• Nyt kannattaa suunnata kalatiskille: Tästä löydät 4 upeaa kalareseptiä

    Ahti tarjoaa jälleen antimiaan niin kauppojen kalatiskeihin kuin omiin pyydyksiinkin. Kokkaa kalaa livornolaisittain, upota silakoita kastikkeeseen tai lettutaikinaan ja valmista sunnuntaipäivälliselle tai kevään juhlapöytään kahden kalan terriini.
    Tilaajalle
    Kala on terveellistä ja herkullista.
    Kala on terveellistä ja herkullista. Kuva: Sanne Katainen
    Koti|Ruoka
    8.5.202518:15
    Kati Pohja

    Jäät ovat lähteneet järvistä ja avovesikalastuskausi on vauhdissa. Se näkyy myös kalatiskien runsaassa tarjonnassa.

    Italialaiset ovat mestareita kokkaamaan pieniä, vaalealihaisia kaloja kokonaisina pannulla. Kotoisista kaloistamme erityisesti ahvenet ja pienet, niin sanotut pannusiiat sopivat tähän hyvin. Tomaattikastikkeen kanssa suomustetut ja suolistetut, kokonaisena kypsennetyt kalat ovat paitsi herkullista, niin myös kevyttä tarjottavaa.

    Kaloista valmistat monipuolista ruokaa.

    Silakka on ruoanlaiton moniottelija, sillä se maistuu monin tavoin kypsennettynä, esimerkiksi marinoituna, graavattuna ja savustettuna. Lisäksi silakan rasvaisuus ja omintakeinen maku kestää monenlaista ja reipastakin maustamista.

    Sinappisessa silakkavuoassa fileet maustetaan ja kääritään rullalle vuokaan. Pystyyn asetettujen rullien päälle kaadetaan kermainen kastike, johon makua antaa sinappi, mätitahna ja tilli. Silakat maistuvat herkullisilta lämpiminä, mutta myös kylminä, jolloin ne sopivat erityisen hyvin ruisleivän päällä syötäväksi.

    Koska viimeksi valmistit ruokaa savusilakoista?

    Savusilakoiden toivoisi nousevan trendiruoaksi, sillä niin herkullisia ne ovat. Perkaamisessa on hiukan työtä, mutta nahka irtoaa helposti, jolloin selkä- ja vatsalihat on helppo irrottaa. Keskiruotoa lukuun ottamatta silakan ruodot ovat usein myös niin pehmeitä, että hyvin pureskellen ne voi syödäkin. Tuiki tavalliset letut nousevat aterian pääruoaksi, kun taikinaan lisätään savusilakkaa, ja letut tarjotaan muna-kermaviilikastikkeen kanssa.

    Kahden kalan terriini on varsin helppo tehdä. Kalat voi jauhaa lihamyllyllä tai monitoimikoneen leikkuuterällä. Jos sellaista ei ole, niin pyydä, että kalat jauhetaan jo kaupassa. Terriini on mainio buffettarjottava kevään juhlissa, mutta se sopii myös koko perheen sunnuntaiaterialle.

    Ruokaviraston kalaohjeistus

    Ruokaviraston ohjeistuksen mukaan kaikki villit järvikalalajit sekä suurin osa villeistä merikaloista, jotka syödään kypsentämättöminä (esim. graavattuna, kylmäsavustettuna tai marinoituna) on loisriskin vuoksi pakastettava -20 ˚C lämpötilaan vähintään 24 tunniksi.

    Jäädytyskäsittely ei koske Itämeren silakkaa ja kilohailia, Atlantissa viljeltyä lohta tai kirjolohta eikä Suomessa viljeltyjä kasvatettuja kaloja (esim. lohi, siika, sampi).

    Kalaa tulee syödä monipuolisesti eri kalalajeja vaihdellen.

    Lähde: Ruokavirasto

    Tomaattisessa kastikkeessa kalasta tulee herkullista ja ateriasta kevyttä herkkua.
    Tomaattisessa kastikkeessa kalasta tulee herkullista ja ateriasta kevyttä herkkua. Kuva: Sanne Katainen

    Kalaa livornolaisittain

    4 annosta

    Ainekset

    • 4 kokonaista ahventa tai pannusiikaa
    • suolaa ja valkopippuria
    • 2 salottisipulia
    • 2 valkosipulinkynttä
    • 2 tomaattia
    • 1 rkl rypsiöljyä
    • 1 tlk (400 g) kirsikkatomaatteja
    • reilusti persiljaa hienonnettuna
    • (suolaa)

    Lisäksi

    • oliiviviipaleita, kapriksia ja persiljaa

    Valmistusohje

    1. Suomusta kalat ja poista sisälmykset. Huuhtele kalat, ja hiero pintoihin ja sisälle suolaa ja pippuria. Voit pyytää myös kalakauppiasta suomustamaan ja perkaamaan kalat.
    2. Kuori ja hienonna sipulit. Pese tomaatit ja leikkaa kuutioiksi.
    3. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipulit sekoitellen. Lisää kirsikkatomaatit ja tomaattikuutiot sekä persilja. Kuumenna kiehuvaksi. Nostele kalat tomaattiseoksen lomaan. Kypsennä liedellä noin 8–12 minuuttia kalojen koosta riippuen. Käännä kalat kerran kypsentämisen puolivälissä.
    4. Viimeistele ruoka oliiviviipaleilla, kapriksilla ja hienonnetulla persiljalla. Tarjoa höyrytettyjen kasvisten, salaatin sekä maalaisleivän kanssa.
    5. Vinkki: Jos kalat eivät mahdu pannullesi, niin siirrä tomaattiseos sopivaan uunivuokaan ja asettele kalat kastikkeen joukkoon vierekkäin. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 15–20 minuuttia kalojen koosta riippuen.
    Hurmaa perhe sinappisella silakkavuoalla, jonka salainen ainesosa on mätitahna. Jos rullia jää, niin ne maistuvat hyviltä ruisleivän päällä.
    Hurmaa perhe sinappisella silakkavuoalla, jonka salainen ainesosa on mätitahna. Jos rullia jää, niin ne maistuvat hyviltä ruisleivän päällä. Kuva: Sanne Katainen

    Sinappinen silakkavuoka

    4 annosta

    Ainekset

    • noin 600 g silakkafileitä
    • 1 tl sitruunapippuria
    • ¼ tl suolaa
    • 5 tillinvartta
    • 2 dl ruokakermaa
    • ½ tuubia (190 g) mätitahnaa
    • 1 rkl sinappia
    • ½ limen menu

    Valmistusohje

    1. Lado silakkafileet työlaudalle nahkapuoli alaspäin. Mausta suolalla ja sitruunapippurilla. Saksi päälle reilusti tilliä. Kääri fileet rullalle ja nosta pystyyn noin 2 litran vetoiseen uunivuokaan.
    2. Sekoita kerma, mätitahna, sinappi, limen mehu. Kaada seos tasaisesti silakoiden päälle. Siirtele silakoita esimerkiksi haarukalla niin, että kastike asettuu tasaisesti kalojen väliin.
    3. Kypsennä 175-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.
    4. Tarjoa keitettyjen perunoiden ja kasvisten kanssa.
    5. Vinkki: Jos rullia jää yli, niin ne maistuvat hyviltä ruisleivän päällä.
    Lettujen taikinaan sujautetaan savusilakkaa, ja majoneesikastikkeeseen keitettyjä kananmunia. Helppoa ja herkullista.
    Lettujen taikinaan sujautetaan savusilakkaa, ja majoneesikastikkeeseen keitettyjä kananmunia. Helppoa ja herkullista. Kuva: Sanne Katainen

    Savusilakkaletut ja munamajoneesi

    4 annosta

    Ainekset

    • ½ l maitoa
    • 2 kananmunaa
    • 2 ½ dl vehnäjauhoja
    • ½ dl hienonnettua ruohosipulia
    • ¼ tl suolaa
    • 15 savusilakkaa

    Paistamiseen

    • voita tai margariinia

    Muna-majoneesikastike

    • 3 keitettyä kananmunaa
    • ½ dl majoneesia
    • 2 rkl hienonnettua ruohosipulia
    • 1 rkl sitruunamehua
    • (suolaa ja mustapippuria)

    Valmistusohje

    1. Sekoita maitoon munat, jauhot, ruohosipuli ja suola. Anna taikinan turvota 20 minuuttia.
    2. Perkaa ja ruodi silakat. Sekoita 2/3 silakoista taikinaan. Säästä loput tarjottavaksi.
    3. Paista letut rasvassa lettupannulla molemmin puolin.
    4. Kastiketta varten hienonna keitetyt munat ja sekoita joukkoon muut aineet.
    5. Tarjoa letut muna-majoneesikastikkeen sekä loppujen kalojen kanssa.
    6. Vinkki: Savusilakat ovat suolaisia, joten ole varovainen muun suolan lisäämisessä.
    Kalaterriini kypsyy helposti uunissa vesihauteessa. Jos sinulla ei ole lihamyllyä tai yleiskonetta, niin pyydä kalakauppiasta jauhamaan kalat.
    Kalaterriini kypsyy helposti uunissa vesihauteessa. Jos sinulla ei ole lihamyllyä tai yleiskonetta, niin pyydä kalakauppiasta jauhamaan kalat. Kuva: Sanne Katainen

    Kahden kalan terriini

    12 annosta

    Ainekset

    • 350 g haukea jauhettuna tai fileenä
    • 350 g lohta jauhettuna tai fileenä
    • ½ fenkoli
    • 1 salottisipuli
    • 1 rkl rypsiöljyä
    • 1 kananmuna
    • 1 tl suolaa
    • 2 rkl korppujauhoja
    • 4 tillinoksaa
    • ripaus cayennepippuria
    • 1 dl ruokakermaa

    Koristeluun

    • lohenmätiä, retiisejä ja tilliä

    Valmistusohje

    1. Jos käytät kalat fileinä, niin ruodi ne ja poista nahkat.
    2. Hienonna fenkoli ja sipuli. Kuullota kasvikset rasvassa pannulla.
    3. Mittaa kaikki aineet yleiskoneen leikkuuterällä varustettuun kulhoon ja anna koneen käydä, kunnes massa on tasaista. Voit paistaa massasta pienen maistiaisen öljyssä pannulla. Lisää massaan mausteita tarvittaessa.
    4. Vuoraa 2 litran suorakaide- tai torvivuoka kelmulla. Lusikoi massa vuokaan ja taittele kelmun liepeet päälle. Peitä vuoka vielä foliolla. Siirrä vuoka kiehuvan kuumalla vedellä täytettyyn uunivuokaan ja kypsennä vesihauteessa 175-asteisen uunin alatasolla noin 50 minuuttia. Anna jäähtyä ennen kumoamista ja kelmun poistamista.
    5. Koristele kahden kalan terriini esimerkiksi kirjolohenmädillä, retiisiviipaleilla ja tillitupsuilla.
    6. Vinkki: Kahden kalan teriini sopii tarjottavaksi juhlien noutopöydässä, mutta se maistuu myös sunnuntaipäivällisellä esimerkiksi uunijuuresten ja sitruuna-voikastikkeen kanssa.
    Lisää aiheesta
    • Juustoksi piirakkaan valitaan punaleimainen emmentalraaste. Siinä on hyvä aromi ja se sulaa kauniisti piiraassa.

      Reseptit | Tämä kalapiirakka saa vaikutteita ranskalaisesta klassikosta – herkuttele tällä reseptillä

    • Kalan kirkkaanpunaiset evät ovat tärkeä tuntomerkki.

      Kalastus | Kalastajan pikavisa – tunnistatko tämän särkikalan?

    • Klassikot ovat ikuisia, ja siihen on syynsä. Kuhaa Walewsaka on tuulahdus retroa 70-lukua, mutta maistuu ihanalta myös tällä vuosituhannella.

      Reseptit | Valmista yhtä Mannerheimin suosikkiruokaa kotona: Täydellinen kalaruoka

    • Kirjolohi sopii myös burgeriin. Tsatsikikastike raikastaa kokonaisuuden.

      Reseptit | Keväinen kalahampurilainen on lasten suosikki

    • Lohi valmistuu helposti uunissa. Kalan voi maustaa monella tavalla.

      Ruoka | Aina ihana uunilohi: Näin valmistat sitä kolmella uudella tavalla

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kala
    kalareseptit
    silakka
    ruoanlaitto
    Sanne Katainen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle