• Suoratoistopalvelut ovat pilalla

    Nykyään suoratoistopalveluissa joutuu katsomaan mainoksia ja samalla tarjonnan laatu on romahtanut, kirjoittaa toimittaja Joonatan Reunanen.
    Onneksi suoratoistopalveluiden käytön voi lopettaa ja rahaa säästyy. Kuvituskuva.
    Onneksi suoratoistopalveluiden käytön voi lopettaa ja rahaa säästyy. Kuvituskuva.  Kuva: Pasi Leino
    Koti|Radio ja TV
    2.8.202514:00
    Kolumni
    Joonatan Reunanen

    Suoratoistopalvelut, kuten Netflix nähtiin aikoinaan valtavana mahdollisuutena kuluttajille katsoa juuri sitä, mitä itse haluaa. Toki valinnanvapaus on edelleen olemassa, mutta monella muulla tavalla palvelut ovat huonontuneet huomattavasti.

    Käsittääkseni kaikki alkoi Youtubesta. Kyseinen videopalvelu oli alkuun täysin mainosvapaa, mutta pian mainokset valtasivat sen ja käyttäjät suuttuivat.

    Nyt viime aikoina muille striimauspalveluille on käynyt kuten Youtubelle. Esimerkiksi Netflix, Disney+ ja monet muut pakottavat katsomaan mainoksia, ellei ole valmis pulittamaan kalleimmasta tilauksesta. Kalleimman tilauksen ohella joutuu usein maksamaan muista ominaisuuksista, joita tuskin tarvitsee.

    Mainoksista ärsyyntymisen lisäksi palveluiden elokuvien ja sarjojen laatu on romahtanut. Kyseessä on niin sanottu ”paskoontuminen”, eli verkkopalveluiden perustuvien palveluiden rapautuminen.

    Lisää aiheesta
    • Musiikkitoimittajan uran lisäksi Pekka Laine on soittanut kitaraa useammissa yhtyeissä.

      Radio ja TV | Radiokonkari näkee suoratoistopalveluissa ongelman – itselleen vieraaseen musiikkiin ei tutustuta, koska siihen ei ole pakkoa

    • Oikealla lisäosalla vanhankin telkkarin saa toimimaan vielä kanavauudistuksen jälkeen.

      Koti | Vanhus osti turhaan uuden TV:n – lisäosan hankkimalla pärjää jopa kuvaputkitelkkarilla

      Tilaajalle
    • Helsingin Ala-Tikkurilan Filmtown myi ja vuokrasi vielä elokuvia marraskuussa.

      Radio ja TV | Videovuokraamot ovat historiaa, mutta elokuvatallenteiden kuolemaa ei kannata vielä povata

    • Siirtyminen painetusta kirjasta erilaisiin suoratoistopalveluihin ei ole toteutunut kirjailijoiden kannalta suotuisasti. Kuvituskuva.

      Kirjallisuus | Kirjojen suoratoistopalvelut ovat heikentäneet kirjailijoiden tuloja ‒ suurin osa ei edes tiedä, mitä sopimukset pitävät sisällään

    Artikkelin aiheet
    suoratoistopalvelut
    mainokset
    palveluiden laadun heikkeneminen
    Netflix
    YouTube
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle