• Irtokarkkihylly kevenee joka lauantai, kun makeannälkäiset suomalaiset kauhovat herkkuja mukaan – myös hintatason nousulla on ollut vaikutusta

    Tutut kotimaiset suklaat pitävät pintansa suomalaisten irtokarkkiostoksilla, mutta ykkössijalla keikkuvat vuodesta toiseen norjalaisfirman pikkunamit.
    Tilaajalle
    Hintatason kasvu on näkynyt Candy Townilla irtokarkkien suosion kasvuna. Kuvituskuva.
    Hintatason kasvu on näkynyt Candy Townilla irtokarkkien suosion kasvuna. Kuvituskuva. Kuva: Kimmo Haimi
    Koti|Ruoka
    15.3.202516:30
    Tuovi Mäkipere

    Jos on ostanut irtomakeisia jo markka-aikaan, ei ole välttämättä päässyt itse kauhan varteen. Kioskin myyjä saattoi olla välissä, ennen kuin parin markan arvoiset, tarkkaan valitut herkut vaihtoivat omistajaa.

    Nykyään irtokarkkien ostaja saa punnita namivalintojaan karkkihyllyn edessä kaikessa rauhassa ja oma kauha kädessä. Mutta mitä keskivertosuomalainen nappaa herkkulaareista mukaansa?

    Tiiviin vastauksen antaa Candy Townin toimitusjohtaja Tero Nurminen.

    ”Suklaa on tietysti kestosuosikki, mutta nykyään kirpeys on iso juttu. Salmiakit ja lakut ovat sen sijaan hiipumaan päin.”

    ”Suklaa on tietysti kestosuosikki, mutta nykyään kirpeys on iso juttu.”

    Tero Nurminen

    Candy Townin tarina alkoi vuonna 2014 elokuvavuokraamona tunnetun Film Townin kyljestä. Suoratoistopalvelut olivat rantautuneet Suomeen paria vuotta aiemmin, ja elokuvien vuokraaminen alkoi vaikuttaa auringonlaskun alalta.

    Elokuvien katsomiseen oli kuitenkin totuttu yhdistämään namien napostelu, eikä suoratoistopalvelu auta akuuttiin makeannälkään. Siksi Film Town jäi, mutta Candy Town on pysynyt.

    Lisää aiheesta
    • Filmtown ilmoitti viime syksynä lopettavansa elokuvien vuokraamisen ja myynnin. Nykyisin ketju jatkaa karkkikauppana Candytown.

      Radio ja TV | Ihana leffailta puolison kanssa muuttui kinasteluksi, kun videovuokraamot katosivat Suomesta

    Irtokarkkien myynti kasvaa vuosi vuodelta, Nurminen kertoo, ja syitä karkkilaarien kauhomisen suosioon on hänen mukaansa monia.

    Ensinnäkin irtokarkit tarjoavat mahdollisuuden valita juuri sen verran ja juuri sellaisia makeisia, kun sillä hetkellä tekee mieli. Tällä tavoin hävikki vähenee.

    Myös hinnalla on vaikutusta, sillä irtokarkkeja myydään karamellien keskihinnalla. Tämän vuoksi tarkka kuluttaja saattaa ostaa suosikkiherkkunsa mieluummin irtokarkkihyllystä kuin valmiissa pakkauksessa.

    ”Yleinen hintatason nousu on näkynyt meillä myynnin kasvuna”, Nurminen kertoo.

    Lisää aiheesta
    • Kahvi kallistui loppusyksyllä voimakkaasti johtuen raakakahvin maailmanmarkkinahinnan jyrkästä noususta.

      Ruoka | Ruuan hinnannousu pysähtyi viime vuonna, mutta tietyt tuotteet kallistuivat rajusti

    Nykyään Candy Townilla on 38 myymälää ja verkkokauppa. Suosiotaan ovat viime vuosina kasvattaneet yrityksille räätälöidyt namikipot.

    Kaarinan Piispanristillä päämajaansa pitävän Candy Townin varastossa erilaisia makeissortteja on melkein neljäsataa. Suurimmissa myymälöissä on tarjolla käytännössä koko valikoima, ja keskivertomyymälään mahtuu kolmisensataa namilaaria.

    Vuosittain uutuuksia otetaan kokeiluun 25–40, Nurminen kertoo.

    ”Jos uutuus kiinnostaa, tilaamme toisenkin lavan, ja jos ei kiinnosta, kokeilemme jotain muuta.”

    Nurminen korostaa, että valikoimaa pitää uudistaa, jotta kuluttajien mielenkiinto säilyy. Kun uusia makuja otetaan kokeiluun, vähemmän suosittuja pitää vastaavasti poistaa valikoimasta sama määrä.

    Yksityishenkilö ostaa irtokarkkeja keskimäärin kuudella eurolla, Nurminen kertoo. Summalla saa nelisensataa grammaa karamellia.

    Salmiakkien ja lakujen suosio on hiipumaan päin irtokarkkihyllyssä.
    Salmiakkien ja lakujen suosio on hiipumaan päin irtokarkkihyllyssä. Kuva: Kimmo Haimi

    Toisaalta kestosuosikkeihin ei ole syytä kajota. 20 suosituimman irtokarkin lista näyttää Nurmisen mukaan vuodesta toiseen käytännössä samalta. Listalle mahtuu monta Fazerin ja Pandan suklaata ja Fazerilta lisäksi hedelmäkarkkeja.

    Ykkössuosikin paikalla on, ehkä hieman yllättävästi, norjalaisen Brynildin nami nimeltä Napero. Pienet, värikkäät makeiset muistuttavat herne-maissi-paprika-sekoitusta, ja niiden suosiota selittänee pieni koko. Pikkunamit sujahtavat helposti monen karkinsyöjän pussiin.

    Irtokarkkien myyntipiikki nähdään Nurmisen mukaan joka viikko yleensä lauantaina ja joskus perjantaina. Vuodenajoista irtokarkkeja menee eniten syksyllä, kun illat pimenevät, lämpötilat laskevat ja tv-sarjat alkavat kesätauon jälkeen.

    Vuodenajat vaikuttavat ostajien suosioon siten, että syksyllä ja talvella korostuvat suklaamakeiset, kun taas kevätauringon pilkottaessa mieliteot vaihtuvat hedelmäisempiin makuihin.

    Lisää aiheesta
    • Lidl poistaa söpöt eläinhahmot oman merkin suklaista, makeisista, kekseistä, mehuista ja jäätelöistä vuoden 2025 loppuun mennessä.

      Kauppa | Lidl poistaa söpöt piirroshahmot pillimehuista ja muista lapsille suunnatuista tuotteista

    • Joulu on suklaan ja konvehtien sesonkiaikaa.

      Talous | Makeisten veronkorotus jäädytti miljardi-investoinnit, sanoo Elintarviketeollisuus – kotimaisen sokerin tarve supistuu ja lehmiä väijyy työttömyys

      Tilaajalle
    • Joulun aikaan Namituvassa tehdään punavalkoraidallisia polka-karamelleja. Niitä valmistetaan Ruotsissa vuonna 1859 kehitellyllä salaisella reseptillä.

      Elintarviketeollisuus | Lotta Laineen karkkiura alkoi jo lapsena – nyt hän jatkaa perheyritystä rinnallaan nepalilainen karkkileipuri

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    irtokarkit
    suomalaiset kulutustottumukset
    makeiset
    hintatason nousu
    Candy Town
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle