Hautaustoimen hoitaminen on kuulunut käytännössä koko itsenäisen Suomen historian ajan evankelis-luterilaisen kirkon tehtäviin. Kuva: Sanne KatainenKuka hoitaa kuolleet?
Hautaamisen liittyvien kulujen räjähdysmäinen kasvu on saanut osan ihmisistä kyseenalaistamaan nykysysteemin toimivuutta.TilaajalleVainajan hautaamisesta omaisille koituvat maksut ovat viime aikoina kasvaneet hurjasti.
Hautaamiseen liittyvien kulujen kasvua on selitetty yleisellä kustannusten nousulla, mutta enenevissä määrin myös valtion kulukuurilla.
Yle paljasti kuluneena keväänä, että joissakin seurakunnissa hautaamiseen liittyvistä kuluista joutuu maksamaan nyt yli kaksinkertaisen hinnan aiempaan verrattuna. Syynä ovat valtion evankelis-luterilaiseen kirkkoon kohdistamat leikkaukset, joiden myötä hautaustoimeen kohdistetuista rahoista höylätään tämän ja ensi vuoden aikana 9,8 miljoonaa euroa per vuosi.
Esimerkiksi Porvoossa ja Kirkkonummella tämä on tarkoittanut sitä, että hautapaikasta, sen kaivamisesta ja peittämisestä voi joutua pulittamaan seurakunnalle jo reippaasti yli 2 000 euroa.
Osa hyvinvointialueista on alkanut periä portaittain nousevia maksuja vainajien säilyttämisestä sairaalan kylmätiloissa.
Vuonna 2025 kirkko arvioi hautaustoimen kokonaiskustannuksiksi noin 170 miljoonaa euroa. Kuva: Sanne KatainenPerikunnalle hautaamisesta koituvat kustannukset eivät toki rajoitu vain seurakunnille suoritettaviin maksuihin.
Lisämaksuja tulee esimerkiksi arkusta ja vainajan kuljettamisesta. Näiden osalta laskuttajana toimii usein hautaustoimisto. Myös niiden tarjoamien palveluiden hinnat ovat nousseet.
Yksi tunteita herättänyt ratkaisu on ollut myös se, että osa hyvinvointialueista on alkanut viime aikoina periä portaittain nousevia maksuja vainajien säilyttämisestä sairaalan kylmätiloissa. Päätöksen taustalla vaikuttaa julkilausuttu pyrkimys patistella omaisia hoitamaan vainajat hautaan aiempaan nopeammin.
Hautapaikkojen hoito kuulu pääasiallisesti vainajien omaisille. Kuva: Sanne KatainenKysymys hautaustoimen asianmukaisesta järjestämisestä on monelle nyt kenties ajankohtaisempi kuin koskaan, sillä Suomi vanhenee vauhdilla suurten ikäluokkien eli vuosina 1945‒1949 syntyneiden maallisen vaelluksen tullessa tiensä päähän.
Tilastokeskuksen ennusteen mukaan 2050-luvulla kyseisestä ikäluokasta olisi jäljellä enää muutama satavuotias, mikä tarkoittaa sitä, että suurten ikäluokkien menehtyminen jatkossa vain kiihtyy.
Perikunnille hautaamisesta koituvien kustannuksien räjähdysmäinen kasvu ja valtion vetäytyminen hautaustoimen rahoittamisesta on nostanut vireille kysymyksen siitä, voisiko vastuu kuolleista kuulua jatkossa muillekin toimijoille kuin kirkolle, esimerkiksi kunnalle tai vastaavalle taholle.
Nykyisellään järjestely menee niin, että valtio ikään kuin hankkii ostopalveluna evankelisluterilaiselta kirkolta kaikille suomalaisille hautaustoimen.
”Ratkaisuja etsitään parhaillaan”, sanoo Akaan seurakunnan kirkkoherra ja kirkolliskokouksen jäsen Leena Sorsa.
Aihe on Sorsalle tuttu, sillä hän tarkasteli väitöskirjassaan nimenomaan valtion ja kirkon suhteita. Sittemmin Sorsa on syventänyt tutkimuksiaan esimerkiksi hautaustoimen tulevaisuuteen.
Sorsan mukaan nykyinen lainsäädäntö hautaustoimen järjestämistä on historiallinen sekoitus uskontoa, perinteitä ja käytännönläheisyyttä. Hän kuvaa hautaustoimea suomalaisessa yhteiskunnassa ennen kaikkea “hiljaisten muutosten” alueeksi, jossa kirkko ja valtio ovat perinteisesti tehneet tiivistä yhteistyötä.
Hautaustoimen lisäksi kirkon muita lakisääteisiä tehtäviä ovat väestörekisterin ylläpitoon liittyvät tehtävät ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaista rakennuksista ja irtaimistosta huolehtiminen. Kuva: Sanne KatainenSuomessa hautaaminen on kuulunut historiallisesti evankelisluterilaiselle kirkolle, koska periaatteessa koko maan väestö kuului siihen aina vuoteen 1923 asti, jolloin ensimmäinen uskonnonvapauslaki tuli voimaan.
2000-luvulla kirkon jäsenmäärä on kuitenkin ollut laskussa jo pitkään, ja kirkko ennustaa sen jatkuvan edelleen.
Yhteinen ymmärrys on kuitenkin vallinnut siitä, että kaikkien kansalaisten hautaaminen on lähtökohtaisesti yhteiskunnan tehtävä. Nykyisellään järjestely menee Sorsan mukaan niin, että valtio ikään kuin hankkii ostopalveluna evankelisluterilaiselta kirkolta kaikille suomalaisille hautaustoimen.
Käytännössä ratkaisu tarkoittaa sitä, että valtio maksaa kirkolle siitä, että se huolehtii hautapaikan jokaiselle Suomessa asuvalle uskonnosta tai katsomuksesta riippumatta.
Kun lainsäädäntöä asian suhteen on tällä vuosituhannella rukattu, on aiemmin katsottu kohtuulliseksi, että valtio hoitaisi hautaustoimesta koituvista kokonaiskustannuksista 80 prosenttia ja loppuosa kuluista kerättäisiin hautaustoimen maksuilla. Leikkausten vuoksi valtion maksamien korvausten määrä kirkolle on pudonnut viime aikoina kuitenkin alle 50 prosentin.
Moni seurakunta on ollut viime aikoina ongelmissa valtion hautaustoimeen kohdistamien leikkausten takia. Kuva: Sanne KatainenLeikkauksista huolimatta hautausmaksujen tulee lain mukaan olla kaikille samat.
“Hautaustoimilaissa on siis erityisesti estetty se, että seurakunnan jäsenten hautaamisesta aiheutuvat kulut olisivat vaikka 200 euroa ja kirkkoon kuulumattomien 2 800 euroa”, Sorsa selittää.
Hänen mukaansa tilanne on koettu etenkin leikkausten jäljiltä seurakunnissa hankalaksi, sillä ne ovat joutuneet kattamaan kasvaneiden hautaustoimien kustannuksia kirkollisverovaroilla.
“Nyt kirkon jäsenet joutuvat kantamaan ikään kuin koko Suomen hautaustoimen ja kirkkoon kuulumattomienkin hautauksista aiheutuvia kuluja.”
Yhtenä skenaariona voisikin Sorsan mukaan olla mahdollisuus periä erilaisia maksuja seurakunnan jäseniltä ja kirkkoon kuulumattomilta. Kyseinen lakimuutos tosin olisi todennäköisesti varsin ongelmallinen yhdenvertaisuuden toteutumisen suhteen.
”Yhteiskunnan kannalta näyttäisi järjettömältä, että me tehtäisiin uusi samanlainen rakenne tämän olemassa olevan viereen.”
Ajatukseen kunnallisesta tai muusta julkisesta hautausjärjestelmästä Sorsa sen sijaan suhtautuu varauksella. Suomessa on hänen mukaansa poikkeuksellisen kattava hautausmaaverkosto, jonka rakentaminen uudelleen olisi kallista.
”Hautausmaan perustaminen edellyttää yleensä esimerkiksi maa-ainesten vaihtamista jo ympäristönäkökulmien, kuten pohjavesien, huomioon ottamiseksi.”
Kirkoilla kyseinen infrastruktuuri on sen sijaan jo olemassa.
“Tässä mielessä koko yhteiskunnan kannalta näyttäisi vähän järjettömältä, että tehtäisiin samanlainen rakenne tämän olemassa olevan viereen. Lisäksi tuhkausten kasvava suosio tarkoittaa sitä, että nykyisille hautausmaille kyllä mahtuu jatkossakin.”
Vainajien kunnioittaminen on näkynyt Suomessa esimerkiksi sota-aikana pyrkimyksenä saada kaatuneet takaisin kotipitäjän multiin.
Varsinaista riitaa hautaustoimen tulevaisuudesta esimerkiksi valtion ja kirkon välillä Sorsa ei pidä todennäköisenä, vaikka nykytilanne onkin aiheuttanut useissa ihmisissä ymmärrettävästi tyytymättömyyttä ja on monilta osin kestämätön.
Sorsa uskoo, että ratkaisu asian suhteen on löydettävissä, sillä vainajien kunnioittaminen on ollut suomalaisessa kulttuurissa poikkeuksellisen vahvaa ja näkynyt esimerkiksi sota-aikana pyrkimyksenä saada kaatuneet takaisin kotipitäjän multiin.
“Se on ollut meille semmoinen kunnia-asia, että kohtelemme myös vainajiamme ihmisarvoa kunnioittaen.”
Hautaustoimen tulevaisuus on tällä hetkellä hämärän peitossa. Kuva: Sanne KatainenArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
