
Puolivuotias Viiru-sonnivasikka on ensimmäinen poikkeuksellisen kesy yksilö galloway-rodusta Konttiahon luomukarjatilalla. Se ei pelkää ihmistä ja antaa rapsuttaa.
”Viirusta tuli kesy, kun sen 10-vuotiaalta ylämaankarjaemältä ei tullut maitoa ja sitä piti alkaa kolmen päivän ikäisenä ruokkia maidonkorvikkeella tuttipullosta”, kertoo Konttiahon luomukarjatilan yrittäjä Markus Muhonen.
Muhosen mukaan galloway-naudat ovat tavallisesti aavistuksen arempia kuin highlanderit eli ylämaankarjan yksilöt. Mutta Viiru tekee poikkeuksen: kun hoitaja tulee jalottelutarhalle, se tulee heti katsomaan tulijaa.
”Se oppi pienenä siihen, että kun tulimme antamaan tuttipullosta tai tuttisangosta maitoa ja huusimme samalla nimellä, se tuli kauhealla vauhdilla syömään ja ammui. Nyt kun se vain näkee ihmisen, se tulee heti vastaan, mutta ei enää pidä oikein ääntä.”

Viiru on poikkeuksellinen yksilö myös ulkonäöltään.
Viirun karva on muihin rotunsa yksilöihin verrattuna paljon vaaleampi. Normaalisti gallowayn tumma karva on mustaa tai tumman ruskeaa, mutta Viirun karva on edestä vaalean ruskeaa ja takaa lähes harmaata.
Viirun äiti on highlander ja isä on galloway eli se on näiden risteymä.
Muhonen uskoo, että viirun karva vaihtuu vanhempana tummempaan sävyyn.
”Ainakin nyt se erottuu hyvin laumasta”, hän sanoo.
Toisin kuin muilla ylämaankarjan lehmillä ja sonneilla, galloway-rodun yksilöillä ei ole lainkaan sarvia.
”Jos kasvattaja pelkää sarvia, niin tämä rotu voi olla hänelle hyvä. Mutta itse tykkään sarvista.”
Hänen mielestään sarvet helpottavat tunnistamista ja antavat eläimelle luonteen.
”Vanhan irlantilaisen sanonnan mukaan sarvet ovat antenni taivaaseen”, hän tietää.
”Välillä se juoksee hirveää rallia muiden vasikoiden kanssa.”
Galloway on Suomessa melko harvinainen lihanautarotu. Se on alun perin kotoisin Skotlannin ylämaalta kuten highlanderitkin.
Keski-Suomen Karstulassa sijaitsevalla Konttiahon tilalla kasvatetaan yhteensä 95 lihanautaa, joista suurin osa on ylämaankarjaa. Loput 20 ovat gallowaytä.
”Kun Viiru kasvaa, se päätyy joko lihateuraaksi tai se myydään toiselle kasvattajalle”, Muhonen sanoo.
Nyt Viirun vuorokausi täyttyy syömisestä, nukkumisesta ja juomisesta. Ravinto on karkearehua, joskus harvoin se saa vielä lisämaitoa. Herkkujen listalle pääsee kuivat leivänkannikat ja pelletöity kivennäisrehu.
”Välillä se juoksee hirveää rallia muiden vasikoiden kanssa. Se on sellaista omaa kisailua”, Muhonen hymähtää.
Tämä juttu on osa Maaseudun Tulevaisuuden Tilaajan toive- sarjaa, jossa käsitellään lukijoille merkityksellisiä aiheita.