
Taas on valkolakkien, kakkukahvien ja ylioppilaskokeiden arvosanojen utelemisen aika. Ylioppilaskokeiden arvosanoista puhutaan yleensä pelkillä kirjaimilla L, E, M, C, B, A ja I, joista L on korkein ja A matalin hyväksytty arvosana ja I tarkoittaa hylättyä.
Kirjaimethan eivät ole aakkosjärjestyksessä eikä niissä muutakaan tolkkua vaikuta olevan. Mitä ylioppilaskokeiden arvosanat siis oikeastaan tarkoittavat?
Latinaa opiskelleille vastaus on selvä. Ylin arvosana on laudatur (L), jonka merkitys on ”kiitetään”. Sitä seuraa eximia (E), viralliselta nimeltään eximia cum laude approbatur, joka tarkoittaa ”erinomaisin kiitoksin hyväksytään”.
Arvosana magna (M) on lyhenne ilmauksesta magna cum laude approbatur ja merkitsee ”suurin kiitoksin hyväksytään”. Cum laude (C) puolestaan tulee sanoista cum laude approbatur, eli ”kiitoksin hyväksytään”.
Arvosana B on lyhenne ilmauksesta lubenter approbatur, jonka merkitys on ”mielihyvin hyväksytään”. Alin hyväksytty arvosana on approbatur (A), joka tarkoittaa yksinkertaisesti ”hyväksytään”. Arvosana improbatur (I) puolestaan merkitsee ”hylätään”.
Verbeissä ”laudatur”, ”approbatur” ja ”improbatur” toiseksi viimeinen tavu lausutaan pitkänä (esimerkiksi ”approbaatur”). Tavu voidaan ääntää joko painottomana tai, jos latinan kieli on hallussa, latinan ääntämissääntöjen mukaisesti painollisena.
Jos painotusta käytetään, koko arvosana on johdonmukaista lausua latinan mukaisesti. Tällöin sanassa ”eximia” A-kirjain on pitkä ja paino tavulla ”si”. Sanassa ”lubenter” paino on tavulla ”ben”, ja sanassa magna viimeinen tavu on pitkä mutta painoton (”magnaa”).