• MT 100 vuotta sitten: Suomalainen puolukka maistuu saksalaisille – pohjalaiset ovat saaneet tästä sievoisen lisätulon

    Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti 18.10.1924 myös juopottelun jälkeen hierotuista talokaupoista, joiden lopputulos ei ollut kaunis.
    Kuva: Kansallisarkisto
    Lukemisto|Historia ja perinne
    20.10.202423:00
    Tuovi Mäkipere

    Puolukkamarkkinat.

    Kuluneen syyskuun aikana vietiin Vaasan satamasta 522,000 kg. puolukoita Saksaan. Marjain vientiarvo teki noin 1,5 miljoonaa markkaa. Vaasan satamaan on senjälkeen saapunut isompia määriä puolukoita maasta vietäväksi ja laivataan ne ensi tilassa.

    Osto jatkuu edelleen täydellä voimalla ja hintataso on vakiintunut. Ostajana on melkein yksinomaan esiintynyt Saksa. Tanskassakin on viime aikoina herännyt ostohalu, mutta haluaisivat sikäläiset ostajat vain laatikkopuolukoita, joiden aika on ohi. Ruotsin puolukkamarkkinoilla vallinnut epävakainen tila on tehnyt puolukkamarkkinat Suomessa kannattaviksi.

    Tänä vuonna on puolukkatuottajina esiintyneet yksinomaan Etelä- ja Keski-Pohjanmaa, joten nämä maakunnat ovat saaneet sievoisen lisätulon vilkkaasta marjain kysynnästä. Koko maasta on syksyn kuluessa viety ainakin 20 miljoonan markan edestä puolukoita ja laivaussatamina ovat esiintyneet Vaasa, Turku ja Helsinki.

    Kuva: Kansallisarkisto

    Kaupantekoa.

    Kun toissa tiistaina pari Maringaiskylän isäntää palasi Pöytiön tien parannustöistä Himangalta, juopottelivat he, ja lähdettyään kotiin, rupesivat tiellä tekemään talonkauppoja. Kun he jonkun aikaa olivat kauppoja hieroneet, iski toinen toveriaan päin silmiä sillä seurauksella, että tämä meni vähäksi aikaa tainnoksiin.

    Selvittyään meni hän hakemaan kärryistään kuokkaa, aikoen sitä käyttää aseenaan, mutta saivat mukana olleet aikeen estetyksi ja erottivat isännät käsikähmästä. Nyt lähti toinen hyppyyttämään hevosiaan niin kovaan, että ajoi maantienojaan ja kärryt menivät palasiksi.

    Hengenvaarallista leikkiä.

    Lauantaina t.k. 11 p;nä kello 2 ajoissa i.p. sattui Karvian Kantinkylän Mäntykoski-nimisessä talossa tapaturma, josta kuolema oli seurauksena. Mainitussa talossa oli nimittäin eteinen korjauksen alaisena, jolloin m.m. ulkopuoliset sähköjohdot oli irroitettuna seinästä.

    Näitä johtoja alkoi talollisenpoika Väinö Pajuluoma käsin kosketella, varoituksista huolimatta hän tarttui lopuksi molemmin käsin johtoon kiinni saaden samalla niin ankaran sähköiskun, että kuoli heti.

    Vainaja oli noin 27 vuotias ja naimaton. Tapaus puhuu varoittavaa kieltä kaikille sähköjohtojen kanssa tekemisissä oleville.

    Kuva: Kansallisarkisto
    Lisää aiheesta
    • MT 6.9.1924.

      Historia ja perinne | MT 100 vuotta sitten: Ravut palasivat jokeen, josta rapurutto oli saksiniekat hävittänyt – äyriäisten alkuperä pysyy mysteerinä

    • Historia ja perinne | MT 100 vuotta sitten: Marjanviennin pulmat kuulostivat samoilta jo vuosisata sitten ‒ vienti vetäisi ja töitä olisi, mutta verkosto puuttuu

    • MT 24.11.1923.

      Historia ja perinne | MT 100 vuotta sitten: Poronliha on kaupasta melkein tyyten loppunut, eikä Oulussa saa enää pitää sikoja keskikaupungilla

    • MT 12.4.1924.

      Historia ja perinne | MT 100 vuotta sitten: Turussa pirtukuski hylkäsi hevosen, mutta pelasti osan juomista

    • MT:ssä mainostettiin rukiin kylvöjen alla kalkkityppeä.

      Historia ja perinne | MT 100 vuotta sitten: Venäläisille maistuu suomalainen maito – Imatralla vesi söi paviljongin

    Artikkelin aiheet
    puolukan vienti
    Etelä- ja Keski-Pohjanmaa
    Vaasa
    Maaseudun Tulevaisuus
    vanhat uutiset
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää