• Innokas nuori harrastaja

    Hilja Kaitajärvi harrastaa vanhempiensa kanssa metsästystä, soittaa kitaraa ja pianoa, kalastaa ja käy puukkokurssilla. Hiljattain hän sai kauan haaveilevansa metsästyskoiran.
    Tilaajalle
    Hilja Kaitajärvi on metsästänyt vanhempien kanssa hirviä, jäniksiä, kyyhkysiä ja majavia, papan kanssa sorsia. Kuvassa myös 2-vuotias Viuhu.
    Hilja Kaitajärvi on metsästänyt vanhempien kanssa hirviä, jäniksiä, kyyhkysiä ja majavia, papan kanssa sorsia. Kuvassa myös 2-vuotias Viuhu. Kuva: Rami Marjamäki
    Koti|Metsästys
    11.11.202519:00
    Janica Pörhönen

    Reipas, tottelevainen ja vielä vähän villi. Näillä sanoilla Hilja Kaitajärvi, 12, kuvailee omaa metsästyskoiraansa, 2-vuotiasta dreeveriä Viuhua.

    Hän on aina unelmoinut omasta metsästyskoirasta. Perheessä on jo ennestään kaksi koiraa.

    Pari vuotta sitten Kaitajärven isä huomasi Facebook-ryhmässä ilmoituksen, jossa kasvattaja halusi antaa yhden pennun ilmaiseksi alle 18-vuotiaalle metsästäjälle. Pentu päätyi Hiljalle.

    ”Viuhu on jäniksen metsästykseen oivallinen koira. Sen isäkin oli vanhuuteen asti hyvä jäniksen jahdissa ja osasi hakea jäniksen piilosta.”

    Koiran kanssa Kaitajärvi käy myös lenkillä. Hymy nousee huulille, kun hän kertoo Viuhun lempileluista: Hiljan omat pehmolelut. Pari pallomaista, pumpulinpehmeää pehmoa saa usein kyytiä koiran suussa.

    Kaitajärvi korjailee Kawasaki-merkkistä mopoaan, malliltaan kx60.
    Kaitajärvi korjailee Kawasaki-merkkistä mopoaan, malliltaan kx60. Kuva: Rami Marjamäki

    Metsästystä Hilja harrastaa yhdessä vanhempiensa kanssa yleensä viikonloppuisin. Kaitajärvi on metsästäjä kolmannessa polvessa äitinsä suvussa ja toisessa polvessa isänsä suvussa.

    Hilja sai metsästyskortin 9-vuotiaana ja on ampunut hirvimerkin.

    Hilja Kaitajärvi tietää, että alaikäisen metsästysharrastus voi herättää mielipiteitä ja voimakkaitakin reaktioita. Hän ymmärtää asian ja on keskustellut siitä vanhempiensa kanssa.

    Kaitajärveä lähinnä huvittaa tällaiset keskustelut sosiaalisessa mediassa. Hän ei välitä sellaisista.

    Suomessa alle 15-vuotiaat voivat metsästää vain aikuisen valvonnassa metsästäjätutkinnon suoritettuaan. 15 vuotta täyttäneet voivat vanhempiensa suostumuksella hakea rinnakkaislupaa aseeseen.

    Laki määrää, että alle 18-vuotiaan rinnakkaisluvalla saadun aseen säilytyksestä, aseen osista ja patruunoiden huolellisesta säilytyksestä vastaa kyseisen aseen pääluvan haltija.

    Kaitajärvi muistaa, kuinka hänen haastattelunsa Ruovesi-lehdessä (11/2022) herätti kritiikkiä. Jutussa hän kertoi ampuneensa sorsan.

    Peltoauto, nelivetoinen Subaru Impreza on Kaitajärvelle tärkeä.
    Peltoauto, nelivetoinen Subaru Impreza on Kaitajärvelle tärkeä. Kuva: Rami Marjamäki

    Syksyllä 2023 Kaitajärvi ampui myös majavan.

    ”Sosiaalisessa mediassa kirjoitettiin, että majava on hyödyllinen eläin. Tämä kyseinen majava oli aiheuttanut tuhoa tilallamme. Se hajotti sähköperämoottorin puremalla siitä johdot poikki ja kaatoi puun huussin päälle. Huussi saatiin kyllä korjattua.”

    Hän on puhunut kavereilleen ja esimerkiksi ympäristöopin tunnilla yleisellä tasolla metsästyksen syistä. Kaverit ovat suhtautuneet tämän harrastukseen ”tsemppaavasti.”

    ”Metsästyksessä tietysti tapetaan eläimiä, mutta ei sitä huvikseen tehdä. Metsästäjät myös poistavat viallisia eläimiä, etteivät ne kärsi turhaan”, Kaitajärvi sanoo.

    Kaitajärven mukaan hirvikantaa säädellään myös siksi, ettei tulisi liikenneonnettomuuksia. Omalla kotiseudullaan hän muistelee hirvikolareita tapahtuneen pari.

    Itse pyydetty liha on Hiljan mielestä parasta. Äidin laittama hirvenliha ja kyyhkynen maistuu parhaiten.

    ”Kyyhkysessä on aika vähän kyllä syötävää, kun siinä on runsaasti luita. Äiti paistaa kyyhkysen lihan pannulla, tavallaan pihveiksi.”

    ”Metsästyksessä tietysti tapetaan eläimiä, mutta ei sitä huvikseen tehdä.”

    Kaitajärvi on viehättynyt myös kalastukseen. Hyviä kalasaaliita hän on saanut läheisistä järvistä. Niistä tulee kuulemma aina haukia ja ahvenia virvelillä.

    Silloin kun pappa tulee mukaan, pyyntivälineenä on ollut myös verkko tai katiska. Talvisin hän on käynyt aikuisen kanssa myös pilkillä.

    ”Kalastus vaatii kärsivällisyyttä. Kelillä ja vuorokaudenajalla on merkitystä saaliiseen. Aamuisin ja myöhään yöllä tulee parhaat saaliit.”

    Erityisen hieno tunne on jäänyt viime kesän saaliista.

    ”Sain kahden kilon kuhan. Paistoimme sen pannulla kotona.”

    Kaitajärvi harmittelee, että peruskoulun musiikinopetus painottuu klassiseen musiikkiin. Hän itse tykkää soittaa esimerkiksi Juice Leskisen kappaleita ruotsalaisella Hagström-merkkisellä kitarallaan.
    Kaitajärvi harmittelee, että peruskoulun musiikinopetus painottuu klassiseen musiikkiin. Hän itse tykkää soittaa esimerkiksi Juice Leskisen kappaleita ruotsalaisella Hagström-merkkisellä kitarallaan. Kuva: Rami Marjamäki

    Kaitajärvi kertoo viihtyneensä aina paljon omissa oloissaan ja puuhastelevansa mielellään omia juttuja.

    Mutta ovat kaveritkin tärkeitä. Perjantaisin hän jää koululle viettämään heidän kanssaan aikaa.

    ”Utsjoella asuu pari hyvää kaveria, mutta en voi nähdä heitä usein. Siksi pelaamme yhdessä videopelejä.”

    Kaitajärvi harrastaa myös kitaran- ja pianonsoittoa. Äiti kuskaa Hiljaa pianotunnille, jossa tämä käy myös itsekin. Kitaraa Hilja soittaa omatoimisesti.

    Sähkökitaraa Hilja kertoo soittavansa tunnin päivässä. Syksyllä hän on käynyt myös papan pitämällä puukkokurssilla.

    Vaikka Hiljalla on monia harrastuksia, hän ehtii olla myös puhelimella parisen tuntia päivässä.

    ”Tuntuu, että puhelimella ehtii olla silti yllättävän paljon, vaikka harrastaa kaikenlaista. Nykypäivänä se on tosi normaalia ja on yleinen asia, että kavereihin pidetään yhteyttä puhelimella.”

    Jos aika käy tylsäksi, Kaitajärvi menee ajelemaan peltoautolla perheen omalle pellolle tai käy ajamassa mopolla kotipihassa.

    ”Vanhemmat ovat enemmät sitä mieltä, että älä missään nimessä jatka maatilaa.”

    Maalle asumaan jääminen on Hilja Kaitajärven haaveissa.
    Maalle asumaan jääminen on Hilja Kaitajärven haaveissa. Kuva: Rami Marjamäki

    Harrastusmahdollisuuksiin omalla paikkakunnallaan Kaitajärvi on tyytyväinen. Ruovedeltä löytyy hevostalli, urheiluhalli, jossa voi harrastaa esimerkiksi jalkapalloa, jääkiekkoa ja pesäpalloa. Skeittipuistokin on.

    ”Mutta voisi urheiluharrastusmahdollisuuksia olla enemmänkin.”

    Tulevaisuuden haaveista Kaitajärvi ei osaa sanoa tarkkaan, mutta orastavana unelmana olisi jatkaa aikuisena eläintenpitoa jollain tavalla.

    ”Lampaissa on aikamoinen työmaa, kun niitä pitää keriä. Mutta ehkä kanoja voisin hankkia”, hän pohtii.

    Perheen lampaat ovat suomenlampaan ja norjalaisen rygdan risteytyksiä.

    Kaitajärven äidin suvussa metsästetään jo 3. polvessa. Papan kanssa Hilja on metsästänyt sorsia.
    Kaitajärven äidin suvussa metsästetään jo 3. polvessa. Papan kanssa Hilja on metsästänyt sorsia. Kuva: Rami Marjamäki

    Kaitajärvi on miettinyt pienesti sitäkin, että voisi jatkaa vanhempiensa maatilaa.

    ”Vanhemmat ovat enemmän sitä mieltä, että älä missään nimessä jatka. Mutta itse pidän meidän tilastamme.”

    Maalle asumaan jääminen siintää myös mielessä, jotta saisi olla lähellä vanhempia. Isovanhemmatkin asuvat Ruovedellä.

    ”Lähimmässä kaupungissa, Tampereessa, on hyvänä puolena kauppojen läheisyys. Mutta siellä meininki on aika levotonta.”

    Juuri luonnon läheisyys tuntuu hänestä rauhoittavalta. Saa liikkua sekametsässä, hakkuuaukeilla ja suolla. Ja sen hän kokee merkitykselliseksi.

    Visakoivusta tehdyn puukon Kaitajärvi vuoli isälleen 50-vuotislahjaksi.
    Visakoivusta tehdyn puukon Kaitajärvi vuoli isälleen 50-vuotislahjaksi. Kuva: Rami Marjamäki

    Hilja Kaitajärvi

    Ruovedellä asuva 6. luokkalainen.

    Asunut koko ikänsä Pirkanmaalla Ruovedellä.

    Perheeseen kuuluu vanhemmat ja velipuoli.

    Harrastaa metsästystä, kalastusta, kitaran ja pianonsoittoa. Pitää myös leipomisesta, mopolla ja peltoautolla ajamisesta. Kasvattanut siemenistä chilin, paprikan, tomaatin ja kurkun taimia.

    Lisää aiheesta
    • Ennen kuin aselupaa myönnetään, arvioidaan, onko hakijalla hyväksyttävä käyttötarkoitus aseelle. Sellainen voi olla esimerkiksi metsästys tai ampumaharrastus.

      Metsästys | Aselupaa vaikeampi saada kuin aiemmin – näillä ehdoilla luvan nykyään saa

      Tilaajalle
    • Vuorisalojen perheeseen odotetaan jo kymmenettä lasta. Pinja Vuorisalon kanssa kotona ovat tällä hetkellä päivisin 1-vuotias Eimi ja 5-vuotias Hilma. Puuhella on kätevä ruoanlaitossa.

      Perhe | MT:n treffipalsta johdatti Pinja Vuorisalon maatilan emännäksi – 9-lapsinen perhe elää hyvin omavaraisesti

      Tilaajalle
    • Hirvitornin rikkominen on rikoksena omaisuuden vahingoittamista. Kuvassa rikos- ja prosessioikeuden emeritusprofessori Matti Tolvanen (vas.) ja Metsästäjäliiton järjestöpäällikkö Teemu Simenius.

      Metsästys | Hirvitornien vahingoittajia voi odottaa vankeustuomio

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuljetuskori on EEC-tyyppihyväksytty ja on valmistettu teräksisestä nelikulmaputkesta sekä 5 mm umpi- teräslankaverkosta. Kori on galvanoitu.

    Koneviesti | Markkinoille auton Takapakki-kuljetuskori – kiinnitys vetokoukkuun

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen