• Suomalainen kalatuote palkittiin maailman parhaana

    Kalaneuvoksen kirjolohipekoni palkittiin Barcelonassa.
    Kirjolohipekonista saa paistettu rapeareunaista.
    Kirjolohipekonista saa paistettu rapeareunaista. Kuva: Kalaneuvos
    Koti|Elintarviketeollisuus
    8.5.202511:02
    Janiko Kemppi

    Kalaneuvoksen kirjolohipekoni on voittanut kansainvälisesti arvostetun Seafood Excellence Global -kilpailun Horeca-kategorian Barcelonassa. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun suomalainen elintarviketuote voittaa kyseisen kilpailun.

    Kilpailussa oli mukana 40 finalistia 15 ei maasta.

    Tuomaristo kehui kirjolohipekonia erityisesti sen ainutlaatuisuudesta heti palkinnonjaon jälkeen.

    ”Tämä palkinto on koko Suomen yhteinen voitto. Se kertoo siitä, että suomalainen osaaminen ja ruokainnovaatio voivat kilpailla menestyksekkäästi maailman huipulla”, Kalaneuvoksen tuote- ja markkinointijohtaja Juho Järvinen kertoo tiedotteessa.

    Kirjolohipekonin on tarkoitus tuoda kala entistä helpommin lähestyttäväksi.

    ”Haluamme tehdä kalan syömisestä helpompaa ja houkuttelevampaa yhä useammalle.”

    ”Tällaiset innovaatiot ovat ratkaisevassa roolissa, kun haluamme nostaa kalan asemaa modernina, terveellisenä ja ympäristöystävällisenä proteiininlähteenä.”

    Kirjolohipekoni on palkittu aiemmin myös Suomessa Fastfood, Café & Restaurant Expo -messuilla sekä yleisön suosikkina että tulevaisuuden ruokatuotteena.

    Lisää aiheesta
    • Saimaan Tuoreen idea on yksinkertainen: kasvatetaan kala sen kokoiseksi, että siitä saa kaksi 150 gramman filettä, joka on juuri sopiva annos kahdelle hengelle.

      Elintarviketeollisuus | Yksinkertainen idea teki kasvatetusta kirjolohesta kysyttyä pikaruokaa

      Tilaajalle
    • Kotimaisen kirjolohen syönti on pysynyt viimeiset vuodet vakaana, vaikka kalansyönti muuten on vähentynyt. Norjalaista lohta syötiin Suomessa vuonna 2023 puolitoista kiloa vähemmän, kuin vuonna 2020.

      Kalastus | Norjalainen lohi on yhä ykkönen, mutta suomalaisen kirjolohen asema vahvistuu

      Tilaajalle
    • Kalan kirkkaanpunaiset evät ovat tärkeä tuntomerkki.

      Kalastus | Kalastajan pikavisa – tunnistatko tämän särkikalan?

    Artikkelin aiheet
    kalatuotteet
    kirjolohipekoni
    Kalaneuvos
    Seafood Excellence Global
    Barcelona
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin