• Kansanedustaja suoritti ”mahdottoman mailin” – ”ei tarvitse enää uudestaan lähteä”

    Kokoomuksen kansanedustaja Oskari Valtola vietti juhannusta ystäviensä kanssa epätyypilliseen tapaan.
    Tilaajalle
    Juhannusseurue valmistautumassa ”mahdottomaan mailiin”.
    Juhannusseurue valmistautumassa ”mahdottomaan mailiin”. Kuva: Oskari Valtola
    Koti|Urheilu
    22.6.202621:00
    Aapo Nieminen

    Kokoomuksen kansanedustaja ja Mikkelin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Oskari Valtola vietti juhannusta seurueineen urheilullisissa merkeissä.

    Valtola julkaisi juhannuspäivänä Instagram-tilillään videon, jossa hän juhannusseurueineen suoritti sosiaalisesta mediasta tuttua ”mahdoton maili”- haastetta (eng. Impossible mile).

    Haasteessa edetään nimensä mukaisesti maili, eli reilu 1600 metriä. Aivan tyypillinen juoksulenkki ei kuitenkaan ole kyseessä. Koitos on jaettu neljään eri kierrokseen, joista kukin suoritetaan tietyllä tavalla edeten.

    Ensimmäinen ratakierros edetään burpeilla, eli punnerrusasennosta siirrytään päinmakuulle, jonka jälkeen noustaan takaisin ylös ja hypätään eteenpäin. Toinen ratakierros tehdään askelkyykkyjä ja kolmas taaperretaan karhukävelyä. Viimeisenä juostaan vielä täysi ratakierros maaliin.

    Valtolan suvussa on pelattu squashia kilpatasolla jo pidemmän aikaa, joten lähtökohdat haasteen selättämiseksi olivat hyvät. Kansanedustajan mukaan ”urheiluharrastusta” on pidetty yllä edelleen. Idea haasteen suorittamiseksi tuli Valtolan siskolta.

    Hyvästä kunnostaan huolimatta, myös Valtolan seurue joutui toden teolla pinnistelemään suorittaakseen ”mahdottoman”.

    ”Olihan se aika raskas. Mutta kyllä sieltä maaliin pääsi. Taisi olla neljä, jotka suoritti kokonaan ja sitten muutama osittain.

    Seurueesta neljä osallistujaa sai haasteen suoritettua. Valtolan aika maalissa oli tunti ja kaksi minuuttia.

    ”Ensimmäisen kymmenen burpeehypyn jälkeen niin tuntui, että 400 metriä onkin yllättävän pitkä matka”, Valtola kuvailee.

    Maaliin pääseminen tuntui kansanedustajan mukaan kuitenkin hyvältä.

    ”Nyt sitten eilinen ja tämä päivä, niin kyllä reidet ja pakarat on sen tuntuiset, että ei vaikea istua ja kävellä portaita”, kansanedustaja jatkaa.

    Valtola itse oli tyytyväinen suoritukseensa, joka tehtiin helteisissä olosuhteissa. Kansanedustaja ei osaa itse arvioida, kuinka nopeasti huippu-urheilija voisi matkan edetä.

    ”Se on kiva sinä juhannuspäivänä vähän liikkua, niin jaksaa sitten saunoa toisenkin illan”

    Oskari Valtola

    Samalla Valtola toteaa, että haaste ei tule sisältymään enää ensi juhannuksen suunnitelmiin.

    ”Kyllä me yhdessä todettiin, että ei tarvitse enää uudestaan lähteä. Että ensi juhannukseksi keksitään uusi haaste, Valtola naurahtaa.

    Kansanedustaja sanoo kuitenkin, että hyvällä kannustuksella ja seuralla haasteen suorittaminen on mahdollista.

    Valtolan juhannusperinteisiin onkin usein kuulunut urheilu. Seurue on useampana vuonna esimerkiksi pelannut jalkapalloa.

    ”Se on kiva sinä juhannuspäivänä vähän liikkua, niin jaksaa sitten saunoa toisenkin illan”, Valtola kiteyttää.

    Lisää aiheesta
    • Lannoitusdrone on vielä uransa päättäneelle maajoukkuehiihtäjä Perttu Hyväriselle uusi työkalu, mutta sen haltuunotto on jo alkanut.

      Metsänhoito | Perttu Hyvärisen metsätyöt keskeytyivät joka vuosi, kun kestävyysharjoittelu alkoi – nyt on aikaa raivata

      Tilaajalle
    • Niclas Aromaa ja Cascalinus.

      Ratsastus | Niclas Aromaan huippusuoritus oli sitkeyden voitto

      Tilaajalle
    • Henri Ruoste kertoo, että Delaurentisilla on vielä paljon kapasiteettia näyttämättä.

      Ratsastus | Henri Ruosteen olympiahevosten kuulumiset: Kontestro aloitti eläkkeen, Tiffany palailee

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Oskari Valtola
    kokoomus
    mahdoton maili
    urheilu
    juhannus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 3

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Video: Eeva-vasikka lähti kaupungille ja meni Hankkijan liukuovista sisään kuin olisi käyttänyt niitä aina

      Tilaajalle