Tammen voi kohdata hyvin oudossa paikassa – syyllinen on usein kaunis varislintu

Närhestä ei voi erehtyä: naakan kokoinen ilmeikäs varislintu on höyhenykseltään tiilenpunainen, ja sen kyljessä erottuu hohtavan sininen siipipeili.

Päälakea ja suuren silmän ympärystä koristavat juovat viimeistelevät poikkeuksellisen kauniin ulkomuodon.

Vähemmän kaunis on närhen rääkäisy. Sen voi sekoittaa oikeastaan vain toiseen lehtimetsissä varastojaan kyhäävään varislintuun, pähkinähakkiin.

Mikä siinä onkin, että mitä kauniimpi lintu, sitä rumempi ääni. Ja päinvastoin.

Närhi on kaikkiruokainen, joten sille maistuvat kaikki perunasta läskikimpaleisiin. Kuva: Juho Rahkonen

Syksyllä ennen lumen tuloa närhet ahkeroivat pihoilla ja puistoissa. Ne ahtavat poskipussiinsa tammenterhoja sekä pähkinöitä ja kuljettavat niitä suurin määrin metsien kätköihin.

Ilman kätköjä lintu ei pärjäisi talven yli, sillä hämärät talvipäivät ovat liian lyhyitä ravinnon etsimiseen. Närhi on paikkalintu, mutta se lähtee toisinaan vaellukselle.

Närhi ei käy pelkillä terhoilla ja pähkinöillä, vaan se on kaikkiruokainen. Syksyisin närhet kaivelevat perunapeltoja ja etsivät pelloille jäänyttä viljaa. Myös marjat ja omenat sekä ruokintapaikoille asetetut läskikimpaleet maistuvat närhelle.

Närhi kuuluu samaan garrulus-sukuun kuin lähisukulaisensa kuukkeli. Latinankielinen nimi garrulus tarkoittaa lörpöttelijää: sekä närhi että kuukkeli päästelevät käheitä rääkäisyjä ja naukkailuja sekä toisinaan kujertelevat leppoisasti. Närhi on myös taitava matkimaan muiden lintujen, kuten haukkojen ääniä.

Muistan, kuinka aloittelevana lintuharrastajana reilut kolmekymmentä vuotta sitten pidin närheä lähes myyttisenä olentona. Olin toisinaan nähnyt vilaukselta tämän varislinnun. Aina se kuitenkin pakeni minua ja hävisi havumetsän uumeniin, ennen kuin sain otettua kuvia.

Närhi onkin melkoisen arka lintu, jonka kuvaaminen on paljon vaikeampaa kuin kesyn kuukkelin. Närhi on runsaimmillaan maamme eteläisissä osissa, ja laji harvinaistuu kohti pohjoista mentäessä.

Närhi on kuukkelin lähisukulainen. Kuva: Juho Rahkonen

Toisinaan näkee tammen kasvavan niukkaravinteisessa kangasmetsässä kaukana puistoista ja ihmisasutuksesta. Todennäköisesti terho on kulkeutunut sinne närhen mukana.

Linnut löytävät kätkönsä maaston tuntomerkkien avulla. Lisäksi niillä on päässään kolmiulotteinen karttakuva. Sen avulla ne löytävät kätkönsä, vaikka lumi olisi peittänyt maaston yksityiskohdat. Närhi ei kuitenkaan muista kaikkia kätköjään, joten osa terhoista ja siemenistä jää maahan.

Tammenterhot itävät syksyllä heti kätkemisen jälkeen. Terhon kuori halkeaa, ja sirkkajuuri tulee esiin.

Päätyessään karuun kasvupaikkaan tammi ei Suomen ilmastossa aina venähdä kovin suureksi, mutta parhaimmillaan närhen talvikätkössä saattaa olla alku puulle, joka elää satoja vuosia ja kasvaa lopulta yli metrin paksuiseksi jättiläiseksi.