Yhdessä opetellen ja ihmetellen

En ole koskaan ollut kovin erähenkinen ihminen, mutta metsän kutsu alkoi kaikua korvissani, kun sain lapsia. Jotain perisuomalaista siinä varmasti on: kyllähän jokaisen piltin täytyy kuulla korpien kuiskintaa ja tunnistaa syötäväksi kelpaavat luonnonkasvit.

Uuden rutiinin aloittaminen on vaikeaa, mutta omat lisähaasteensa siihen tuo kaksi suuntaan ja toiseen juoksevaa tenavaa.

Päässäni risteilee loputon jono kysymyksiä. Mikä olisi kiva retkikohde? Jaksanko kantaa lapset takaisin lähtöpisteeseen, jos heidän voimansa hupenevat? Voiko kakkavaipan jättää luontopolun roskikseen?

Kun on monta kysymystä, kannattaa etsiä ihminen, jolla on taskut täynnä vastauksia.

Suomen Ladun erityisasiantuntijalla Susanne Blomqvistilla vastauksia totisesti on. Paitsi kakkavaippakysymykseen.

”No nyt heitit kyllä pahan”, Blomqvist sanoo ja alkaa pohtia asiaa.

Vaipat täyttävät nopeasti roskikset ja alkavat haista. Päiväretkellä ne kannattaa kuljettaa muovipussissa kotiin. Pidemmillä retkillä vaipan voi laittaa vaikkapa vessan sekajäteroskikseen.

Eli maalaisjärkeä ja ylimääräisiä muovipusseja mukaan.

Lapset ovat nopeita oppimaan. Toista kertaa elämässään telttaa pystyttävä nelivuotias pitää itseään ammattilaisena. Kuva: Jaana Kankaanpää

Suomalaisperheiden suhtautuminen retkeilyyn on hyvin kaksijakoista, sanoo Blomqvist. Osa lapsista tottuu pienestä pitäen liikkumaan luonnossa, kun taas toisille perheille ulkoilu, retkeilystä puhumattakaan, on hyvin vierasta.

”Paljon kuulee siitä, että pelätään lapsen likaantumista, loukkaantumista, kaikkia ötököitä ja muita luonnon vaaroja.”

Pelkoja ei pidä vähätellä, mutta esimerkiksi hyönteisiä kannattaa ennemmin ihmetellä kuin kammota.

”Aikuistenkin pitäisi muistaa, että Suomen luonto on lempeä. Eläimiä ei tarvitse aidosti pelätä, eikä muitakaan suuria vaaran paikkoja ole, jos itse toimii turvallisuuden huomioiden. Toki nöyränä luonnossa pitää aina olla.”

Kesken teltan pystytyksen ruohikolta löytyi sieniä, joita oli pysähdyttävä ihmettelemään. Kuva: Jaana Kankaanpää

Lapseni ovat 2- ja 4-vuotiaat. Tänä kesänä päätin aloittaa vankan luontosuhteen rakentamisen, joka huipentuisi telttayöhön.

”Lasten kanssa retkeily kannattaa aloittaa pikkuhiljaa omista lähimetsistä ja -ulkoilualueista”, Blomqvist muistuttaa.

Lapselle kannattaa puhua retkeilystä ja luonnosta hyviä asioita, hän vinkkaa. Aikuisen esimerkki herättää lapsen mielenkiinnon.

”Se toimii myös toisinpäin. Aikuinen voi heittäytyä lapsen maailmaan ja kiinnostua lapsen osoittamista asioita. Se ruokkii lapsen intoa oppia lisää yhdessä.”

Aivan, luontohan on mitä parhain oppimisympäristö. Metsän keskellä lapselle voi opetta monia asioita aina eläin- ja kasvilajeista ympäristötietouteen ja selviytymistaitoihin saakka.

Mutta mitä jos aikuisen lintujentunnistustaidot ovat jääneet tasolle iso lintu, pikkulintu ja vesilintu?

Tässä vaiheessa Blomqvist sanoo jotain, mikä pudottaa harteiltani syyllisyyden lastin, jota en ollut edes tajunnut kantavani.

”Loppujen lopuksi asioiden nimeäminen ei ole lapselle niin tärkeää. Tärkeämpää on ihmettely ja aikuisen kanssa yhdessä oppiminen.”

Nyt kun asiaa tarkemmin miettii, niin Blomqvist taitaa olla totuuden jäljillä. Ehkä jokaisen ohi lentävän pikkulinnun nimeäminen on ollut minulle isompi juttu kuin lapsille.

Esikoinen on tyytyväinen itseensä, kun tunnistaa västäräkin, mutta toisaalta hänen maailmassaan on aivan luonnollista kutsua kukkapenkkiin kasvaneita helmililjoja mustikansiemeniksi.

Ehkä jatkossa nimeän vähemmän ja ihmettelen enemmän.

Kun tuntemattomasta kasvista ottaa kuvan, Google Lens voi auttaa sen tunnistamisessa. Sovelluksen lisäksi se toimii puhelimen nettiselaimessa. Kuva: Laura Kuivalahti

Reitin pituutta tärkeämpää on Blomqvistin mukaan se, millaista tahtia retkue aikoo edetä.

Jos matkalla ehtii pysähdellä katsomaan muurahaisia, kastelemaan sormia purossa tai syömään marjoja, niin pienikin lapsi voi jaksaa yllättävän suuren metsäseikkailun.

Lisäksi Blomqvistilla on tärkeä muistutus: eväät. Niitä täytyy olla riittävästi.

”Eväät ovat lapsille olennaisen tärkeät. Pienikin ulkoilu on retki, jos mukana on eväät.”

Olen itsekin Viisikko-koulukuntaa, mitä eväisiin tulee. Myös lapseni ovat kokeneita evästelijöitä.

Talvella seikkailimme lähimetsässä, joka on enemmän epämääräinen risukko kuin varsinainen metsä. Lapset valikoivat huolella kaatuneen puun, jonka päälle istuttuaan he söivät pienet hedelmäpatukat. Eväät muuttivat ulkoilun seikkailuksi.

Ehkä en lopulta olekaan tässä lapsiperheretkeilyssä aivan niin vasta-alkaja kuin kuvittelin.

Retkieväiden ei ole pakko olla kuivamuonaa. Jos varusteiden painoa ei tarvitse minimoida, voi eväät pitää viileinä kylmäkallen avulla. Kuva: Jaana Kankaanpää

Blomqvistin mukaan on kaksi yleistä syytä, jotka pilaavat retken: ennakoinnin puute ja aikuisten liian suuret odotukset.

Sääennusteet kannattaa siis tarkistaa ennen matkaan lähtemistä ja varustautua sen mukaan. Liian tiukka aikataulu ja ryppyotsainen suorittaminen kannattaa jättää metsän ulkopuolelle.

Ensimmäistä telttaretkeä ei kannata suunnitella ikikorven keskelle. Majapaikka kannattaa pystyttää vaikka omalle pihalle tai parvekkeelle, niin että sisätiloihin pääsee tarvittaessa helposti.

”Välttämättä ei tarvitse viettää edes koko yötä ulkona. Voi kokeilla vaikka päiväunia teltassa”, Blomqvist sanoo.

Vaikka teltassa nukkuminen jännittäisi lasta – tai aikuista – pelolle ei kannata antaa valtaa. Makuupaikkaa kannattaa valmistella yhdessä lapsen kanssa. Illalla unta odotellessa voi lukea iltasatua otsalampun valossa.

Jos ilta on viileä, voi ennen nukkumaanmenoa tehdä pienen lämmittelevän jumpan.

”Ja jos ei sinä yönä nukuta, niin seuraavana yönä nukutaan jo paremmin.”

Aikuisten makuupussin saa pienennettyä lapselle sopivaksi köyttämällä jalkopään. Sopivan mittainen makuupussi tuo lapselle turvaa ja pitää lämpimänä, eikä lapsi humpsahda kokonaan pussin sisään. Kuva: Jaana Kankaanpää

Kesäloman loppupuoli on helteisen hikinen. Pystytämme lapsuudestani tutun teltan kesäkodin pihamaalle.

Koska matka sisätiloista teltalle on niin lyhyt, teemme majapaikastamme mukavamman vieraspatjojen avulla. Teltta on sen verran pieni, että lähden seikkailulle kaksin nelivuotiaan esikoisen kanssa.

Illalla jännitys alkaa hiipiä kaikkien mieliin. Hän miettii, kuinka pimeää teltassa on yöllä, minä pohdin, kuinka paljon lämpötilat laskevatkaan kesäyössä.

Lopulta molempien pelot osoittautuvat turhiksi. Kun lapsi saa unen päästä kiinni, ei hämärä mökkipiha näy luomien läpi. Minä puolestani saan huomata, että jo aamuaurinko tekee teltasta leivinuunin. Hypotermia vältetty.

Sen sijaan telttayöstä sopii kertoa ylpeänä lomien jälkeen päiväkodissakin.

Toimittaja on nukkunut itsekin lapsena kesäkodin pihalle pystytetyssä teltassa. Kuva: Laura Kuivalahti

Joskus pienet apulaiset saattavat väsähtää. Onneksi varjosta käsin voi hyvin toimia työnjohtajana. Kuva: Jaana Kankaanpää