• Näillä Marttojen ohjeilla mökkimatkan tai eväsretken tuliaisena ei iske vatsatauti

    Puhtaus on puoli ruokaa myös ulkoilmassa. Likaiset kädet ja ruuanlaittovälineet saavat pieneliöt villiintymään, vaikka raaka-aineet olisivat puhtaita.
    Tilaajalle
    Kasvikset kannattaa säilyttää kokonaisina mahdollisimman pitkään ennen ruuaksi valmistamista. Kuvituskuva.
    Kasvikset kannattaa säilyttää kokonaisina mahdollisimman pitkään ennen ruuaksi valmistamista. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Koti|Hyvinvointi
    24.6.202519:00
    Tuovi Mäkipere

    Mikäs sen mukavampaa kuin grillailla mökkipihalla tai pakata eväät rannalle tai piknikille.

    Jotta mukavasta ulkoruokailusta ei jää muistoksi vatsatautia, ruuan hygieniaan ja kylmäketjuun kannattaa kesällä kiinnittää erityistä huomiota.

    ”Ei tarvitse olla edes hellelukemia, kun ruoka alkaa herkästi pilaantua ilman lisäkylmää”, kertoo Marttojen ruuan ja kodinhoidon johtava asiantuntija Niina Silander.

    Vaikka esimerkiksi mökillä olisi tehokas jääkaappi ja pakastin valmiiksi kylminä, saattaa kylmäketjun pullonkaulaksi muodostua matka mökille.

    Siksi Silander neuvookin keskittämään herkästi pilaantuvien ruokien ostamisen vasta matkan loppuvaiheeseen.

    ”Kylmäkalleja voi laittaa myös kylmälaukun pohjalle ja sivuille, mutta erityisesti tuotteiden päälle, sillä lämpö nousee ylös ja kylmä laskee alas.”

    Niina Silander

    Kotoa mukaan kannattaa varata kylmälaukku ja useita kylmäkalleja, ja kylmälaukkuun pakataan kaikkein herkimmin pilaantuvat ruuat.

    Elintarvikkeista herkimpiä pilaantumaan ovat kalat ja muut vedenelävät sekä jauhelihat, sillä jauhelihassa raa’an lihan pinta on rikottu.

    Lihatuotteista parhaiten säilyvät makkarat, mutta eivät nekään mitä tahansa kestä.

    Kylmälaukkuun laitetaan vain kylmäsäilytystä vaativia tuotteita, sillä esimerkiksi huoneenlämpöinen leipäpaketti toimii melkoisena lämmittimenä muutoin kylmässä laukussa, Silander lisää.

    ”Kylmäkalleja voi laittaa myös kylmälaukun pohjalle ja sivuille, mutta erityisesti tuotteiden päälle, sillä lämpö nousee ylös ja kylmä laskee alas”, Silander muistuttaa.

    Ruoka ei säily auringonpaisteessa kauaa, eli jos sitä ei syödä heti kerralla, se laitetaan nopeasti takaisin kylmään, muistuttaa Niina Silander Martoista. Kuvituskuva.
    Ruoka ei säily auringonpaisteessa kauaa, eli jos sitä ei syödä heti kerralla, se laitetaan nopeasti takaisin kylmään, muistuttaa Niina Silander Martoista. Kuvituskuva. Kuva: Carolina Husu

    Kesä on kotimaisten kasvisten aikaa, ja kasvikset säilyvät kokonaisina huomattavasti paremmin kuin pilkotut. Silander kehottaakin pilkkomaan kasvikset vasta juuri ennen ruuanlaittoa tai grillailua.

    Puhtaus on puoli ruokaa, ja tämä koskee myös ruuanlaittajan käsiä ja ruuanlaittovälineitä.

    ”Kädet pestään juoksevan veden alla ja saippualla. Ja välineet pestään kuumalla vedellä eri raaka-aineiden välissä”, Silander muistuttaa.

    Lisää aiheesta
    • Hygieniapassista on tullut moneen työhön vähimmäisvaatimus.

      Ruoka | Joka neljännellä suomalaisella on osoitettua osaamista tärkeässä asiassa – järjestelmän suosiota ei olisi parikymmentä vuotta sitten osattu arvata

    Jos ulkoilmaan on tarkoitus ottaa mukaan valmista ruokaa, Silander kannattaa miettimään ensiksi sellaisia eväitä, jotka säilyvät muutenkin huoneenlämmössä. Näin kylmälaukkuja ei tarvita mukaan valtavasti.

    Esimerkiksi kotona valmiiksi huuhdellut kirsikkatomaatit kulkevat mukana tavallisessa kassissa omassa pakkauksessaan. Suolaisista vaihtoehdoista käteviä ovat esimerkiksi voisarvet ja croissantit, sillä niitä voi syödä myös ilman leivänpäällisiä.

    Jos esimerkiksi perunasalaatti on valmistettu vasta juuri ennen retkelle lähtöä ja pakattu asianmukaisesti kylmälaukkuun, vielä retkelläkin pitäisi muistaa yksi asia.

    ”Ruoka ei säily auringonpaisteessa, eli jos sitä ei syödä heti kerralla, se laitetaan nopeasti takaisin kylmälaukkuun”, Silander tiivistää.

    Lisää aiheesta
    • Sveitsin Affolternissa sijaitseva show-juustola voisi tuottaa noin kymmenen satakiloista kiekkoa alkuperämerkittyä Emmentaler AOP-juustoa päivässä, mutta tuotantoa on rajoitettu kysynnän laskun takia.

      Maatalous | Suomalaiselle Sveitsin emmental-ongelma on käsittämätön: Se pakottaa monet maan lehmistä syömään vain heinää

      Tilaajalle
    • Puhtaan, juoksevan veden saatavuus voi olla mökillä ongelma.

      Ruoka | Voiko mökillä korvata käsienpesun käsidesillä ja kuinka kauan pitopöydästä voi hakea santsia? Terveystarkastaja kertoo kesän hygieniariskeistä

      Tilaajalle
    • Lentokone on ruuan kannalta haastava ympäristö monesta syystä, eikä vähiten siksi, että koneessa tilaa on hyvin rajallisesti. Kuvituskuva Oulun lentoasemalta.

      Ruoka | Lentokone on ruualle haastava ympäristö – kaiken tämän pitää tapahtua, ennen kuin lentomatkustaja saa eteensä aterian

    • Kylmäketju ja hyvä hygienia vaikuttavat oleellisesti maidon säilyvyyteen.

      Ruoka | Maito säilyy nykyään todella pitkiä aikoja tölkissä – tästä se johtuu

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Martat
    ruuan hygienia
    kylmäketju
    mökkiruokailu
    eväsretki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 6

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa