

Pekka Kaakkolalla on nälkä. Normaalisti Kaakkolan tilan tuottajapariskunta Pekka ja Anita Kaakkola sekä tilan työntekijä Jenna Sinivuori syövät aamupalaa tasan kello yhdeksän, jolloin töitä on jo paiskittu pari tuntia pelkän kahvin voimalla. Nyt kello on yli kymmenen.
Lopen Topenolla sijaitsevan paritalon keittiönpöydälle on katettu ruisleipää, keitettyjä kananmunia, sillifileitä ja sipulirenkaita. Sekä viikonloppuna tilalla järjestettyjen ratsastuskilpailujen ja hevosten myyntinäyttelyn puhvetista jäänyttä kakkua.
Ikkunoista näkyy ympäröiville heinämaille ja syyslaitumille, missä hevoset vielä käyskentelevät. Tunnelma on seesteinen.
”Muistan lapsuudestani, miten kiva oli herätä siihen, kun vanhemmat aamulypsyn jälkeen kahvipöydässä juttelivat hyvässä hengessä päivän asioista. Sellaista mukavaa rupattelua”, kertoo Kaakkolan tilan neljännen polven isäntä.
Yli 30 vuotta yhtä pitäneet Pekka ja Anita vaalivat tätä perinnettä. Aamupalan ääressä käydään tulevaa päivää läpi työntekijän ja kiireaikoina myös kausityöläisten kanssa. Venäjän hyökättyä Ukrainaan tilalla asui Ukrainasta paenneita naisia ja lapsia, jotka otettiin mukaan aamuperinteeseen.
Anita poistuu kahvipöydästä omille töilleen ja vilkaisee hymyillen mieheensä.

”Tosi hyvä tuuri minulla kyllä kävi”, Pekka Kaakkola tunnustaa heti kättelyssä ja viittaa huoneesta poistuneeseen puolisoonsa.
1990-luvun alussa hän oli isännöinyt tilaa viiden vuoden ajan. Entinen lypsykarjatila oli vailla eläimiä, ja Kaakkolan elinkeino koostui viljelyn lisäksi kenttäsahurin hommista.
Sahaamastaan puutavarasta hän teki myyntiin aitaelementtejä. Hevosheinän laadun varmistamiseksi hän oli rakentanut tilan vanhaan riiheen 800 pikkupaalin vetoisen heinäkuivurin.
Sitten tuli puhelu, jonka soitti hiljattain Helsingistä Lopelle muuttanut muutaman hevosen omistaja, äitinsä puolelta loppilaista torikauppiassukua oleva Anita Romppanen. Hän kertoi kuulleensa, että vaikeana heinävuonna pelastus saattaisi löytyä Pekka Kaakkolan ladosta. Niin kävikin.
”Sanoin Anitalle puhelimessa, että on minulla heinää mutta se on toisen sadon kuivaa heinää, eihän se hevosille käy.”
Toisin kävi. Kun Anita sai lehtevää, hyväntuoksuista odelmaa käteensä, hän totesi ihastuneena, ettei ole ikinä nähnyt näin hyvää hevosheinää. Lämmin suhde Kaakkolan heinään syttyi heti.

