Erkki Pekkarinen on tehnyt tuohitöitä lähes koko elämänsä. Kuva: Sanne KatainenAsikkalaTuohityöt pelastivat savottojen kortinpeluulta
89-vuotias Erkki Pekkarinen on maailmanennätyksien tuohimestari.TilaajalleEnsimmäisen tuohityönsä 89-vuotias Erkki Pekkarinen muistelee tehneensä kymmenvuotiaana. Vanhan oppikirjan havainnekuva johti hieman harhaan ensikertalaista.
”Siinä oli piirretty tuohivirsu väärin parittomaksi. Isä korjasi virsun alkavan aina kuudella tuohella, minkä oivaltamisen jälkeen työ alkoi luonnistua.”
Logiikan löydettyä nuorella miehen alulla oli jatkossa kalareissuilla itsetehty tuohikontti mukanaan.
Pekkarisen kotitalo sijaitsi ”vuoren päällä”, jonne ei päässyt moottoriajoneuvolla kilometriä lähemmäksi eikä kilometrien päässä sijanneista naapureista ollut häiriötä.
Pekkarisen vanhin tallessa oleva tuohityö on noin 60 vuoden takaa. Kuva: Sanne KatainenLapsuus Pielisjärvellä oli työntyönteistä, eikä koulusta otettu paineita.
”Kiertokoulu ei ollut siihen aikaan lakisääteistä. Tiukan opettajan armoilta vaihdettiin nopeasti isän kanssa savottaan”, hän naurahtaa.
Teinipoikana Pekkarinen lähti maailmalle, ja tällä reissulla hän kokee olevansa edelleen.
”Peräpohjolan työmaat ovat jääneet mieleen. Vaikka työ oli todella raskasta, elämänvapaus oli ihanaa, kun pomot eivät hengittäneet niskaan.”
Pohjoisen savotoilla kukin mies teki mielensä mukaisen työpäivän, mikä sopi Pekkariselle erinomaisesti. Selän oikuttelu pakotti kuitenkin hänet keventämään työtaakkaan.
Suunnaksi Pekkarinen otti Turun telakan, mitä hän pitää jälkikäteen suurena virheenä.
”Se oli kuin keskitysleirille olisi tullut. Kahvitauoista alkaen kaikkea toimintaa kellotettiin.”
Yksi valopilkku Turussakin loisti Pekkariselle, sillä Pohjois-Karjalan kasvatti hymähtää löytäneensä vaimonsa kaupungista. Rakkaus on kestänyt näille vuosille saakka.
”Turussa tuohityöt olivat paikallisille eksoottinen näky. Vaimoni ystävätkin ihmettelivät ääneen hänelle tekemääni tuohista, mistä hän oli sen saanut”, Pekkarinen kuvaa.
Pohjoiskarjalalaisen tuohityöt aiheuttivat ihmetystä vaimon turkulaisissa ystävissä. Kuva: Sanne KatainenKaupunkielämän levottomuus ei sopinut Pekkariselle, vaan hän sanoi itsensä irti ja suuntasi takaisin pohjoiseen.
”Voi, kun tuntui hienolta palata savotoille.”
”Selän välilevyn luistaminen aiheutti kuitenkin pahan oireilun, minkä jälkeen minun oli pakko lopettaa ne hommat”, hän harmittelee.
Koronaviruskin kelpasi tuohityöksi. Kuva: Sanne KatainenTimpuriksi siirtyneen Pekkarisen mielestä rakennustyömaat eivät olleet niin ”orjallista hommaa”. Tälläkin työllä oli valitettavasti kova hintansa.
”Työmailta sain ’lahjaksi’ keuhkosyövän. Silloin sahattiin huoletta asbestilevyjä ja hengitettiin suoraan pölyä”, hän toteaa tyynen rauhallisena.
Ikäisekseen energinen Pekkarinen kertoo taistelleensa syöpää vastaan jo parinkymmenen vuoden ajan.
Elämänsä hienoimmat muistot ovat puolestaan Pekkarisen mukaan juuri pohjoisen savotoilta, joilta erityisesti mukavat työkaverit ovat jääneet 89-vuotiaan mieleen.
”Välillä olivat kovia ryyppäämään, milloin nyrkkejäkin heilutettiin riitojen ratkaisemiseen.”
Savottojen ainoaksi oikeaksi riskiksi Pekkarinen mainitsee kortin peluun, johon hänellä oli oma vaihtoehtonsa.
”Tiesin, että niissä peleissä olisin menettänyt kaikki rahani. Muiden pelatessa minä räpläsin tuohitöitä”, hän kertoo.
Erkki Pekkarinen
Syntynyt vuonna 1936 Pielisjärvellä Pohjois-Karjalassa.
Käynyt muutaman vuoden kiertävää kansakoulua, kunnes lähti kiertämään savottoja.
Selkäkipujen takia joutui siirtymään rakennustyömaille.
Saanut keuhkosyövän todennäköisesti rakennustyömailta asbestin kanssa työskenneltyään.
Asuu vaimonsa kanssa Asikkalan Vesivehmaalla, jossa pitää Tuohimestarin tupaa.
Pyrkii syömään mahdollisimman terveellisesti.
Mättäiden päällä Pekkarinen sanoo nauttineensa suunnattomasti tuohitöiden tekemisestä. Tämänhetkinen kokoelma on kuitenkin tuoreempaa jälkeä.
