• Tällaisten ihmisten kanssa haluamme kokea ensirakkauden

    Monesti ajatellaan, että vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa. Tämä ei tutkimusten mukaan pidä paikkaansa.
    Tilaajalle
    Monet lintulajit kuten joutsenet ovat yksiavioisia, eli niillä on ihmisten tavoin vain yksi kumppani kerrallaan.
    Monet lintulajit kuten joutsenet ovat yksiavioisia, eli niillä on ihmisten tavoin vain yksi kumppani kerrallaan. Kuva: Jukka Pihlainen
    Koti|Ihmissuhteet
    24.1.202621:00
    Janica Pörhönen

    Mitkä tekijät määräävät sen, kehen rakastumme ensimmäistä kertaa? Turun yliopiston aivotutkijan, psykologi Lauri Nummenmaan mukaan taustalla on ”tylsiä” tekijöitä.

    ”Rakastumiseen vaikuttaa se, keitä on sillä hetkellä saatavilla. Ennen pystyttiin rakastumaan vain lähiseudun nuoriin, mutta nykyään netissä voi teoriassa saavuttaa kaikki maapallon ihmiset.”

    Laajat tutkimukset osoittavat, että ihmiset rakastuvat nuoriin ja terveisiin henkilöihin, joissa ei näy ulkoisen sairauden merkkejä. Ihosairaudet tai aineenvaihduntaongelmat viestivät heikosta terveydestä.

    Taipumus kokea ensirakkaus nuoren ja terveen ihmisen kanssa johtuu Nummenmaan mukaan puhtaasti biologisesta tarpeesta.

    ”Eläimetkin haluavat jälkeläisiä, jotka pärjäävät elämässä ja voivat jatkaa sukuaan.”

    Monesti ajatellaan, että vastakohdat vetävät puoleensa. Tämä ei tutkimusten mukaan pidä paikkaansa.

    ”Ihminen hakee itsensä kaltaista seuraa. Tiedetään, että samanlainen poliittinen ajattelu, uskonnollisuus, koulutus ja älykkyystaso viehättävät, samoin samanlainen suhtautuminen tupakointiin ja päihteiden käyttöön.”

    Nummenmaa huomauttaa, että toisaalta on myös sattumankauppaa, kenestä tulee ensirakkaus.

    ”Kyse on siitä, uskaltaako avata silmät rakkaudelle.”

    ”Ihminen hakee itsensä kaltaista seuraa.”

    Joillekin ensirakkaudesta tulee loppuelämän kestävä parisuhde. Nummenmaa on ollut vaimonsa kanssa yhdessä 30 vuotta, joten hän tietää myös kokemuksen perusteella, miksi joidenkin ensirakkaus kestää.

    ”Löytyy kumppani, jonka kanssa on hyvä olla, eikä ole tarvetta vaihtaa. Parisuhde vaatii tietysti molemmilta työtä ja joustavuutta.”

    MT:n keräsi lukijoilta joulukuussa 2025 kokemuksia ja muistoja ensirakkaudesta. Vastauksia saatiin 13, ja yhdessä niistä ensirakkaus oli johtanut pitkään parisuhteeseen.

    ”Tapasin tulevan vaimoni 1968, kun opiskelimme samassa sisäoppilaitoksessa. Opiskelu kyllä kärsi, mutta hyvä vaimo löytyi, kun viimein sain kesyteltyä hänet. Avioliitossa olemme olleet nyt 56 vuotta. Liittomme oli alkuun pitkään romanttinen liitto. Sitten romantiikan rinnalle tuli työsuhde, koska työskentelimme maatilalla. Nyt elämän ehtoopuolella suhde on hoitosuhde. Edelleen on romantiikkaakin elämässä mukana ja tykkään hänestä.” Reiska, 80

    Lisää aiheesta
    • Tero on eronnut ja kahden kouluikäisen lapsen yksinhuoltaja. Kuvituskuva.

      Ihmissuhteet | Maatalousyrittäjä Tero on ollut kuusi vuotta ilman romanttista suhdetta – ”Lehmiä en jätä, enkä etsi ilmaista työvoimaa”

      Tilaajalle
    • Moni leski voi kokea, ettei voi alkaa uuteen parisuhteeseen, sillä kokee sen loukkauksena kuollutta puolisoa kohtaan.

      Ihmissuhteet | Surun särkemät sydämet saivat toisen tilaisuuden

      Tilaajalle
    • Avoleskelle voidaan maksaa kuolinpesästä avustusta esimerkiksi tilanteessa, jossa leski on ollut työtön ja kuollut puoliso on ollut työelämässä.

      Ihmissuhteet | Avoliitossa oleva ei peri mitään puolison kuoltua, mutta tietyissä tilanteissa leski voi saada rahaa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ensirakkaus
    rakastuminen
    Ihastuminen
    parisuhde
    biologia
    Tunne-elämä
    Psykologia
    Rakkaus (tunne)
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 6

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle