

Komiat-yhtyeen laulusolisti Aleksi Yli-Sissala esiintyi jo lapsena kotiseutunsa Alajärven tanssilavoilla ja kylätaloilla. Nyt hänen Komiat-yhtyeestään on kasvanut yksi iskelmämusiikin kärkinimistä.
Loppuunmyytyjä konsertteja, listahittejä sekä esiintymiset Olympiastadionilla ja Uuden Musiikin Kilpailussa. Siinä viime aikojen merkkipaaluja, joita Yli-Sissala, 30, voi myöhemmin muistella kiikkustuolissa.
Haitarisvengistä ja iloisesta meiningistään tunnettu Komiat on tuonut iskelmämusiikkiin reippaampaa ja nuorempaa otetta.
”Aloitimme isoilla unelmilla ja pienillä tavoitteilla. Maalitolppia on jouduttu siirtämään useaan kertaan. Vaikka kova työnteko jatkuu, näistä saavutuksista pitää osata nauttia”, Yli-Sissala toteaa.
Komiat osallistuu Uuden Musiikin Kilpailuun Lululai-kappaleella. Yli-Sissala pitää kilpailua ainutkertaisena ja ammatillisesti arvokkaana kokemuksena, vaikka euroviisupaikka jäisikin saamatta.
”Saamme työskennellä UMK:ssa maan johtavien pukusuunnittelijoiden, lavakoreografien, laulunopettajien ja monien muiden huippuammattilaisten kanssa. Jos kilpailussa ei opi uutta, syy on itsessä.”
Yli-Sissala on kotoisin Kurejoen kylältä Alajärveltä. Lapsuudenperheeseen kuuluivat äidin ja isän lisäksi kaksoisveli Nestori. Perheen pientilalla oli lehmiä, joista luovuttiin pian kaksospoikien syntymän jälkeen.
”Isä on viljellyt maata viime vuosiin asti, mutta nykyään hän toimii pellettiyrittäjänä. Lapsena nukuin päiväunia puimurin kyydissä. Isovanhemmat asuivat kanssamme samassa talossa, ja meillä kävi paljon vieraita. Se oli vanhan ajan elämäntyyliä, jota arvostan suuresti”, Yli-Sissala muistelee kaiholla.
Yli-Sissala kävi veljensä kanssa Myllykankaan kyläkoulua, jossa oli nelisenkymmentä oppilasta.
Lastenlaulujen lisäksi hän kuunteli Eppu Normaalia ja Yölintuja. Ensimmäinen kappale, jonka hän muistaa laulaneensa, oli Rauli Badding Somerjoen Paratiisi.

Yli-Sissala aloitti haitarinsoiton seitsemänvuotiaana ja ryhtyi pian esiintymään kotiseudun tanssilavoilla, kylätaloilla ja tapahtumissa. Muistoihin on jäänyt keikka Mikko Alatalon kanssa Paalijärven lavalla Alajärvellä.
Hän sai muusikon uralleen tärkeää tukea vanhemmiltaan, opettajiltaan ja erityisesti isoisältään Lauri Lassilalta, joka antoi hänelle kitaran rippilahjaksi. Säestyssoitin johdatti hänet artistin uralle.
”Pappa on suvun ainoa ammattimuusikko. Hän teki 1960–70-luvuilla paljon keikkaa oman orkesterinsa kanssa, ja he säestivät valtakunnan tähtiä. Hän valmensi minua esiintymiseen ja opetti muun muassa oikeanlaista hengitystekniikkaa. Pappa painotti myös, että laulajan on osattava sanat ja sisäistettävä niiden merkitys. Yleisölle ei saa laulaa karaokea.”
Yli-Sissala oli myös innokas urheilija. Hän aloitti pesäpallon viisivuotiaana Nestori-veljensä kanssa Alajärven Ankkureissa.
Pesäpallo jäi vähemmälle teini-iässä, kun Aleksi sai kiinnityksiä Halkosaaren kesäteatteriin. Kaksoisveli Nestori Yli-Sissala pelaa Superpesistä Ankkureissa.
”Pelasin pesistä armeijaan saakka, ja nykyään seuraan lajia tiivisti penkkiurheilijana. Keikkareissuilla meillä on pesismailat ja räpylät mukana. Kerran löimme palloa sänkipellossa Dallapé-yhtyeen kanssa”, Yli-Sissala naurahtaa.
Yli-Sissala on ollut täyspäiväinen muusikko jo vuosia. Hän valmistui luokanopettajaksi Oulun yliopistosta ja työskenteli musiikkityönsä ohessa alakoulun opettajana.
”Olen ollut resurssiopettajana Vaasassa ja opettanut alakoulussa musiikkia, englantia, liikuntaa ja käsityötä. Tällä hetkellä keskityn täysin musiikkiin. Olen kuitenkin iloinen arkityön kokemuksista, ja toivon saavani niitä vielä lisää.”
Komiat lähestyy kymmenen vuoden ikää. Kokoonpano sai alkunsa, kun kaksi eteläpohjalaista ja neljä varsinaissuomalaista muusikkoa sopi yhteiset bänditreenit Yläneelle.
”Meillä oli alusta asti yhteinen päätös tehdä musiikkia, jota on kiva soittaa ja näyttää lavalla aito ilo ja yhteishenki. Siihen aikaan ei ollut tällaista bändiä, ja kyllä me olemme vieläkin aika yksin omassa sarjassamme.”
”Sadalle ensimmäiselle luvattiin tarjota pullakahvit. Kävi niin, että 86 pullakahviannosta jäi juomatta ja syömättä.”
Bänditoiminta lähti liikkeelle nollasta. Ensimmäisen julkisen esiintymisen yhtye teki Raatalan Humpparalli -tapahtumassa kesällä 2017.
Aluksi keikkoja oli vaikea saada. Komiat halusi edistää keikkamyyntiä kuvaamalla vauhdikkaan keikkavideon. Kuvauksia varten yhtye järjesti omat tanssit Marttilan Laurilan lavalla elokuussa 2017. Bändi toivoi paikalle runsaslukuista yleisöä tunnelmaa luomaan.
”Myimme kympin lippuja, ja sadalle ensimmäiselle luvattiin tarjota pullakahvit. Kävi niin, että 86 pullakahviannosta jäi juomatta ja syömättä. Viime vuonna esiinnyimme samassa paikassa ja keikalla oli 800 ihmistä.”
Nyt Komiat on saavuttanut aseman, jossa se voi vaikuttaa itse esiintymispaikkoihin ja keikkamääriin. Innokkaimmat fanit seuraavat yhtyettä jokaiselle keikalle.
Komiat-jäsenet asuvat eri puolilla Suomea. Yli-Sissala on asunut viimeiset viisi vuotta Vaasassa. Hän suosii keikkamatkoilla junaa ja on matkannut raiteilla 300 tuntia vuoden aikana.
Kaikki bändin jäsenet ovat kotoisin maaseudulta. Yli-Sissalan mukaan se näkyy yhtyeessä monella tapaa.
”Luulen, että taustamme ansiosta olemme ylipäänsä samassa bändissä. Lisäksi se näkyy siinä, miten kohtaamme ihmisiä maakunnissa. Kukaan meistä ei koskaan aliarvioi pienillä paikkakunnilla ja keikkapaikoilla esiintymistä. Meistä on hienoa viedä musiikkiamme paikkoihin, joissa muut isommat artistit eivät kierrä.”
Yli-Sissala toteaa, että heidän keikoillaan käy eri taustoista tulevia ihmisiä maatalousyrittäjistä kaupunkilaisiin ja opiskelijoihin. Joukossa on tanssiharrastajia ja myös heitä, jotka eivät ole tanssineet koskaan.
Komiat esiintyy nykyään myös konserttisaleissa ja festivaaleilla, mutta Yli-Sissala viihtyy parhaiten tanssilavakulttuurin ytimessä. Hänestä onkin tullut vanhojen tanssilavojen puolestapuhuja.
”Eihän kesäisen ja lähes täyteen ahdetun tanssilavan tunnelmaa voita mikään. Viime kesänä kävimme esiintymässä kotilavallani Paalijärvellä. Vettä satoi kuin saavista, mutta silti sinne saapui viisisataa ihmistä.”
Alajärvellä vuonna 1995 syntynyt muusikko ja luokanopettaja.
Laulaa ja soittaa kitaraa Komiat-yhtyeessä. Laulanut myös englanninkielistä pop-rockia soittavassa Planet Case -yhtyeessä.
Valmistui vuonna 2022 luokanopettajaksi Oulun yliopiston taide- ja taitoainepainotteisessa koulutuksessa.
Asuu Vaasassa yhdessä puolisonsa kanssa.
Opiskellut haitarinsoittoa muun muassa Alajärvellä musiikkiopistossa.
Harrastaa juoksua, hiihtoa, lukemista ja piirtämistä.