• Pitääkö hirren halkeilusta olla huolissaan? Tästä syystä se tapahtuu vain perinteiselle hirrelle

    Hirren halkeilu on varsin tavallista. Joissain tapauksissa se voi vaarantaa jopa rakenteiden kantavuuden ja toisinaan selvitään eristämällä.
    Tilaajalle
    Kuvassa hirsi on vaarassa haljeta kokonaan, ja myös ylä- ja alapuolen hirret ovat halkeamassa samaan suuntaan. Useimmissa tapauksissa haitta on vain esteettinen.
    Kuvassa hirsi on vaarassa haljeta kokonaan, ja myös ylä- ja alapuolen hirret ovat halkeamassa samaan suuntaan. Useimmissa tapauksissa haitta on vain esteettinen. Kuva: Jarmo Hankivaara
    Koti|Rakentaminen ja remontointi
    4.5.202522:00
    Jarmo Hankivaara

    Halkeilevat hirret ovat tavallinen näky erityisesti 1970–80-lukujen mökeissä, mutta harvinaisia ne eivät ole myöhemmissäkään.

    Johannes Heikkilä työskentelee karstulalaisessa perheyrityksessä Hirsityö Heikkilässä toimitusjohtajana, ja haljenneet hirret ovat myös heille tuttu näky vanhemmissa kohteissa.

    ”Ammattirakentajan silmään ne näyttävät karmeilta, mutta suoranaista vaaraa niistä on harvoin.”

    Poikkeuksia kuitenkin on. Heikkilän mukaan joskus tulee vastaan tapauksia, joissa hirteen on tehty erittäin syvä V-varaus ja halkeama ulottuu alas asti varauksen suuntaisena. Tällöin hirsi voi kokonaan haljeta ja pahimmassa tapauksessa rakenne pettää.

    Varsinkin nurkissa rakenne kantaa kuitenkin niin hyvin, että vaaraa ei juuri ole.

    Suoranaista vaaraa halkeilusta on harvoin, mutta pahimmassa tapauksessa rakenne voi pettää.

    Tilannetta kannattaa seurata. Korjaus on mahdollista mutta ei aivan helppoa.

    ”Tunkkaisin rakenteen tukevasti haljenneen hirren yläpuolelta ja vaihtaisin hirren. Nykyisin on olemassa myös tosi hyviä ruuveja ja muita kiinnikkeitä, joiden avulla voi auttaa rakennetta pysymään kasassa.”

    Toinen haitta isoista halkeamista voi olla, jos niistä päivä paistaa ja kylmä hönkäilee sisälle. Haitta on helposti korjattavissa tiivistämällä raot eristeellä.

    ”Jos halkeamia on tarpeen tiivistää, käytän siihen rautasahan terää. Sillä sullon koloihin ionisoitua lampaanvillaa tai pellavapohjaista eristettä.

    Heikkilä suosii hirsikertojen välissä itävaltalaista, viiteen kertaan ionisoitua lampaanvillaeristettä. Ionisoinnin ajatus on pitää turkiskuoriaiset loitolla.

    Sen sijaan 1970-luvulla uskottiin mineraalivillaan, ja sitä tuon aikakausien mökkien hirsikertojen välissä yleisesti näkeekin.

    Jotkut rakentajat ovat hyödyntäneet halkeamia kekseliäästi johtojen piilottamiseen sisätiloissa, kun mökki on sähköistetty vasta myöhemmin eikä siihen ollut varauduttu.
    Jotkut rakentajat ovat hyödyntäneet halkeamia kekseliäästi johtojen piilottamiseen sisätiloissa, kun mökki on sähköistetty vasta myöhemmin eikä siihen ollut varauduttu. Kuva: Jarmo Hankivaara

    Hirren halkeilu on voimakkaimmillaan tee se itse -miesten rakennuksissa ja liittyy hirren kuivumiseen.

    ”Kuivuessaan puusolukko supistuu ja pienenee, mikä aiheuttaa myös hirsikehikon painumista. Syntyy mikrohalkeamia, jotka suurenevat. Massiivihirressä ne voivatkin sitten lopuksi olla melkoisen suuria.”

    Heikkilän mukaan hirsi halkeaa yleensä siihen suuntaan, mihin puun sydämestä kehän reunalle on lyhin matka. Tästä syystä höylä- eli pelkkahirressä halkeama muodostuu usein hirren kylkeen.

    Hirsivalmistajat ovat jo pitkään kehittäneet liimahirsiä, joissa laminoinnin avulla halkeilu ja painuminen on ehkäisty.

    Myös perinteisistä hirsistä voidaan saada halkeileminen minimoitua.

    ”Itse sahamme pelkkahirret aluksi 270-millisiksi ja jätämme ne kuivumaan kahdeksi vuodeksi. Sen jälkeen katsomme, kuinka halkeamat ovat muodostuneet ja onko puu kierteinen. Sitten sahaamme hirsistä 10 milliä pois kummastakin reunoista ja tarvittaessa ohjaamme halkeamista urilla.”

    Lisää aiheesta
    • Matti Mäkelä siirsi uuteen paikkaan perinteisen hirsitalon, jonka rakenteet olivat vuosien saatossa eläneet paljon. Ruoveden seurakuntakeskus taas rakennettiin muutama vuosi sitten painumattomista lamellihirsistä.

      Rakentaminen | Talo hirrestä vai pitkästä tavarasta? Tällainen on hintaero, kun kaikki asiat otetaan huomioon

      Tilaajalle
    • Hirsitaloja tutkiva Matti Mäkelä työskentelee väitöskirjatutkijana Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa.

      Rakentaminen ja remontointi | Matti siirsi perinteisen hirsitalon pitäjästä toiseen – hän antaa kullanarvoisen neuvon, jos puuhaan ryhtyy

      Tilaajalle
    • Hirsi elää, mikä on otettava rakentamisessa huomioon.

      Mökki | Mökki hirrestä vai laudasta? Molemmilla on puolensa, mutta hirrellä on yksi ylivoimainen ominaisuus

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    hirsi
    rakentaminen
    rakennusmateriaalit
    halkeilu
    eristeet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Työtila valmiina. Myös sähköistys ja valaitus piti uusia.

    Koneviesti | Vanha rehuvarasto muuttui koneistustilaksi – projektissa hyödynnettiin kierrätysmateriaaleja

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Lukijan idea: Aurinkokeräimet seinälle, niin lumi ei haittaa

  • Pressuhallilla konekalustolle saatiin lisää säilytystilaa.

    Koneviesti | Pressuhalli tarjoaa nopeasti pystytettävää säilytystilaa koneille ja laitteille – hallin käyttöikä vaikuttaa lopulliseen neliöhintaan

    Tilaajalle