• Tässä ajassa on paineita kristillisten koulujen perustamiselle

    Kirkolla on ollut iso rooli koulutuksessa historian sivu eikä tätä roolia pitäisi haudata tulevaisuudessakaan, kirjoittaa Pekka Särkiö kolumnissaan.
    Lukuinto koulun ulkopuolella on merkittävä vedenjakaja, kirjoittaa Pekka Särkiö kolumnissaan.
    Lukuinto koulun ulkopuolella on merkittävä vedenjakaja, kirjoittaa Pekka Särkiö kolumnissaan. 
    Lukemisto|Yhteiskunta
    15.9.202423:00
    Kolumni
    Pekka Särkiö

    Kuinka koulut voisivat korjata laskeneita oppimistuloksia? Kysymys on ollut esillä heikentyneiden Pisa-tulosten ja kasvaneiden ongelmien vuoksi.

    Syitä on etsitty niin älypuhelinten häiritsevästä käytöstä kuin erilaisista kotitaustoista. Opetushallitus on antanut suosituksen, että oppilaitokset kieltäisivät puhelinten häiritsevän käytön.

    Yleinen havainto on, että oppilaiden kyky pitkäjänteiseen työskentelyyn on huonontunut. Ylen kysely opettajille kertoi, että oppilaiden keskittymiskyky on viidessä vuodessa selvästi laskenut.

    Tämä näkyy vaikeutena lukea pitkiä tekstejä tai kirjoittaa lyhempiäkin tekstejä. Lukutaito on eriytynyt tyttöjen ja poikien välillä. Lukuinto koulun ulkopuolella on merkittävä vedenjakaja. Entistä harvempi nuori kantaa kirjastosta kotiin kassillisen kirjoja ja lukee ne viikossa.

    Kaikki lähtee motivaatiosta.

    Entä jos kyse on motivaatiosta – halusta oppia? Jos asia ei kiinnosta, jäävät tuloksetkin heikoiksi. Asian kiinnostavuus ja oivallus oppimisen merkityksestä kannustavat opiskelemaan.

    Muistan kokemuksen Ugandasta. Kirkkojen ylläpitämällä Aids-orpojen leirillä into oppimiseen oli valtava. Sitä eivät haitanneet alkeellinen luokkatila tai puutteelliset välineet. Oppimaan kannusti tietoisuus, että lapsen opiskelu oli avain koko perheen tulevaisuuteen.

    Kirkot ovat lähes kahden tuhannen vuoden ajan perustaneet kouluja ja yliopistoja. Kirjauskonnon perusteiden oppiminen edellytti luku- ja kielitaitoa.

    Sittemmin kiinnostus on kohdistunut Jumalan luoman maailman ja yhteiskuntien toimivuuteen. Pontimena oppimiseen on ollut maailman ymmärtäminen ja valmistuminen eri tehtäviin yhteiseksi parhaaksi.

    Oppimisen ja työrauhan ongelmat Suomessa ovat lisääntyneet samaan aikaan, kun uskonnon salliminen kouluissa on vähentynyt. Näillä asioilla ei välttämättä ole korrelaatiota. Joka tapauksessa usko on myös lapselle turvatekijä ja toivon tuoja.

    Monissa maissa kirkkojen kouluja on perustettu vaihtoehdoiksi yleisten koulujen ideologisille korostuksille. Paremmat oppimistulokset, työrauha ja arvot toimivat kilpailutekijöinä.

    Englannissa kirkon kouluihin on usein enemmän halukkaita kuin oppilaita voidaan ottaa. Saksassa vanhojen luostarien tilalle perustetuissa Maulbronnin ja Blaubeurenin lukioissa opitaan hepreaa, kreikkaa ja latinaa.

    Yhdysvalloissa klassiseen kristilliseen koulutukseen perustuvat lukiot ovat yleistyneet 1960-luvulta lähtien vastareaktiona progressiiviselle ideologialle. Ne ovat menestyneet oppimisvertailuissa keskimääräistä paremmin.

    Nyt myös Suomessa on perustettu yhdistys kyseistä metodia seuraavan lukion perustamiseksi.

    Itse kannatan suomalaista tasa-arvoista ja yhtenäistä koulujärjestelmää. Samalla näen, että uskonnolle kielteinen ilmapiiri kouluissa sekä oppimisen ongelmat luovat painetta kristillisten koulujen perustamiselle.

    Lisää aiheesta
    • Steinerkoulun lapset karstaavat, kehräävät ja puivat.

      Koulutus | Maanläheinen oppiminen tarjoaa hyvät eväät tulevaisuuteen

    • Elinolosuhteet ovat vaihdelleet kylmän ja lämpimän, sodan ja rauhan, puutteen ja yltäkylläisyyden välillä.

      Hyvinvointi | Hengellisillä kesäjuhlilla voi kokea tuhansien muiden kanssa, ettei kulje yksin

    • Historia ja perinne | Ukrainan sodassa on kyse entisen suurvallan joutsenlaulusta

    • Etsivä löytää perille, kun suunnan näyttää toimiva kompassi.

      Yhteiskunta | Vaellusmatka rikkinäisellä kompassilla oli muuttua katastrofiksi, kunnes jotain uskomatonta tapahtui

    Artikkelin aiheet
    kristilliset koulut
    oppiminen
    kirkko
    koulutus
    uskonto
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle