• Mistä voi saada vauvansiemeniä? Sulo ja Elsi -sarjan kolmas kuvakirja kertoo erilaisista tavoista saada lapsi

    Susanna Silvander-Rostin mutkaton lastenkirja pureutuu tällä kertaa elämän suureen kysymykseen. Miten minä olen tullut tähän maailmaan?
    Sulon ja Elsin vauvakutsut on Kaksi äitiä -somekanavista tutun Susanna Silvander-Rostin kolmas lastenkirja. Kirjaa suositellaan 3–6-vuotiaille.
    Sulon ja Elsin vauvakutsut on Kaksi äitiä -somekanavista tutun Susanna Silvander-Rostin kolmas lastenkirja. Kirjaa suositellaan 3–6-vuotiaille. Kuva: Linda Achrén Photography, Otava, kuvankäsittely: Aatu Jaakkola
    Lukemisto|Kirjallisuus
    18.4.202422:00
    Suvi Jylhänlehto

    Kaksoset Sulo ja Elsi ovat jännän äärellä. Heille on syntymässä pikkusisar. Perhe järjestää tulokkaan kunniaksi vauvakutsut, johon saapuu naapuruston väkeä arvuuttelemaan vauvan syntymäaikaa.

    Lisäksi osallistujat saavat arvata narulle ripustetuista valokuvista, kuka kukin on kuvien vauvoista ollut.

    Samalla selviää, miten itse kukin on vanhempiensa luokse saapunut. Yksi on haettu lentokoneella, toisen äiti on saanut vauvansiemeniä lääkäristä. Kolmas ja neljäs ovat kinastelleet ja kutitelleet toisiaan jo kohdussa.

    Norjalaisen Anna Fisken kuvakirja Kuinka vauvoja tehdään? (Otava 2020) on ollut meillä ahkerassa luvussa. Siinä esitellään hyvin seikkaperäisesti munasolun ja siittiöiden kohtaaminen ja paljon muutakin raskauteen ja synnytykseen liittyvää, lapsen ikätaso kuitenkin huomioiden.

    Susanna Silvander-Rosti lähestyy asiaa arkisemmin kirjassaan Sulon ja Elsin vauvakutsut. Siinä lapset kertovat omin sanoin, miten he ovat tulleet maailmaan.

    Kirja sopii minusta jo hyvin pienille, sillä se ei mene liian teknisiin yksityiskohtiin. Toisaalta pintapuolisuus on myös kirjan heikkous. Kirja ei esimerkiksi vastaa kysymykseen, miten vauvansiemenet päätyvät äidin kohtuun.

    Fisken teos on tämän kylkeen oivallinen opus, jos asia herättää jatkokysymyksiä.

    On tärkeää, että lahjasoluilla tai adoption kautta perheeseen tullut lapsi ei joudu varttuessaan ihmettelemään taustaansa.

    Arvostan sitä, että synnytykseen liittyvä jännitys on kuvattu ensisijaisesti isosisarusten näkökulmasta: Kuinka mummo hoitaa ja myötäelää jännittävää aikaa heidän kanssaan ja kuinka äidit lopulta saapuvat kotiin turvakaukalossa tuhisevan nyytin kanssa.

    Pidän myös siitä, että tarina tuo yhteen kahdessa ensimmäisessä kirjassa tavattuja henkilöitä. Tuttavuudet ovat syventyneet ystävyydeksi. Lukijallekin tulee kotoisa olo, kun henkilöt ovat jo tuttuja.

    Ihmisten ja perheiden moninaisuus on kantava teema nyt jo kolmiosaisessa sarjassa. On tärkeää, että lahjasolujen avulla tai adoption kautta perheeseen tullut lapsi ei joudu varttuessaan ihmettelemään taustaansa, vaan eri tavoista perheellistyä kerrotaan jo pienestä pitäen.

    Nadja Sarellin kuvittama kompakti kirja on lukijalle miellyttävän pituinen, ja jokaisella sivulla on yleisölle myös paljon kiinnostavaa katseltavaa.

    Susanna Silvander-Rosti: Sulon ja Elsin vauvakutsut. 32 sivua. Otava.
    Susanna Silvander-Rosti: Sulon ja Elsin vauvakutsut. 32 sivua. Otava. 
    Lisää aiheesta
    • Anna Elina isoaro ja Mira Mallius ovat aiemmin julkaisseet yhdessä kuvakirjan Sinä yönä tuli talvi, joka voitti Botnia-kirjallisuuspalkinnon vuonna 2021.

      Kirjallisuus | Lapsettomien tätien erilaisia elämäntyylejä esittelevä Finlandia-ehdokas laajentaa perhekäsitystä rennosti ja ikätasoisesti

    • Jessica Haapkylä & Sirkku Linnea: Sukellus valtamerten salaisuuksiin. 2024. Minerva. 59 sivua.

      Kirjallisuus | Itämeri jää syrjään valtameristä kertovassa lastenkirjassa – ilahduttava asia on adoptioperheen kuvaus

    • Tarja Halla työskenteli MT:ssä vuodet 1990–2016. Ennen eläkkeelle jäämistään hän tuotti Viikonvaihde-sivuja.

      Kirjallisuus | Lehdentekijäsuvun vaiettu salaisuus saa selityksen Tarja Hallan esikoisromaanissa

    • Sulon ja Elsin mummo karkuteillä on Susanna Silvander-Rostin toinen lastenkirja.

      Kirjallisuus | Kirja-arvio: Lyhytkasvuinen lääkäri ja änkyttävä ammattifutari auttavat lapsia löytämään mummon ja ymmärtämään erilaisuutta

    • Susanna Silvander-Rosti: Sulon ja Elsin uudet naapurit. 31 sivua. Otava.

      Kirja-arvio: Riemukas retki sateenkaariperheen matkassa avartaa lasten ja aikuisten perhekäsitystä

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Koneklassikot-kirja nyt saatavana nettikirjakaupasta

  • Koneviesti | Metsätyökoneiden historiikki