

Kangasnimellä lapsuutensa viettäneeltä Tiia Mattilalta julkaistiin toinen nuortenkirja, Selviämisen soittolista (Myllylahti, 2026), joka kertoo 15-vuotiaan Iiron tarinan säeromaanin muodossa.
Tarinan Iiro on muuttanut parhaan ystävänsä Topin luokse, sillä hänen omat vanhempansa ovat alkoholisteja. Ysiluokan käymisen ohella Iiro työskentelee kahvilassa, jossa hän on ollut kesätöissä.
Tiia Mattila on uusi tulokas kaunokirjallisuudessa. Ennen tätä romaania häneltä on julkaistu sarjan ensimmäinen osa Humalan soundtrack (Myllylahti), joka voitti arvostetun Topelius-palkinnon vuonna 2026.
Palkinto myönnetään vuosittain parhaalle lasten- tai nuortenkirjalle, ja se on Suomen vanhin nuorisokirjallisuuspalkinto.

32-vuotias Mattila työskentelee sairaanhoitajana ja asuu nykyisin Espoossa. Hän tiesi jo 9-vuotiaana, että hänestä tulee kirjailija, mutta vasta korona-aikana hän ryhtyi kirjoittamaan tavoitteellisesti.
Selviämisen soittolistassa Iiro ei tee töitä välittömän rahan tarpeen vuoksi. Kahvilassa työskentely on pikemminkin turvan ja säästämisen keino, jos hän joutuisi muuttamaan pois kaverinsa vanhempien kotoa.
Mattila haluaa kuvata vanhempien päihdeongelman vaikutusta nuoren arjessa konkreettisella tavalla.
”Alkoholismi on itselleni valitettavan tuttua niin töiden puolesta kuin henkilökohtaisen elämäni historiassa”, hän kertoo.

Romaanissa Humalan soundtrack Iiro joutuu keräämään pulloja saadakseen ruokaan rahaa ja ostaakseen vaatteita kirpputorilta. Hän myös valehtelee lomasuunnitelmistaan kavereille, sillä vanhemmilla ei ole varaa järjestää rippijuhlia.
Iiro ei voi myöskään kutsua kavereitaan kotiin peitelläkseen vanhempien päihdeongelmaa, ja kotibileissä hän pitää tölkkiä kädessään lähinnä vain sosiaalisen paineen vuoksi.
”Iiron elämä on ollut lähinnä selviytymistä. Nyt tässä kirjassa työ vahvistaa Iiron itsetuntoa. Esimerkiksi pomo valaa häneen tulevaisuuden uskoa, ja vakuuttaa, että Iiro on pohjimmiltaan hyvä ja kunnollinen tyyppi.”
”Iiron elämä on ollut lähinnä selviytymistä.”

Mattilan mukaan säeromaani palvelee etenkin vähän lukevia nuoria, sillä kirjassa on vähän luettavaa, mutta pienellä sanamäärällä saadaan kuitenkin välitettyä isoja tunteita.
Mattilan nuortenromaanien teemat ovat raskaita, mutta säemäisyys tuo niihin sopivaa keveyttä.
”Säeromaanin lukee nopeasti, mikä saa nuorelle onnistumisen kokemuksen ja toivottavasti myös innostuksen tarttua muihinkin kirjoihin. Tällaisen lukee helposti päivässä. Itse luen Selviämisen soittolistan parissa tunnissa.”
Osa säeromaaneista on proosamaisempia ja osa lyyrisempiä eli runomaisia. Mattilan romaani sijoittuu tekstilajiltaan proosan puolelle.
”Säeromaanissa voi ottaa tyylillisiä vapauksia tekstin kanssa, esimerkiksi vain yksi lause sivuilla tai sisennyksiä tekstissä.”
Mattilan tuore romaani antaa nuorille toivoa luovan viestin: Vielä 15-vuotiaana ei tarvitse tietää, mitä tekee tulevaisuudessa. Elämässä on lupa kokeilla asioita ja innostua useistakin eri aloista. Tämän viestin antaa Iiron kummitäti.
Monelle päihdeongelmaisen vanhemman lapselle riittää se, että on edes yksi tärkeä aikuinen, joka uskoo häneen ja valaa toivoa tulevaan.