Risto Kormilainen on innokas hiihdon harrastaja, ja lumisina talvina voi kertyä ladulla tuhatkunta kilometriä. Kuva: Miska Puumala
Kuoleman lähestyessä ihmisiä kaduttaa yksi asia – rovasti kuunteli ihmisiä 40 vuotta ja teki erikoisen havainnon
Elämäntyönsä pappina tehnyt Risto Kormilainen ravistelee ikääntymiseen liittyviä käsityksiä, kuten, että seksi ja läheisyys eivät kuulu vanhuksille.Tilaajalle
Risto Kormilainen on asunut koko ikänsä Suomussalmella lukuun ottamatta teologian opintoja Helsingissä ja ensimmäistä työpaikkaa opintojen jälkeen. Kuva: Miska PuumalaPostineidinkuja sijaitsee Suomussalmen kirkonkylässä Kiantajärven itäpuolella.
Kadun nimi viittaa postikonttoriin vanhassa keskuksessa, joka tuhoutui talvisodassa. Uusi taajama rakennettiin suojaisampaan paikkaan Kiantajärven länsipuolelle, mutta myös vanha puoli nousi tuhkasta.
Yksi kadunvarren taloista on rakennettu 1980-luvulla, ja siinä asuu rovasti Risto Kormilainen puolisoineen.
Lapset ovat aikoja sitten lentäneet pesästä. Kormilainen itse eläköityi virasta seitsemän vuotta sitten, mutta ei suostunut jäämään kiikkustuoliin.
”Mahdotonta se olisi ollutkin, sillä toinen keinutuoli hajosi ja toinen annettiin aikoja sitten ystäväperheeseen”, hän naurahtaa.
40 vuotta kestäneen pappisuran loppuvaiheissa hän ehti joinain öinä kaivata työelämän loppumista, kun hallinnolliset asiat menivät uniin ja valvottivat. Tavallisten ihmisten kohtaaminen oli loppuun saakka palkitsevaa.
”Elämä on ehdottomasti hyvää eläkkeellä.”
Kormilaisen mielestä vanhenemisen ja eläköitymisen voi nähdä seikkailuksi siinä missä nuoruuden, varsinkin jos terveyttä piisaa.
”Se voi olla uuden löytämistä vaikkapa kulttuurista, matkailusta tai luontoon liittyvästä harrastuksesta, kuten kalastuksesta tai vaeltamisesta. Kerrankin saa tehdä, mitä mieleen juolahtaa.”
Eläköitymiseen liittyy monilla myös ahdistusta, mikä saattaa johtua työstatuksen ja -identiteetin katoamisesta, mutta useimmiten työporukan menettämisestä.
Tutun yhteisön kanssa on vuosikaudet puhuttu kaiken maailman asiat halki, ja yhtäkkiä kaikki tämä on poissa.
”Miehillä puutetta korvaavat huoltoasemapiirit ja toriparlamentit sekä naisilla vaikkapa kutomapiirit.”
”Oma minuus ja identiteetti eivät ole työroolista kiinni.”
Hän kannustaa lähtemään mukaan harrasteyhteisöihin tai vapaaehtoistoimintaan – eikä haittaa lainkaan, jos hankkii jo työuran aikana jonkin eläkkeelläkin kantavan intohimon.
”Oma identiteetti ja minuus eivät ole työroolista kiinni – olet yhä se sama ihminen puutteineen ja vahvuuksineen kuin ennenkin.”
Kormilaisen omaa elämänmuutosta pehmensi se, että tärkeät asiat elämässä ovat voineet jatkua. On perhe, saarnamatkoja ja eläköityneiden kirkonmiesten keskusteluryhmä.
Lisäksi on kirjallisuus. Jos yksinäinen hetki on joskus ollut, kaveri on aina löytynyt kansien välistä.
Kormilainen alkoi itsekin kirjoittaa alle 10-vuotiaana pöytälaatikkoon ja lopulta kirjoiksi asti. Viimeisin, runokirja Vanhuus ei tule kello kaulassa, ilmestyi hiljan.
Marraskuussa Kormilaisella tulee täyteen uusi kymmenluku, mikä vetää hieman mietteliääksi.
”Tuntuu oudolta. 60:llä alkava ikä ei tunnu vanhalta, mutta 70 on eri asia. Yhdessä yössä tuntuu vanhenevan paljon.”
Kormilainen tahtoo silti ravistella vanhuuteen kuuluvia ennakkoluuloja, kuten esimerkiksi, että fyysinen läheisyys ei kuuluisi ikäihmisille. Hän itse ajattelee, että vanheneminen voi merkitä myös seksuaalista vapautumista. Lasten saamiseen liittyviä paineita ei ole, ja pariskunta voi nauttia toistensa seurasta rauhassa.
”Seksuaaliset halut säilyvät elämän loppuun saakka. Sen ei tarvitse olla yhdyntäkeskeistä, vaan arjen seksuaalisuus voi olla myös koskettamista ja läheisyyttä.”
Ikä muuttaa ulkonäköämme ja vaikuttaa toki fyysisesti jokaiseen, mutta sitä ei pidä hävetä, eikä sillä ole haluihin merkitystä – henkinen puoli ratkaisee.
Ehtoopuolella kadutaan tekemättömiä asioita, ei epäonnistumisia.
Vanheneminen ei tietenkään ole yhtä juhlaa. Kormilainen on pappisurallaan jakanut ikäihmisten tuntoja ja huolia lukemattomia kertoja ja tietää, mistä puhuu.
Kuolemaa itsessään pelätään harvemmin, olipa kristillinen vakaumus tai ei.
”Pahin pelko on, että joutuu muiden armoille ja hoidettavaksi. Jonkin verran huolettaa myös se, että jos joutuu kohtaamaan kipua tuottavan sairauden.”
Yksi asia tuntuu kaduttavan useimpia, kun kuolema lähestyy tai voimat hiipuvat.
”Elämätön elämä. Monilla on jäänyt toteuttamaton unelma tai asia tekemättä, kunnes oli liian myöhäistä. Se voi liittyä esimerkiksi ihmissuhteeseen, matkustamiseen tai työelämään.”
Harvoin sen sijaan kadutaan tehtyjä asioita, vaikka ne olisivat menneet pieleen.
”Itselle tärkeitä asioita ei kannata lykätä vaikkapa eläkkeelle, koska tulevasta ei ole varmuutta.”
Kuntoliikunta on osa Risto Kormilaisen arkea, ja siihen kuuluu kaikkea lumitöistä metsänhoitoon. Kuva: Miska PuumalaKormilaista itseään ei kaduta se, että kirjoittaminen olisi voinut olla hänen elämänuransa.
Suomussalmella varttunut mies voitti lukiovuosina 1. palkinnon Erkon kirjoituskilpailussa 1975, mutta päätti lähteä opiskelemaan teologiaa Helsingin yliopistoon.
Opiskeluvuosina hän löysi puolisonsa Tainan. Tämä opiskeli eri kaupungissa, joten yhteydenpito kävi kirjein ja pikapuheluin opiskelijasolun yhteispuhelimesta.
Ensimmäinen virkapaikka pappina oli Vieremällä, ja sen jälkeen ura jatkui eläkkeelle saakka Suomussalmella. Työ pappina oli uran alkuaikoina vailla nykyisen kaltaisia vapaita, ja tuolloin mielessä kävi ryhtyminen päätoimiseksi kirjailijaksi.
”Sillä ei olisi kuitenkaan elänyt, sillä Suomessa harva ansaitsee kirjojen myynnillä elantonsa ja apurahoja taas on tarjolla vähän.”
Kormilainen nauttii elämästä täysin siemauksin eläkkeellä, sillä päivät voi täyttää juuri niin kuin tahtoo. Kuva: Miska PuumalaKokemukset syrjäseuduista ja toisaalta opiskeluvuodet pääkaupunkiseudulla ovat näyttäneet Kormilaiselle, että Suomussalmella edes ikäihmiset eivät ole sen yksinäisempiä kuin Helsingissäkään.
”Helsingin ydinkeskustassa voi kokea itsensä yksinäisemmäksi kuin paikoissa, jossa naapuriin on viisi kilometriä. Jos on tottunut vähiin kontakteihin, asiasta ei välttämättä tule ongelmaa vanhentuessakaan.”
Kormilainen kertoo tositarinan. Kuopion hiippakunnan piispa vieraili aikoinaan Ilomantsissa eräässä torpassa, jossa mummo asui yksin kaukana naapureista. Piispa kysyi, eikö yksinäisyys vaivaa. Mummo vastasi, että ”ei lainkaan, eilen pari varista lensi talon yli”.
Korjattu 4.3. Vieremän Ponsessa muotoon Vieremällä.Risto Kormilainen
69-vuotias rovasti, kirjailija ja kirjallisuuskriitikko.
Asuu Suomussalmen vanhassa kirkonkylässä 1980-luvulla rakennetussa omakotitalossa.
Perheeseen kuuluu vaimo Taina ja kolme aikuista lasta. Elämää rikastuttaa kuusi lastenlasta.
Syntyi Kajaanissa, mutta asunut opiskeluvuosia ja varhaista lapsuutta lukuun ottamatta elämänsä Suomussalmella.
Kirjalliseen tuotantoon kuuluu muun muassa lukuisia hengellisiä teoksia, ja uusimpana ikääntymistä käsittelevä runokirja Vanhuus ei tule kello kaulassa.
Harrastaa kirjallisuuden lisäksi hiihtoa, pyöräilyä, marjastusta ja metsätöitä mökillä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