”Asikkalassa asuttuamme muutaman vuoden silloinen rakennusmestari kysyi, mistä olin ostanut erään tuohityön. Vastasin vain naurahtaen, että itse olen värkännyt aikani kuluksi.”
Kyseisessä keskustelussa Pekkarinen heitti puolihuumorilla ilmoille ajatuksen tuohimestarin tuvasta, johon kunnan rakennusmestari Alpo Pajulahti lupasi hoitaa rahoitukseen. Niin tapahtuikin.
”Seuraavana vappuna vuonna 1999 mökki oli valmis, minkä ansiosta innostuin toden teolla tekemään tuohitöitä”, hän avaa.
Tuohimestarin tupa sai alkunsa humoristisesta heitosta. Kuva: Sanne KatainenAlkuaikoihin verrattuna tuohitöiden tekeminen on Pekkarisen mielestä vaikeutunut, sillä tuohen saanti ei ole enää itsestäänselvyys.
”Ennen koivua pidettiin roskapuuna, joten materiaalia oli lähes rajattomasti saatavilla.”
Tuohia suuriinkin töihinsä Pekkarinen sai läheltä asikkalalaisilta.
Tulitikun kärjessä maailman pienimmät tuohivirsut (3,8 mm), joiden teossa on hyödynnetty partahöylän terää. Kuva: Sanne KatainenTuohimestarin tuvalla on vuosien varrella käynyt monenlaisesta kotimaista ja ulkomaalaista vierasta, joista muutamat ovat piirtyneet Pekkarisen muistiin.
Kerran hänen periaatteensa, etteivät tuohityöt ole myynnissä, oli kielimuurista johtuen koetuksella.
”Yksi vierasryhmä venäläisiä oli jo pakkaamassa tuohitöitäni laukkuihinsa, kunnes huudahdin: njet, museum. Sitten he ymmärsivät yskäni.”
Kaukaisimpia vieraita Pekkarinen muistelee saaneensa aina Taiwanista, Kanadasta sekä Perusta asti.
”Lähes jokaisesta Euroopan maasta on täällä käynyt vieraita, minkä lisäksi kerran kävi eteläafrikkalainen pariskunta”, hän listaa ylpeänä.
Pekkarinen muistelee erityisesti taiwanilaisia vieraita lämmöllä, sillä he toivat mukanaan kotimaastaan suomalaisesta vastinkappaleesta eroavaa tuohta.
”Taiwanilaisessa tuohessa on kuusi kulmaa ja se on myös kuusinkertaista, kun taas suomalaisessa on neljä kulmaa ja nelinkertaista”, hän selittää.
”Lähes jokaisesta Euroopan maasta on käynyt vieraita. Lisäksi kerran kävi eteläafrikkalainen pariskunta.”
Pekkarisen tuohitöitä on käyty ihastelemassa muun muassa Taiwanista asti. Kuva: Sanne KatainenTuohitöissä Pekkarinen pitää parhaimpana osuutena haasteiden ylittämistä. Kauniista tuohesta alkavat työt valmistua, ja lopputulos lumoaa katsojan.
”Tuohitöiden tekeminen on tarkkaa työtä, jossa on monta vaihetta.”
Pekkarinen pitää nimissään sekä maailman pienimpien että suurempien tuohivirsujen ennätystä. Itse hän ei ole ilmoittanut yhtään ennätystä, vaan joku muu on aina hoitanut sen puolen.
Maailman suurimmat tuohivirsut (2,7 metriä) pääsivät Guinnessin Suureen ennätysten kirjaan. Kuva: Sanne Katainen”Tuohitöiden tekeminen on tarkkaa työtä, jossa on monta vaihetta.”
Luettuaan lehdestä aiemmasta virsujen pienuusennätyksestä – viisi millimetriä – Pekkarinen otti tavoitteekseen peitota sen.
”Sain tehtyä 3,8 millimetrin virsut, joten aika hyvin sain parannettua ennätystä”, hän sanoo ylpeänä.
Kokonaisuudessaan suurimmaksi työkseen tuohimestari kertoo viisimetrisen ja kahdeksan tonnia painavan tuohipatsaan, joka sijaitsee tällä hetkellä läheisellä hotellilla.
”Siinä oli aika tekeminen. Pienellä betonimyllyllä tein patsasta kaksi kesää.”
Pekkarinen yrittää taistella keuhkosyöpäänsä vastaan terveellisellä ruokavaliolla. Kuva: Sanne KatainenAinoa asia, jonka Pekkarinen muuttaisi kokemassaan elämässä, olisi asbestin kanssa työskentely. Syöpä ei ole kuitenkaan lannistunut ikämiestä, vaan hän taistelee urhoollisesti sairautta vastaan luonnon antimilla.
”Syöpätutkimuksissa veriarvojen todettiin olevan muuten hyvässä kunnossa. Syöpähoidot olivat raskas kokemus.”
Pekkarinen kiinnittää erityistä huomiota ruokavalioonsa ja pyrkii syömään mahdollisimman paljon vihreää.
”Roskaruokaa en syö, vaan ihan tavallista ruokaa. Itse suolattua kalaa, varsinkin kirjolohta, syön paljon.”
”Pihapiirissä kasvoi aikoinaan kaikkea Suomen oloihin soveltuvaa, mutta nykyisin pyrin ostamaan kaupasta erilaisia hedelmiä ja hyödyntämään pitkään omaa omenasatoa”, Pekkarinen summaa.
- Osaston luetuimmat