”Jaa että oliko se salamarakastuminen? Saattoi ollakin. Anitalla tosin ei ollut erityisesti haku päällä, ainakin niin hän yhä väittää. En muista, montako vuotta heinäasioissa meni, mutta lopulta vuonna 1993 sain hänet muuttamaan tänne”, Pekka Kaakkola kertoo hienoisesti virnistäen.
Tuohon aikaan Anitalla oli omaa vihanneskauppatoimintaa Karkkilassa. Vuosia hän myi Lopen perunaa Helsingin Kauppatorilla, kuten hänen äitinsä suvussa oli pitkään tehty.
”Kovin monta kuukautta Anita ei katsellut sitä, että kun hän lähti töihin, hommat kotona jäivät tekemättä. Hän alkoi hoitaa tilan paperiasiat. Minulla on siitä lähtien ollut huoleton olo.”
Perhe täydentyi vuonna 1995 Mari-tyttärellä. Suomen EU-jäsenyyden myötä Kaakkolat alkoivat suunnitella tilansa tulevaisuuden suuntaa.
”Päätettiin, että keskitytään hevosheinään. Jo silloin ajateltiin, että tilan hyvä sijainti tarjoaa paljon mahdollisuuksia.”
Kolmessa vuosikymmenessä Kaakkolat ovat kehittäneet tilastaan monipalveluyrityksen. 2000-luvulla emäntä kiinnostui islanninhevosten kasvatuksesta. Laatuheinän tuottamisen ohella tilan toiminnot ovat kiertyneet sen ympärille.
”Hevosihmiset meidät käytännössä elättävät.”
Tilalla tuotetaan 65 hehtaarilla hevosille sekä kuivaa että säilöheinää, kasvatetaan islanninhevosia ja myydään varusteita islanninhevosille tilan myymälästä, verkkokaupasta, tapahtumissa konttimyymälästä sekä asiakkaiden luona satula-autosta.
Kaakkolan tila oli 20 vuotta sitten ensimmäinen suomalainen islanninhevossatuloihin ja -varusteisiin erikoistunut yritys. Pariskunta mietti tarkoin, miten tällaisella alalla tehdään kauppaa. Päätelmä oli, että tärkeintä on aina miettiä asiakkaan tarpeita.
”Ensin oltiin sitä mieltä, että issikoita on Suomessa niin vähän, etteivät ne varmasti omaa kauppaa tarvitse. Mutta kyllä ne näemmä yhden tarvitsi. Hevosihmiset meidät käytännössä elättävät.”

Pekka Kaakkolan suurin piirtein joka toinen lause alkaa vaimon nimellä. Anita on keksinyt, tehnyt, suunnitellut, ideoinut.
Kuten viisikäyntisten islanninhevosten ympärille syntyneen 5G-tiimin, joka yhdistää nuoria ratsastajia ja hevosia kehittymään kilpakentille. Tilalle viime vuonna valmistunut islanninhevosten täysimittainen kilpailupaikka oli kuitenkin isännän ääneen lausuma idea.
Hiljattain hevoslaitumen laidalle on vielä valmistunut Linnasauna. Majoitustilan myötä hevosharrastajat voivat varata Kaakkolasta itselleen ja hevosilleen kursseja ja valmennuspäiviä.
”20 viime vuotta on mennyt sumussa, kun on tehty heinää ja sovitettu satuloita.”
Siitä sumusta Kaakkolat välillä liukenevat kaksin reissaamaan. Joskus käydään osittaisilla työmatkoilla messuilla ja satulatehtailla, välillä seikkaillaan maailmalla muuten vain.
”Kaksi viikkoa on maksimi, minkä tästä pystyy olemaan pois ilman että heinäkuljetukset ruuhkautuvat. Kotinurkista poistuminen on Anitalle vielä tärkeämpää kuin minulle.”

Vaikka Kaakkolat työskentelevät tiiviisti samalla tontilla, molemmilla on omat kiinnostuksenkohteensa. Isännän alaa ovat koneet, viljely ja rakentelu. Heinäpuolelle hän on rakentanut heinäkuivureita ja suunnitellut siltanosturin. Paalaajankin syöttölaite on omaa suunnittelua ja tekoa.
Aamiaishetket ovat tärkeitä, ja myös yhteinen kotoilu iltaisin on Hygge-koiran omistajille olennainen osa hyvää päivää. Sohvalla jutellessa pysyy kartalla toisen mielialoista.
”Illalla juttelemme siitä, miten päivä on mennyt. Sitä kautta syntyy toisen arvostus. Joko siitä, että taas onnistuttiin, tai jos ei onnistuttu, niin todetaan ettei esimerkiksi vesisateelle voitu mitään.”
”Me olemme hyvä tiimi.”

Syntynyt Lopella 1961. Naimisissa Anita Kaakkolan kanssa, parilla on yksi tytär.
Laatuheinäntuottaja ja islanninhevoskasvattaja.
Tunnettu hyvistä hermoistaan ja vaimonsa mukaan siitä, että riiteleminen hänen kanssaan on mahdotonta.
”Kaipa hermojen hallinta on kouliintunut heinähommassa.”