

Halkeilevat hirret ovat tavallinen näky erityisesti 1970–80-lukujen mökeissä, mutta harvinaisia ne eivät ole myöhemmissäkään.
Johannes Heikkilä työskentelee karstulalaisessa perheyrityksessä Hirsityö Heikkilässä toimitusjohtajana, ja haljenneet hirret ovat myös heille tuttu näky vanhemmissa kohteissa.
”Ammattirakentajan silmään ne näyttävät karmeilta, mutta suoranaista vaaraa niistä on harvoin.”
Poikkeuksia kuitenkin on. Heikkilän mukaan joskus tulee vastaan tapauksia, joissa hirteen on tehty erittäin syvä V-varaus ja halkeama ulottuu alas asti varauksen suuntaisena. Tällöin hirsi voi kokonaan haljeta ja pahimmassa tapauksessa rakenne pettää.
Varsinkin nurkissa rakenne kantaa kuitenkin niin hyvin, että vaaraa ei juuri ole.
Suoranaista vaaraa halkeilusta on harvoin, mutta pahimmassa tapauksessa rakenne voi pettää.
Tilannetta kannattaa seurata. Korjaus on mahdollista mutta ei aivan helppoa.
”Tunkkaisin rakenteen tukevasti haljenneen hirren yläpuolelta ja vaihtaisin hirren. Nykyisin on olemassa myös tosi hyviä ruuveja ja muita kiinnikkeitä, joiden avulla voi auttaa rakennetta pysymään kasassa.”
Toinen haitta isoista halkeamista voi olla, jos niistä päivä paistaa ja kylmä hönkäilee sisälle. Haitta on helposti korjattavissa tiivistämällä raot eristeellä.
”Jos halkeamia on tarpeen tiivistää, käytän siihen rautasahan terää. Sillä sullon koloihin ionisoitua lampaanvillaa tai pellavapohjaista eristettä.
Heikkilä suosii hirsikertojen välissä itävaltalaista, viiteen kertaan ionisoitua lampaanvillaeristettä. Ionisoinnin ajatus on pitää turkiskuoriaiset loitolla.
Sen sijaan 1970-luvulla uskottiin mineraalivillaan, ja sitä tuon aikakausien mökkien hirsikertojen välissä yleisesti näkeekin.

Hirren halkeilu on voimakkaimmillaan tee se itse -miesten rakennuksissa ja liittyy hirren kuivumiseen.
”Kuivuessaan puusolukko supistuu ja pienenee, mikä aiheuttaa myös hirsikehikon painumista. Syntyy mikrohalkeamia, jotka suurenevat. Massiivihirressä ne voivatkin sitten lopuksi olla melkoisen suuria.”
Heikkilän mukaan hirsi halkeaa yleensä siihen suuntaan, mihin puun sydämestä kehän reunalle on lyhin matka. Tästä syystä höylä- eli pelkkahirressä halkeama muodostuu usein hirren kylkeen.
Hirsivalmistajat ovat jo pitkään kehittäneet liimahirsiä, joissa laminoinnin avulla halkeilu ja painuminen on ehkäisty.
Myös perinteisistä hirsistä voidaan saada halkeileminen minimoitua.
”Itse sahamme pelkkahirret aluksi 270-millisiksi ja jätämme ne kuivumaan kahdeksi vuodeksi. Sen jälkeen katsomme, kuinka halkeamat ovat muodostuneet ja onko puu kierteinen. Sitten sahaamme hirsistä 10 milliä pois kummastakin reunoista ja tarvittaessa ohjaamme halkeamista urilla.”