”Alttari kannettiin ulos ja diskopallo sisään” ‒ arkkitehti varoittaa kirkkojen purkuaallosta Suomessa
Arkkitehti penää suomalaisilta ajattelutavan muutosta suhteessa kirkkotiloihin. ”Jos mitään ei tehdä, on suuri vaara sille, että kirkkoja puretaan”, hän sanoo.Tilaajalle
Suomessa on purettu viime vuosina useita 60–70-luvuilla rakennettuja kirkkoja. Kuva Lahdesta Salpausselän kirkolta, joka on menossa purkuun tulevana syksynä. Kuva: Sanne KatainenSuomessa on purettu viime vuosina hurjalla vauhdilla useita 1960–70-luvuilla rakennettuja asuinrakennuksia ja julkisia tiloja.
Julkisten rakennusten peruskorjauksiin ja rakennushistoriaselvityksiin erikoistuneen arkkitehti SAFA Lassi Viitasen mukaan kehitys voi jatkossa koskea myös kyseisillä vuosikymmenillä rakennettuja kirkkoja, ellei niiden käyttöä onnistuta laajentamaan.
”Jos mitään ei tehdä, niin on suuri vaara sille, että kirkkoja puretaan”, Viitanen sanoo.
Tilanne on suomalaisen kulttuuriperinnön kannalta huolestuttava, sillä kirkot ovat hänen mukaansa aina yksilöllisiä ja rakennetun kulttuuriympäristön näkökulmasta ehkä merkittävin yksittäinen rakennustyyppi. Purkaminen ei useimmiten ole hyvä ratkaisu myöskään ilmaston kannalta, sillä uuden rakentamisen ilmastopäästöt ovat usein huomattavasti korjaamista suuremmat.
Viitasen mukaan seurakuntien kiinteistökantaa joudutaan joka tapauksessa tulevina vuosikymmeninä supistamaan jäsenmäärien ja verotulojen pienentyessä. Esimerkkejä tästä on nähty jo useissa seurakunnissa.
Hänen mukaansa tilanne vaatii uudenlaista ja ennakkoluulotonta ajattelua siitä, millainen kirkkotila voi jatkossa olla, ja mitä siellä voi tehdä.
Tulevaisuudessa kaikki seurakunnan toiminta voisi sijoittua yhteen ja samaan kirkkorakennukseen.
Vertailukohtia Viitanen on hakenut opintomatkoiltaan Saksasta, jossa kirkkoja on viime vuosina poistettu käytöstä laajasti.
”Yhdessä kohteessa alttari oli kirjaimellisesti kannettu ulos ja diskopallo sisään, eli kirkosta oli tullut yökerho. Tällaista tulevaisuutta tuskin toivomme Suomeen.”
Kaikki esimerkit eivät kuitenkaan ole hänen mukaansa aivan yhtä radikaaleja. Saksassa on toteutettu myös hankkeita, joissa vanha kirkko on saanut uuden käyttötarkoituksen säilyttäen osan sakraalitiloistaan.
”Yhdessä mieleenpainuneessa kohteessa vanhasta kirkosta oli tehty nuorisokeskus. Jos aikaisemmin siinä oli kirkko ja 10 prosenttia jotain muuta, niin nyt siinä oli 90 prosenttia kaikkea muuta ja 10 prosenttia sakraalitiloja.”
Viitasen mukaan kyseisestä esimerkistä olisi löydettävissä ratkaisun avaimia myös Suomeen. Tulevaisuudessa pienissä seurakunnissa kaikki seurakunnan toiminta voisi hänen mukaansa sijoittua yhteen ja samaan kirkkorakennukseen.
”Ajatuksen siitä, miten me olemme tottuneet näkemään kirkkotilaa, on muututtava.”
Uhkakuvista huolimatta Viitanen on tulevaisuuden suhteen varovaisen optimistinen. Hän on nähnyt, miten asenne kirkkoja kohtaan on viime vuosikymmeninä muuttunut.
”Jos 20 vuotta sitten ajateltiin, että kirkot pitäisi olla muuttumattomia, niin nyt keskustellaan siitä, mitä pystyttäisi rakennuksen ehdoilla tekemään, jotta sitä voisi käyttää mahdollisimman monipuolisesti.”
Viitasen mukaan kirkkojen tulevaisuus riippuukin ennen kaikkea siitä, pystytäänkö niitä jatkossa käyttämään aktiivisesti ja joustavasti muuttuvissa tarpeissa.
”Ajatuksen siitä, miten me olemme tottuneet näkemään tai kokemaan kirkkotilaa, on muututtava. Täytyy totuttautua siihen että tulevaisuudessa, jos ajatellaan vaikka 50 vuoden perspektiivillä, jossain seurakunnissa kaikki seurakunnan toiminnot on sijoitettu kirkkoon”, hän sanoo.
Lopulta kaikkiin rakennuksiin, myös kirkkoihin, pätee Viitasen mukaan vanha klisee.
”Rakennusten käyttö on niiden parasta suojelua.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
