että kesän aikana ovat juustot vahinkojen välttämiseksi ehdottomasti pakattavat tynnyreihin ja lähetettävät jäädytysvaunussa, minkä lisäksi lähettäjien tulee valvoa, että vaunuihin pannaan lähtöasemalla riittävästi jäitä.

    Talvisaikaan ovat juustot taas jäätymisen välttämiseksi lähetettävät huolellisesti lastattuina tai mieluimmin pakattuina lämpimässä vaunussa. Juusto on siksi arvokasta ja kallista tavaraa, että sen pakkaukseen ja lähetykseen kannattaa kiinnittää mitä vakavinta huomiota.

    Pikkumainen säästäväisyys on tässä tapauksessa huonoa taloudenhoitoa. Edellä olevasta ja useista muista samantapaisista lähetyksistä päättäen näyttää siltä, että mitkään varotukset eivät ole riittävät, vaan täytyy jokaisen meijerin kärsiä muutamaa kymmenen tuhannen markan vahinko, ennenkuin kiinnittävät riittävää huomiota juustojen pakkaukseen ja lähetykseen.

    Heikki Kataisen puutarha mainosti kauniita ja edullisia omenapuita Maaseudun Tulevaisuudessa elokuussa 1925.
    Heikki Kataisen puutarha mainosti kauniita ja edullisia omenapuita Maaseudun Tulevaisuudessa elokuussa 1925. Kuva: Kansallisarkisto

    Lehmän varkaus.

    Pientilalliselta Taavetti Tarvaiselta Karttulan Hakulilasta jäi pois karjasta harvinaisen hyvä, täysi-ikäinen lehmä heinäk. 27 p:nä. Turhaan haeskeltua löydettiin 3 päivän perästä mielenkiintoinen eläimen sitomispaikka.

    Lehmä näet oli sidottu vanhalla ohjasnuoralla tukevaan puuhun, josta se jäljistä päättäen temmellettyään oli karannut ja jättänyt puuhun osan nuorasta.

    Sittemmin oli lehmä kytketty kierrettyyn koivun latvaan, jossa se nähtävästi on ollut yöhön asti, kunnes voro, sopivan ajan tultua katkaisi koivun ja kuljetti eläimen mahdollisesti teuraspaikalle. Asia on jätetty poliisin huostaan.

    Lisää aiheesta
    • Vuonna 1925 Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti etelänaapurista saapuneesta teuraskarjasta. Kuvan kotimaiset märehtijät on kuvattu tällä vuosituhannella eivätkä ne liity juttuun.

      Historia ja perinne | MT 100 v sitten: Eestiläisten eläinten saapuminen laimentaa lihamarkkinoita

    Koivu riihen katolla.

    Kymin Hurukselassa kasvaa erään talon riihen katolla noin runsaasti metrin mittainen tuuhea koivu ja se on siinä siemenestä alkaen aina vaan latvuksiaan ylemmä kohottanut.

    Katto on vanha, tuohista tehty. Malot ovat sammaltuneet ja mädäntyneet ja siihen sekaan on koivukin juurensa istuttanut.

    Lisää aiheesta
    • Juustosta saa runsaasti proteiinia, kalkkia, sinkkiä, fosforia ja vitamiineja.

      Ruoka | Yllättävä tutkimustulos: Juustot voivat olla hyväksi terveydelle

    • Juusto tuo rutkasti lisämakua ruoanlaittoon.

      Ruoka | Neljä ihanan juustoista reseptiä arkeen: Näitä kannattaa kokeilla

      Tilaajalle
    • Perunoista tuli vähitellen 1800-luvulla olennainen osa suomalaisten ruokavaliota. Tänä vuonna perunat ovat suuressa osassa maata kärsineet turhan runsaista sateista. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

      Ruoka | Kun perunat saapuivat Eurooppaan, spitaalisennäköistä uutuuskasvia pidettiin epäilyttävänä – eihän sitä mainittu edes Raamatussa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 3

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Video: Eeva-vasikka lähti kaupungille ja meni Hankkijan liukuovista sisään kuin olisi käyttänyt niitä aina

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää