
Kesä on festareiden aikaa, eikä pelkästään ihmisille, vaan myös joillekin koirille.
Seinäjoella asuva Bruno kävi kesäkuussa jo toista kertaa Provinssissa. 12-vuotias kultainennoutaja ei kuitenkaan suunnannut festareille bilettämään, vaan työtehtäviin.
Bruno ja noin 30 muuta kaverikoiraa ilahduttivat festarialueella ihmiskävijöitä.
”Kaverikoirat muistuttavat, että kenenkään ei tarvitse olla yksin. Kaverikoirien luo saa tulla juuri sellaisena kuin on”, kertoo Brunon omistaja Merle Lang.
Brunon festarivarustukseen kuuluvat vesikuppi, makuualusta ja pieni ensiapupakkaus. Festarityylin kulmakivi on oranssi huivi, joka kertoo kaverikoiran olevan töissä.
Kaverikoiran työvuoro festareilla kestää tunnista kahteen koiran jaksamisen mukaan. Välissä käydään kävelemässä, eikä taukojen määrää ole rajoitettu.
Suurena koirana Bruno saa paljon halauksia, ja se pitääkin niistä kovasti.
”Joillekin ihmisille on vaikeaa lähestyä muita ihmisiä, mutta eläin saattaa helpottaa jännitystä. On hienoa nähdä, miten ihmisten kasvoille syttyy ilo”, Lang sanoo.
”Lähdemme kotiin, kun alueella alkaa villimpi meno illalla.”
Festareilla on usein meteliä, ruuhkaa ja aina joku on nauttinut anniskelualueella pari tuoppia liikaa. Tavalliselle koiralle ympäristö voisi olla stressaava, mutta kaverikoira-Bruno on tottunut ihmismassoihin.
”Olemme olleet joulunavauksessa, koirienpäivän kulkueessa ja koirien muotinäytöksessä käsityömessuilla. Ei tämä eroa paljon toritapahtumasta.”
Kaverikoirien piste on pystytetty festarialueen rauhalliseen kolkkaan, ja paikalla on aina myös koirattomia ohjaajia apukäsinä. Koirat ovat paikalla vain päiväsaikaan.
”Lähdemme kotiin, kun alueella alkaa villimpi meno illalla.”
”Olin aiemmin tosi yksinäinen, mutta kaverikoiratoiminnan kautta olen saanut paljon ystäviä.”
Luonteeltaan Bruno on kultaistennoutajien tapaan ystävällinen, älykäs ja miellyttämisenhaluinen. Joskus sitä kutsutaan Hymypojaksi tai Muumipapaksi.
”Bruno ei ole koskaan haastanut riitaa. Se rakastaa huomiota ja on ollut pennusta asti helppo koira.”
Bruno on Langin ensimmäinen oma koira, joten kaksikko on hitsautunut tiiviiksi parivaljakoksi.
Koirasta oli apua myös kymmenisen vuotta sitten, kun Lang muutti Kuopiosta Etelä-Pohjanmaalle. Lang ei tuntenut ketään Seinäjoelta. Vuonna 2019 työkaveri suositteli Langille ja Brunolle kaverikoiratoimintaa.
”Olin aiemmin tosi yksinäinen, mutta kaverikoiratoiminnan kautta olen saanut paljon ystäviä.”
”Bruno tykkää uimisesta ja pelastamisesta.”
Festaroinnin lisäksi Brunolla on toki muitakin kesäsuunnitelmia. Kesäkuussa se keräsi kehuja koiranäyttelyn veteraaniluokassa.
Loppukesästä Lang ja Bruno keskittyvät toiseen harrastukseensa: vesipelastukseen.
”Bruno tykkää uimisesta ja pelastamisesta. Tositilanteissa emme ole onneksi olleet, Suomessa vesipelastus on enemmän lavastettuja koetilanteita.”
Rannalla Bruno on silti aina tarkkana. Koskaan ei voi tietää, jos joku vedessä loiskivista kaveriperheiden lapsista tarvitsisi karvaista pelastajaa.