• En tunne koirasi tapoja, joten pidä se kiinni lenkkipolulla

    Rakkaan koiran kirmaaminen puistossa vapaana on omistajalle ihanaa, mutta meille muilla jopa ahdistavaa, pohtii toimittaja Henna Lääveri.
    Oman koiran oikut ja eleet ovat omistajalle tuttuja, mutta muut niitä eivät välttämättä osaa tulkita. Kuvituskuva.
    Oman koiran oikut ja eleet ovat omistajalle tuttuja, mutta muut niitä eivät välttämättä osaa tulkita. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Koti|Lemmikit
    21.7.202620:30
    Kolumni
    Henna Lääveri

    Myönnän, on ihanaa katsottavaa, kun oma koira pääsee kirmaamaan vapaana sydämensä kyllyydestä. Terrierin riemulla ei ole rajaa, kun tassuista saa kerrankin ottaa kaiken irti.

    Minulle näky on harmiton, sillä tunnen tutun koiran ilmeet ja oikut vuosien varrelta. Mutta millaista on katsoa tilannetta toiselta puolelta? Se ihanasti lenkkipolulla vastaan kirmaava pikkukaveri on muille ulkoilijoille ventovieras. Siitä, juokseeko koira ohi, hyppääkö iloisesti vasten vai näkyvätkö seuraavaksi kulmahampaat, ei voi ennakkoon tietää.

    Pystyn melko suurella varmuudella itse lähes aina ennustamaan, mitä perheemme koira seuraavaksi keksii. Vieraan koiran kohdalla näin ei kuitenkaan ole, ja lähestyvä vapaa eläin tuo mukanaan pienen pakokauhun.

    Pystyn melko suurella varmuudella itse lähes aina ennustamaan, mitä perheemme koira seuraavaksi keksii. Vieraan koiran kohdalla näin ei kuitenkaan ole, ja lähestyvä vapaa eläin tuo mukanaan pienen pakokauhun.

    Joitakin vuosia sitten Tampereella mielipahaa ja pelkoa aiheutti Kaupin kaupunginosan pururadoilla ja metsäpoluilla vapaan kirmannut koira. Aggressiivisia kohtaamisia muiden koirien kanssa sattui useita.

    Kuten moni muu tamperelainen, huomasin itsekin karttavani koko aluetta. Miten olisin uskaltanut kohdata koiran, jonka sielunelämää en tunne? Tai vaihtoehtoisesti, miten olisin kohdannut koiran, joka ehkä lukee minun elekieltäni tavalla, joka provosoi sitä?

    Kova ääni ei aina kerro aggressiosta. Seurasin toukokuussa juttukeikallani koirien ohitustreeniryhmän harjoituksia, joissa ääntä riitti, mutta suoraa aggressiota ei näkynyt. Ryhmän kokoonkutsuja Tuuli Heinikainen myös korosti, että välillä rähinä on vain rähinää, ei koiran halua hyökätä.

    Koiraihmisenä jokainen katukuvassa ja puistossa nähty koira ilahduttaa. Tiukkapipona muistutan kuitenkin myös kiinnipitomääräyksistä kesällä. Metsästyslain mukaisesti koirat on pidettävä kytkettyinä tai välittömästi kytkettävissä 1.3.–19.8. välisenä aikana.

    Kirjoittaja on MT:n toimittaja.

    Lisää aiheesta
    • Chill and relax -ohitustreeni keräsi Espoossa yhteen kaikenkarvaisia koiria omistajineen.

      Lemmikit | Onko koirasi oppinut reagoimaan vastaantulijaan väärin? Harrastaja muistuttaa, että monelle omistajalle mieleen tuleva ratkaisu ei auta

      Tilaajalle
    • Jostain kumman syystä kielletyt kohdat ovat koiralle kaikista houkuttelevimpia paikkoja jalan nostamiselle.

      Lemmikit | Minäkin olen syyllistynyt tähän koiranulkoiluttajien häpeälliseen mokaan

    • Jos sorsia ei olisi olemassa, koira käyttäytyisi tottelevaisemmin.

      Lemmikit | Hankin koiran, mutta alkuinnostusta seurasi lässähdys – päivystyksessä oli aika katsoa peiliin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    koira
    koiranomistaja
    lenkkipolku
    kiinnipitomääräys
    koirakoulutus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle