• MT 100 vuotta sitten: Laihialta löytyi jättiperuna

    Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti 18.9.1926 myös suolattujen nahkojen viennistä Ranskaan.
    2000-luvulla on kaivettu yli kaksikiloisia perunoita, mutta 100 vuotta sitten uutiskynnyksen ylittivät pienemmätkin.
    2000-luvulla on kaivettu yli kaksikiloisia perunoita, mutta 100 vuotta sitten uutiskynnyksen ylittivät pienemmätkin. Kuva: Pekka Fali
    Koti|Historia ja perinne
    20.9.202612:15
    Tuovi Mäkipere

    Suuri peruna.

    Joku päivä sitten kaivettiin Matti Ketkon pellosta Laihialla peruna, joka painoi 750 grammaa.

    Kotieläintautien ehkäiseminen.

    Tasavallan presidentti on vahvistanut asetuksen kotieläintautien ehkäisemisestä annetun lain täytäntöönpanosta ja sovelluttamisesta annetun asetuksen muuttamisesta. [...]

    Maitoa eläimestä, jossa tuberkulinilla tutkittaessa on havaittu selvä tai epävarma reaktio tai jossa muuten on huomattu olevan tuberkulosia, älköön, ellei lääkintähallitus toisin määrää, ihmisten tai eläinten ravinnoksi käytettäkö, älköönkä myytäkö tai voiksi valmistettako, ellei maidosta, sitä kiehauttamalla tai kuumentamalla vähintään 80 asteiseksi Celsiuksen mukaan, ole tartunta-ainetta hävitetty.

    Samoin meneteltäköön myös maidon kermaan nähden.

    Suolattujen nahkojen vienti Suomesta Ranskaan.

    Ranskan ulkoasiainministeriö on kuluvan syyskuun 3 päivänä päivätyllä nootillaan ilmoittanut Suomen Parisissa olevalle lähetystölle, että suolattujen nahkojen tuonti Suomesta Ranskaan tästä lähtien on sallittu sillä ehdolla, että Ranskan maatalousministeriölle (Ministere de I’Agriculture, Direction des Services Sanitaires et Scientifiques et de la Repression des Fraudes) kulloinkin esitetään asianmukainen hakemus yksityiskohtaisine selvityksineen siitä, minkä luontoisia maahantuotavat tavarat ovat sekä minkä tullitoimiston kautta ja suunnilleen milloin ne saapuvat maahan.

    Imperial-soijarouheen mainoksessa kehuttiin tuotteen lisäävän maidontuotantoa.
    Imperial-soijarouheen mainoksessa kehuttiin tuotteen lisäävän maidontuotantoa. Kuva: Kansallisarkisto

    Säästäväisyyspäivä.

    Lokakuun 31 p. on kansainvälisen säästöpankkijärjestön toimesta hyväksytty kautta maailman vietettäväksi säästäväisyyspäiväksi.

    Kun meidän kansamme on taloudellisesti sangen heikko, on meillä erikoinen syy koettaa herättää yleistä mielenkiintoa taloudellisiin pyrkimyksiin, taloudellisten periaatteiden soveltamiseen kaikilla yksityisen ja julkisen elämän aloilla ja saada siten lisätyksi säästäväisyyttä ja pääomien kasvua.

    Meillä ovat säästöpankit ja Säästöpankkiliitto ottanut tehtäväkseen julkisen sanan avulla ja muita keinoja käyttämällä tämän päivän vieton järjestämisen ja säästäväisyysharrastuksen herättämisen.

    Sokerijuurikkaan kehitys.

    Eri puolilta sokerijuurikasviljelysaluetta lähetetyistä sokerijuurikasnäytteistä on Raakasokeritehtaalla Salossa tehty tutkimukset, joiden mukaan sokerijuurikkaissa oli nostopäivänä 13/9 tänä vuonna naatin paino 485 gr., juuren paino 327 gr. ja sokeripitoisuus 13,37 pros.

    Viime vuonna oli nostopäivänä 12/9 naatin paino 580 ja juuren paino 451 grammaa sekä sokeripitoisuus 14,91 pros. Saksassa oli 9/9 26 naatin paino 611 ja juuren 464 grammaa sekä sokeripitoisuus 15,7 prosenttia.

    Lisää aiheesta
    • Oulun joulumerkkikoti, jossa Jorma Laapotti vietti elämänsä ensi kuukaudet, toimi Mäntylässä vuosina 1945–1969. Nykyään rakennuksessa on Mäntylä-Snellmanin päiväkoti.

      Historia ja perinne | Tuhannet vastasyntyneet erotettiin äideistään Suomessa vielä jokin aika sitten – eristys tuntuu julmalta, mutta tarkoitus oli hyvä

      Tilaajalle
    • Omasta taloustilanteesta johtuvien unettomien öiden määrä on kasvanut suomalaisilla neljä prosenttiyksikköä viime vuodesta 44 prosenttiin.

      Talous | Viidesosa suomalaisista ei pysty säästämään rahaa

    • Sokerijuurikassato onnistui vuonna 1925 hyvin. Kuva tältä vuosituhannelta.

      Historia ja perinne | MT 100 vuotta sitten: Sokerijuurikas toi kahdelle viljelijälle hirmutilin

    Artikkelin aiheet
    peruna
    kotieläintauti
    nahkavienti
    säästäväisyys
    sokerijuurikas
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää