Rintamamiestalon seinärakenteissa takana voi odottaa yllätys, joka lyö kokeneenkin timpurin ällikällä: Missä ovat eristeet?

Markku Leppäsen isän rakentamassa rintamamiestalossa Kartulan Vastingissa oli salaisuus. Se paljastui vasta joitain aikoja sitten, kun taloa remontoitiin ja seinät avattiin.

”Ajattelimme, että talo on purutäytteinen. Siinä oli kuitenkin eristeenä vain ilmaa. Kuitulevyt oli asennettu molemmin puolin eristetilaa”, Leppänen kertoo.

Missään vaiheessa talon historiaa sisällä ei ollut kärsitty vilua – päinvastoin.

Markku Leppäsen oli poikasena rakentamassa rintamamiestaloa, mutta silti eristeiden puuttuminen oli yllätys. Kuva: Petteri Kivimäki

Ilmalla eristäminen oli sotien jälkeen määräysten mukainen ja jonkin verran käytetty rakennustapa, vaikka valtaosa rintamamiestaloista toki eristettiin sahanpurulla.

Perinnerakentamisen asiantuntija Hannu Rinne kertoo, että ilmaeristys toteutettiin kahdella eri tekniikalla. Toisessa iskettiin tolpparakenteiseen runkoon poikittain kakkosnelosta, ja syntyi noin 60 x 60 sentin kokoisia ilmakoteloita.

Toisessa taas ilmakotelot tehtiin tolpparunkoon puurimojen ja puukuitulevyjen avulla, kuten Leppäsen talossa.

”Molemmissa ideana oli, että ilma jää vangiksi rakenteen sisään. Eli ilma eristää, jos se pysyy paikallaan”, Rinne kertoo.

Ilmakotelo oli kuitenkin tuvan puolella lämpimämpi kuin ulkoseinällä, joten ilma lähti helposti kiertämään jo ilman ilmavuotojakin. Lämpöero saattoi lisäksi tiivistää kondenssivettä rakenteeseen.

”Siellä missä on kosteutta, on usein myös hometta. Aika nopeasti tästä eristämistavasta luovuttiin vähin äänin”, toteaa Rinne.

Ilmakotelolla eristämistä tarjottiin rakentajille yhtenä vaihtoehtona sotien jälkeen. Kuvasta kannattaa huomata koteloiden poikittaispuut ja numerolla 1 merkitty insuliittilevy kotelon molemmin puolin. Se on puupohjainen kuitulevy, jota käytettiin lämmöneristeenä ja tuulensuojana Kuva: Kansallisarkisto

Ilmakoteloeristämisen vaati onnistuakseen äärimmäistä huolellisuutta. Joskus se toimi niin hyvin, että näitä rakenteita on säilynyt tähän päivään saakka.

Kerran Hannu Rinne kutsuttiin konsultoimaan, kun asukas valitteli vetoa. Rinne kävi vintillä, ja aluksi näytti, että seinä oli eristetty tavalliseen tapaan puruilla. Eristettä olikin kuitenkin vain viitisen senttiä yläpäässä kuin silmänlumeeksi, ja alaosa seinää oli pelkkää ilmaa.

”Ilmakoteloista oli jätetty poikkipuut pois, joten eritys toimi tavallistakin heikommin. Joko rakentaja oli huijannut, tai sitten vain luotettiin ylhäältä tulpattuun onkaloon.”

Leppäsen talossa ilmakotelot täytettiin remontissa puupohjaisella puhallusvillalla. Tämä onkin Rinteen mukaan järkevin tapa toimia.

”Tavallinen keskustelunaihe on, pitääkö silloin uusia ulkoverhous ja tehdä sinne ilmarako. Toisaalta vastaan tulee paljon rintamamiestaloja, jossa verhous on tehty suoraan seinään ilman ongelmia.”