Tämä voisi olla ratkaisu siihen, että kunnon miehet maaseudulla löytäisivät kumppanin

Korkeakoulutuksen perässä päädytään yleensä muuttamaan pois kotoa, ellei kotipaikka satu olemaan yliopistokaupunki.

Kotipaikka on aina rakkain.

Mikään ei silti vedä vertoja elämälle kaupungissa. Siellä on kaikkea.

Maaseudulle jäävät fyysisen työn tekijät ja kädentaitajat. Ja myös ne, jotka biologien lisäksi ihan oikeasti ymmärtävät luonnosta.

Fyysistä potentiaalia on aina arvostettu, mutta kaupunki vetää puoleensa etenkin nuoria naisia, jotka ovat alkaneet kielellisten kykyjensä avittamina osoittaa parempia resursseja nykymaailman tarpeisiin.

Yhä useammassa tulevaisuuden työssä toimitaan abstraktien käsitteiden virtuaalisessa maailmassa. Työvälineinä ovat sähköiset älylaitteet ja kieli – yhä useammin jokin muu kuin kotimainen.

Ei taivu kaikilta lukuhommelit.

Työn tai koulutuksen perässä yliopistokaupunkeihin onkin muodostunut naimattomien naisten yliedustus. Kunnon miehet jäivätkin sinne periferiaan.

Riittävän koulutettuja ja arvoiltaan urbaaneja miesoletettuja ei tahdo riittää tyydyttämään kasvavaa tarvetta.

Tarvetta mille?

Pariutumiselle. Se on yksi väkevimmistä ihmisen biologisista tarpeista. Näin minulle on kerrottu.

Ratkaisukeskeisenä miehenä olen pyöritellyt mielessäni seuraavanlaista mallia: tilanne korjaantuisi helposti, jos korkeakoulujen ja yliopistojen vääristynyt sisäänottokriteeristöä korjattaisiin tasa-arvoisempaan suuntaan.

Joka vuosi valittaisiin tasamäärä mies- ja naispuolisia. Perusteena ei olisikaan enää naisia suosivan peruskoulujärjestelmän eriarvoistava malli, jossa pojat kärsivät tyttöjä suosivasta mallista.

Teollisuuspaikkakunnilla ja maaseutukunnissa voitaisiin luoda enimmäismäärä, monelleko opinnoissa edistyneelle oppilaalle suotaisiin mahdollisuus muuttaa pois.

Jyväskylän tai Joensuun kaltaisten yliopistokaupunkien puolikirkkaisiin valoihin pääsisi kiintiöperustein suurempi osa, lopuista todella kyvykkäät Tampereen, Turun tai Helsingin kaltaisiin megapoleihin.

Kaikkea leimaisi kuitenkin ajatus: ”Poikia ei jätetä!”

Paikkakunnille jäisivät opinnoissaan keskinkertaisesti menestyneet naisihmiset, joiden ominaisuudet taipuisivat mainiosti teollisuuden, maatalouden ja kodin pyörittämiseen.

Syntyvyys nousisi ja maaseutu alkaisi taas kukoistaa. Kyläkouluja elvytettäisiin ja urheilukentillä pukattaisiin taas kuulaa.

Tasa-arvo on ohjannut miehet keittiöihin ja leikkipuistoihin. Koulutetumpi naisoletettu ei todellakaan tyydy kodin hengettären rooliin, ei edes ympäristössä, jossa ruoka tilataan kielitaidottomien miesten kuljettamana kotiin, tai jossa lihasoppaa ei koskaan ideologisista syistä tarvitse keittää.

Mieskin etsii vielä paikkaansa.

Pienpanimo-oluiden tuntemus tai paraskaan viiksivaha eivät saa puolison sukkia pyörimään jaloissa. Mies tunnetaan teoistaan. Pitäisi päästä näyttämään.

Retrosilmälasien sankoja pitkin valuu kyynel.

Kirjoittaja on näyttelijä, käsikirjoittaja ja ohjaaja.