
Norjassa ollaan erittäin tarkkoja kasvitautien välttämiseksi. Moni ei ole välttämättä kuullut, että perunoita ei maahan saa tuoda ilman erityistä lupaa.
Käytännössä yksityishenkilöiltä on kokonaan kielletty perunoiden kuljettaminen rajan yli maahan.
Tore Skår Norjan tullista kertoo, että Norjassa on tiukat määräykset perunoiden tuonnille.
”Yksityishenkilöiden sekä kaupallisten toimijoiden on toimitettava muun muassa Norjaan tuotavien ruokaperunoiden mukana kasvinterveystodistus tullille. Tämä todistus osoittaa, että perunat täyttävät Norjan vaatimukset kasvituholaisten osalta”, Skår kertoo.
Mikäli rajalla autosta löytyy perunoita, ryhtyvät viranomaiset toimiin.
”Lain rikkomisen seurauksena on tavallisesti perunoiden takavarikointi ja tuhoaminen sekä tulliraportin laatiminen ja lähettäminen poliisille käsittelyä varten”, Skår sanoo.
Skår toteaa, että kaikki eivät ole perunarajoituksesta tietoisia.
”Se, ovatko useimmat ihmiset tietoisia näistä määräyksistä, vaihtelee. Laissa on kuitenkin kirjattu, että tavaroita Norjaan tuotaessa on velvollisuus tutustua määräyksiin.”
Mitään suurempia takavarikointeja ei ole Skårin mukaan tapahtunut. Norjan tullin tilastojen mukaan perunoita takavarikoitiin viime vuonna vajaa 64 kiloa. Edellisvuonna perunoita takavarikoitiin vajaa 94 kiloa.
Muiden elintarvikkeiden tullauksen osalta Skår mainitsee, että esimerkiksi merkitsemättömien elintarvikkeiden tuonti on kiellettyä kaikista maista, mutta poikkeuksiakin on. Näistä tietoa löytyy Norjan elintarviketurvallisuusviranomaisen kotisivuilta.