

Riikka Pulkkisen Viimeinen yhteinen leikki on psykiatrian vallan mestariteos. Se on tyrmäävänkaunis hätähuuto mieleltään särkyneiden puolesta. Romaanissa on Finlandia-ehdokkaan ainesta.
Tarina alkaa siitä, kun korkeakoulutettu perheenisä Eelis sanoo lähtevänsä päivystykseen huimauksen vuoksi. Hän ei kuitenkaan palaa takaisin. Sairaalasta ei voida antaa potilastietoja, sillä Eelis on kieltänyt niiden luovutuksen. Puoliso Mai on hädissään, miten huolehtiva isä ja aviomies voi kadota jäljettömiin.
Seuraavassa luvussa äänen saa Eelis. Tarina palaa hänen lapsuuteensa, jolloin hän kärsi voimakkaista pelko- ja ahdistustiloista. Psykologin suosituksesta Eeliksen äiti päätti lähettää poikansa leirille, vuosia kestävälle kuntoutusjaksolle, eräänlaiseen ”pioneerihankkeeseen”.
Leiri vaikuttaa ihanalta: pannukakkuja mielin määrin, uimista, maatilan eläimiä. Eelis saa ensimmäistä kertaa aitoja ystäviä, kuten Novan. Pojan oireet alkavat helpottaa.
Kummallisen leiristä tekee se, että leirin aikuiset ottavat vain vähän kontaktia lapsiin ja antavat heidän olla koko ajan keskenään. Välillä lapset käyvät psykiatrin vastaanotolla, ja heitä sokaistaan oudolla valolla.
Leirin yllä leijuu outo sana: positiivinen interventio. Se on joukko menetelmiä, joilla pyritään vaikuttamaan ryhmän käyttäytymiseen, ajatteluun ja tunteisiin.
Romaanissa on Finlandia-ehdokkaan ainesta.
Romaania lukiessani voisin olla lähes varma siitä, että se perustuu tositarinaan. Totta kertomus ei silti ole, mutta kirja on saanut inspiraatiota lääketieteellisistä lähteistä. Teos herättää kysymään, kuinka paljon maailmassa on epäonnistuneiden lääkekokeilujen ja menetelmien koekaniiniuhreja. Miksi heidän ääntään ei kuulla missään?
Siksi Pulkkinen ansaitsee syvän kiitoksen siitä, että hän on vimmaisesti uskaltanut murtaa lääketieteen ja medikalisaation valtaa, jota lääketeollisuus ja rahoittajat hallitsevat. Teos ei silti tyrmää psykiatriasta saatavaa apua.
Main ja Eeliksen tarinat vuorottelevat sujuvasti. Tarinan loppupuolella kerronta vaihtuu sinä-kertojaksi, kun lapsuuden ystävä Nova astuu mukaan.
Sinä-kertoja on vaikuttava veto kirjailijalta. Sen avulla tunkeudutaan kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivän naisen, Novan mieleen. Lopulta Eeliksen katoamismysteeri saa koskettavan päätöksen.