
Oulun neljän ruuhka unohtuu, kun nelostiellä avautuu punaisen ja violetin väreissä hehkuva taivas. Suomen Ladun kampanjaan kuuluva hämäräretki odottaa Ylivieskassa.
Ojakylän koulun pihalta lähtee lyhdyin ja soihduin valaistu polku kohti Vilinkallion laavua. Metsässä on säkkipimeää. Kaupungin valosaaste ei tänne ulotu.
Polun varrella meitä tervehtivät muun muassa kettu, jänis, hirvi ja tiikeri – pehmolelut on varustettu asianmukaisesti heijastimilla.
Puolivälin paikkeilla mättäällä makoileva karhu on säikäyttää pahanpäiväisesti. Eläinhahmo kertoo, että kolo on liian pieni ja pyytää apua pesäpaikan etsintään.
Karhupuvun sisällä on Ylivieskan Ladun hallitukseen kuuluva Sari Lehtola.
Tapahtuma on järjestetty yhdistyksen vapaaehtoisten voimin. He onnistuivat houkuttelemaan paikalle arki-iltana yli 60 rohkeaa seikkailijaa ja kenties istuttamaan innon omatoimisiinkin pimeäretkiin.


Jäinen polku muuttuu märäksi liejuksi. Sitten viimeinen jyrkkä nousu ja jätkänkynttilöiden loimu toivottaa tervetulleeksi määränpäähän.
Neljäsluokkalaiset Roosa Jokinen ja Åsa Tytärniemi kaivavat repuistaan eväsleivät ja höyryävää kaakaota sisältävät termospullot. Roosan isoisä Esa Torvi laittaa makkarat tulille.
Tyttöjen mielestä reitti oli kiva, eikä pimeässä kulkeminen jännittänyt.
Roosa kertoo, että hänen lempivuodenaikansa on talvi, koska silloin on lunta ja koska hän pitää joulusta.
”Lumiseen aikaan on paljon tekemistä”, Åsa komppaa.
Lumi houkuttaa perheet pulkkailemaan, hiihtämään ja laskettelemaan, mutta pimeä aika ennen lumen tuloa vaatii kekseliäisyyttä, Suomen Ladun perheiden ulkoilun asiantuntija Virpi Jussila toteaa.
Pimeässä voi kuitenkin kokea taianomaisia hetkiä, jotka katoavat kun lumi valaisee maan.
On aikuisista kiinni, miten lapsille puhutaan marraskuusta. Jos sävy on kovin kielteinen, asenne tarttuu myös jälkikasvuun.
Siksi järjestö haluaa Koko perheen hämärähommat -kampanjallaan houkuttaa perheet katsomaan, mitä pimeä luonto voi tarjota.
”Tavoitteemme on tuottaa tapahtumilla ensimmäisiä turvallisia kokemuksia pimeässä ulkoiluun sekä intoa ja inspiraatiota omatoimisiin retkiin”, Suomen Ladun tapahtuma-asiantuntija Petteri Tiainen kertoo.
”Tavoitteemme on tuottaa ensimmäisiä turvallisia kokemuksia pimeässä ulkoiluun.” Petteri Tiainen
Jussilan mukaan on tutkittua tietoa siitä, että syksyn ja talven tullen varhaiskasvatusikäisiä lapsia aletaan kuljettaa päiväkotiin autolla.
Päiväkoti-, koulu- ja työpäivien jälkeen on helppo jäädä sisälle koko illaksi. Sisällä voi tulla levoton olo.
”Jos arki-iltana tulee lähdettyä ulkoilemaan, se kyllä palkitsee”, Tiainen vakuuttaa. Ulkoilun voi ajatella seikkailuna.
”Varsinkin lasten kanssa tutut maisemat muuttuvat jännittäväksi seikkailualueeksi.”
Pienen jännityksen taltuttamisesta voi tuntea voitonriemua. On tärkeää kuitenkin pitää huoli, että ketään ei oikeasti pelota.

Liikuttamiseen ja ulkoilijoiden edunvalvontaan keskittynyt ulkoilujärjestö, johon kuuluu 90 000 jäsentä yli 170 yhdistyksessä.
Järjestön tavoite on, että jokainen löytäisi oman tapansa ulkoilla.
Koko perheen Hämärähommat -kampanja houkuttelee perheet ulkoilemaan myös pimeän aikaan.
Kampanjan aikana 21.10.–24.11. jäsenyhdistykset järjestävät lähes 70 tapahtumaa eri puolilla Suomea.
Pimeässäkin ulkoilulla on paljon hyviä vaikutuksia hyvinvointiimme, minkä vuoksi ulkoilua kannattaa jatkaa vuoden ympäri.
”Eivät kaikki ulkoilun hyvät vaikutukset johdu valosta”, Jussila muistuttaa. Raikas ilma, tuoksut ja metsän rauhoittava hiljaisuus ovat edelleen siellä.
”Eivät kaikki ulkoilun hyvät vaikutukset johdu valosta.” Virpi Jussila
”Liikkuminen on yksi parhaista lääkkeistä kaamosmasennukseenkin.”
Monille pimeys on vuodenaikaan kuuluvaa rauhoittumisen aikaa. Osalla taas pimeys voi aiheuttaa turvattomuuden tunnetta.
Jussilan mukaan on ymmärrettävää, että pelko vie osan ulkoilun aiheuttamasta hyvänolontunteesta. Siksi pimeässä ulkoilu kannattaa aloittaa tutuista lähiympäristöistä. Sieltä, missä tuntuu vielä turvalliselta.
”Myös seuran merkitys on tärkeä. Voi lähteä porukalla ulkoilemaan.”
Vilinkallion laavulle ovat löytäneet myös Eveliina Rautakoski sekä kaksi hänen lastaan, 1-vuotias Matilda ja 5-vuotias Mico.
Micoa ei pimeä näytä pelottavan, sillä hän kiipeilee tottuneesti isolla kivellä puiden siimeksessä. Myös Matilda käveli osan matkasta itse.
”Olemme ojakyläläisiä, joten tämä oli ennestään tuttu reitti”, perheen äiti kertoo.
Perhe asuu keskellä metsää, joten pimeys on heille tuttu elementti. Ulos lähdetään aina lamppu päässä.
”Harvemmin tulee kuitenkaan lähdettyä pimeällä metsäretkille”, Rautakoski toteaa ja kiittelee järjestettyä tapahtumaa.
Toimittajan otsavalosta ja varalampusta on paristot lopussa, ja valokuvaaja unohti oman lamppunsa autoon. Paluumatkalla täytyy nolona turvautua kännykän kirkkaaseen valoon.
Kun valon malttaa hetkeksi sammuttaa, silmät tottuvat pimeyteen ja huomaa upean tähtitaivaan.
Retken jälkeen pohjoisella taivaalla loimottavat vihreänä juovina liikkuvat revontulet.
1. Ikkunasta ei aina saa oikeaa kuvaa siitä, millainen sää ulkona on. Ulkona voi olla todellisuudessa mukavampaa kuin mitä ikkunasta näyttää.
2. Heijastimet tai heijastinliivi, polkupyörän lamput sekä tarvittaessa tasku- tai otsalamppu ovat hämärässä liikkujan vakiovarusteita.
3. Monet pihaleikit taipuvat myös hämärän aikaan, ja lamppuleikeille syksy on juuri oikea aika.
4. Valot ja varjot, erilaiset tuoksut, omanlaisensa äänimaailma ja tähtitaivas ovat kaikki kokemisen arvoisia. Pienistä haasteista selviäminen ja elämykset kantavat kauas eteenpäin.
5. Ulkoilu täysikuun aikaan on todellinen elämys. Saatat hämmästyä valon määrästä!
6. Joskus pimeää täytyy oikein etsiä nykyaikaisen keinovalon keskellä. Tehkää retki lähiympäristöön ja kiinnittäkää huomiota valon määrään eri paikoissa. Löydättekö oman pimeän paikkanne?
7. Kutsukaa lähimmäisiä kylään ja lähtekää ulos yhdessä. Antakaa lasten tehdä aikuisille pihaseikkailu ja pakatkaa mukaan iltapala sekä lämmintä juomaa termospulloon. Heittäytykää yhdessä hämärän vietäväksi!
8. Jakakaa tietoa hämärän tärkeydestä ja siellä liikkuvista eliöistä. Opitaan yhdessä ymmärtämään pimeän merkitystä. Jutelkaa myös siitä, mikä pimeässä jännittää.
Lähde: Suomen Latu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
