• Tässä on suomalaisten suosikkiperuna

    Suomessa viljellään tällä hetkellä arviolta noin 70 ruokaperunalajiketta. Näistä yksi on noussut suomalaisten suosikkilajikkeeksi.
    Annabelle on suomalaisten suosikkiperunalajike.
    Annabelle on suomalaisten suosikkiperunalajike. Kuva: Pasi Leino
    Koti|Ruoka
    12.2.202510:19
    Janiko Kemppi

    Peruna saapui Suomeen 1700-luvulla ja vakiinnutti asemansa peruselintarvikkeena 1800-luvun aikana. Peruna onkin yksi suomalaisen ruokakulttuurin kulmakivistä. Perunaviikolla 10.–16.2. juhlitaan perunan matkaa Suomessa, MTK muistuttaa tiedotteessaan.

    Vuonna 2024 eniten viljeltyjä perunalajikkeita olivat muun muassa Annabelle, Afra, Gala, Melody, Colomba, Solist, Marabel ja Sunita. Näistä kiinteä Annabelle-lajike on noussut viime vuosien aikana suosituimmaksi lajikkeeksi.

    Suomessa käytetään eniten kiinteitä lajikkeita ja lähes yhtä paljon yleisperunaksi luokiteltavia lajikkeita. Lajikkeella onkin merkitystä, jotta muusi onnistuu, eivätkä sellaisenaan syödyksi tarkoitetut perunat murene keitettäessä.

    Kaupoissa oikeanlaisen perunan valitsemista helpottavat värikoodit: punaisesta pussista löytyy jauhoisia perunoita, vihreästä kiinteitä ja keltaisesta monenlaiseen ruoanlaittoon sopiva yleisperuna.

    Peruna on ravintoarvoiltaan erinomainen, sillä se sisältää muun muassa C- ja B-vitamiineja, kaliumia, magnesiumia sekä kuitua. Lisäksi peruna on rasvaton, laktoositon ja gluteeniton, mikä tekee siitä sopivan monenlaisiin ruokavalioihin.

    Perunan viljely on keskittynyt erityisesti läntiselle rannikkoalueelle, missä Pohjanmaa on merkittävä tuotantoalue. Suomessa viljeltiin vuonna 2024 perunaa yhteensä 18 180 hehtaarin alalla. Tästä ruokaperunan osuus oli 8410 hehtaaria, ruokateollisuusperunan 2750 hehtaaria, tärkkelysperunan 4840 hehtaaria, varhaisperunan 655 hehtaaria ja sertifioidun siemenperunan 1 035 hehtaaria.

    Lisää aiheesta
    • Suosituimpien reseptien joukkoon mahtui mm. sienipiirakkaa, vohveliröstiä ja murupiirakkaa.

      Reseptit | Tässä ovat vuoden suosituimmat reseptit: 20 helppoa ohjetta kotikeittiöön

    • Höyryävä uuniperuna on täydellistä lohturuokaa. Jälkiruoaksi sopii erinomaisesti appelsiinikohokas.

      Ruoka | Maukkaita uuniperunoita kolmella tapaa sekä ihana kohokas: Katso herkulliset reseptit

      Tilaajalle
    • Perunassa hävikkiä on odotettavissa viime vuotta vähemmän.

      Talous | Perunalle viime vuosi oli harvinaisen surkea, mutta nyt useampi tekijä osoittaa suunnan muuttuneen

      Tilaajalle
    • Lapuan Peruna oy:n syksyn viimeiset perunat saapuivat tehtaalle maanantaina.  Kuvassa perunasta täyttyvä laakasiilo.

      Kasvintuotanto | Uudet menetelmät parantavat tärkkelysperunan viljelyn kannattavuutta – ”Katetuotto on ollut viljoja parempi”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    peruna
    ruokakulttuuri
    viljely
    Annabelle
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle