Pieniä muovihiukkasia eli mikro- ja nanomuovia irtoaa ilmaan ja vesistöihin ihmisten takia. Lähteinä ovat esimerkiksi muovipullot ja -astiat, maalit sekä synteettiset tekstiilit kuten fleecet. Muovihiukkaset ovat levinneet kaikkialle maailmaan, aina Himalajaan ja Etelämantereelle asti ilmaan, vesiin sekä maahan.
Mikromuovi ei hajoa ja häivy, vaan kertyy ihmisiin ja eläimiin. Kasvien juuriin ne siirtyvät maasta, mutta eivät oikein pääse kulkeutumaan ylöspäin. Se on laiha lohtu, sillä tuore tutkimus osoittaa kasvien lehtien ottavan mikromuovia sujuvasti ilmasta. Ravintoketjun kautta ne sitten päätyvät meihin ihmisiinkin.
Tiedelehti Naturessa ilmestyneessä kiinalaisessa tutkimuksessa löytyi polyetyleeni- ja polystyreeniyhdisteitä maissin ja muidenkin kasvien lehdistä. Muovin määrät olivat sitä korkeammat mitä enemmän ilmassa oli mikromuovisaastetta. Kasveihin myös kertyi enemmän mikromuovia kasvukauden mittaan.
Nokkelilla menetelmillä osoitettiin nanokokoisen mikromuovin menevän kasviin lehtien pienistä aukoista. Sieltä ne levisivät lehtien suonistoon. Toinen reitti kulki lehden pinnassa olevien karvamaisten ulokkeiden kautta.
Tutkijat toteavat tulosten osoittavan ilman mikromuovien kertyvän tehokkaasti kasveihin. Tieto olisi otettava huomioon, kun arvioidaan ihmisten ja muiden eliöiden altistumista mikromuoville. Kasveista muovisaaste siirtyy joko hyönteisten kautta tai suoraan syötynä tuotantoeläimiin. Ihmisiin se päätyy niitä tai kasveja syömällä.
Näyttää siltä, että mikro- ja nanomuovi ympäröi meitä kaikkialla, ja se kertyy elimistöömme lisääntyvissä määrin. Ei ihme, että muovia on löydetty ihmisen verestä, aivoista, istukasta, keuhkoista ja ulosteesta. On arvioitu jo nyt, että viikossa meihin kertyy luottokortin verran muovia. Toistaiseksi ei ole keinoja välttyä tältä saasteelta.
Suoraa näyttöä mikromuovien terveysriskeistä ei vielä ole. Vihjeitä kuitenkin on saatu koe-eläintutkimuksista. Joidenkin virusten tiedetään voivan kantautua muovien mukana elimistöön ja siten infektiotaudin riskin kasvaa.