• Kitee kimmertää kohti superpesiksen kärkeä: ”Projekti ei ole helppo ja nopea”

    Kiteen Pallo on ollut takuuvarma puolivälieräjoukkue viime vuosina. Itärajalla kuitenkin hamutaan määrätietoisesti paluuta mitalipeleihin.
    Tilaajalle
    Kitee on pelannut miesten pääsarjassa pesäpalloa yhtäjaksoisesti vuodesta 1978 lähtien. Kuvassa Kiteen Pallo harjoittelee Rantakentällä toukokuussa.
    Kitee on pelannut miesten pääsarjassa pesäpalloa yhtäjaksoisesti vuodesta 1978 lähtien. Kuvassa Kiteen Pallo harjoittelee Rantakentällä toukokuussa. Kuva: Lari Lievonen
    Lukemisto|Urheilu
    20.5.202310:02
    Juho Mäkelä

    Kitee tunnetaan erityisesti pesäpallosta, pontikasta ja Nighwish-yhtyeestä. Pontikan laillinen valmistus loppui kaupungissa vuonna 2016, mutta kaksi jälkimmäistä porskuttaa.

    Kitee on pelannut miesten pääsarjassa pesäpalloa vuodesta 1978 lähtien. Kiteen Pallon nimellä joukkue on voittanut kolme Suomen mestaruutta, kolme SM-hopeaa ja yhden SM-pronssin.

    Edellinen SM-kulta ja samalla viimeisin mitali voitettiin 2005. Nyt Kiteellä janotaan nousua keskikastista takaisin kärkiseuraksi.

    ”Haluamme palauttaa Kipan huipulle. Kaikki tekeminen tähtää siihen, mutta projekti ei ole helppo ja nopea”, Kipan varapuheenjohtaja Sami Mielonen muistuttaa.

    Kitee käynnisti uudistusprojektin 3,5 vuotta sitten, ja tällöin entiset menestysvuosien pelaajat Pasi ja Mikko Varonen, Pentti Lipsanen, Jarno Kaksonen sekä Mielonen lähtivät mukaan seuran taustalle.

    Viime syksynä Keski-Karjalaan tuli jobin postia, kun kiteeläislähtöiset tähtipelaajat Elmeri Purmonen ja Hannes Pekkinen siirtyvät Sotkamoon.

    ”Turha valehdella, menetys on iso. Pyrimme tekemään hommat niin, että he haluavat tulla tänne takaisin jonakin päivänä”, Sami Mielonen painottaa.

    Sami ”Eko” Partanen lopetti menestyksekkään peliuransa viime syksynä. Pesiskenttien väriläiskä ottaa superpesisjoukkueen pelinjohtajan viuhkan käteensä kausilla 2024–2026. Tänä kesänä hän keskittyy erityisesti Kipan junioritoiminnan vetämiseen.
    Sami ”Eko” Partanen lopetti menestyksekkään peliuransa viime syksynä. Pesiskenttien väriläiskä ottaa superpesisjoukkueen pelinjohtajan viuhkan käteensä kausilla 2024–2026. Tänä kesänä hän keskittyy erityisesti Kipan junioritoiminnan vetämiseen. Kuva: Lari Lievonen

    Kiteen Pallo on solminut seuralegenda Sami Partasen kanssa vuodet 2024–2026 kattavan pelinjohtajasopimuksen.

    ”Eko” Partasen pitkä sopimus palauttaa uskottavuutta kiteeläiseen pesäpalloon, koska miehen vaatimustaso itseään ja joukkuetta kohtaan on taatusti tapissa.

    Juho Kaikko kantaa vielä tänä kesänä pelinjohtajana päävastuun superpesisjoukkueesta. Partanen toimii valmennuksen apuna ja johtaa Kipan B- ja C-juniorijoukkueiden peliä.

    Kiteen Pallon voimavarana Sami Partanen näkee jatkossakin vahvan ulkopelin. Hän ei usko robottimaiseen suorittamiseen.

    ”Itse sain paljon arvostusta siitä, minkälainen olin pelaajapersoonana. Pyrin tuomaan joukkueeseen ilmapiirin, että kentällä uskalletaan onnistua ja näyttää tunteita.”

    Vajaan 10 000 asukkaan Kitee on pieni paikkakunta, ja Sami Partanen haluaa, että superpesispelaajat ovat jatkossa entistä tiiviimpi osa kylää ja yhteisöä. Omiin kasvatteihin satsaaminen on arvovalinta.

    Kiteen ja Vimpelin kaltaisten pienten ja perinteisten pesispaikkakuntien vahvuutena hän näkee talkoohengen.

    ”Esimerkiksi Tampereella kaikki ottelutapahtuman toimihenkilöt ovat palkollisia. Meillä on vielä hulluja, jotka haluavat panostaa tähän lajiin. Kitee elää ja hengittää pesäpallosta.”

    Kiteen Pallon varapuheenjohtaja ja entinen superpesispelaaja Sami Mielonen on ylpeä uusitusta Rantakentästä. Nykyään Kiteen Pallon pelejä voi seurata katetusta katsomosta ja yritysyhteistyökumppaneille on tarjolla aitiot.
    Kiteen Pallon varapuheenjohtaja ja entinen superpesispelaaja Sami Mielonen on ylpeä uusitusta Rantakentästä. Nykyään Kiteen Pallon pelejä voi seurata katetusta katsomosta ja yritysyhteistyökumppaneille on tarjolla aitiot. Kuva: Lari Lievonen

    Vahva junioritoiminta on avain Kiteen Pallon menestykseen. Sami Mielonen iloitsee, että pesäpallon suosio harrastuksena on kääntynyt taas nousuun.

    Kipalla on joukkueet kaikissa juniori-ikäluokissa g-pojista b-poikiin. Lisäksi tytöissä Kitee saa kasaan joukkueet kaikissa ikäluokissa lukuun ottamatta b- ja g-junioreita.

    ”Naisten edustusjoukkue nousi suomisarjaan viime vuonna. Fakta on se, että tyttöpuolella Kiteen tehtävä on toimia kasvattajaseurana”, Mielonen sanoo.

    Kiteellä syntyy vuosittain noin 60 lasta, joten iso prosentti heistä pitäisi saada innostumaan pesiksestä. Muut lajit eivät kuitenkaan uhkaa pesäpallon mahtiasemaa, vaikka talvilajit ovat nosteessa.

    Partasen kaikki kolme lasta pelaavat myös pesäpalloa Kiteellä. Kahta vanhinta poikaa hän valmentaa ensi kaudella.

    ”Omia poikia ei voi ainakaan suosia. Heiltä pystyy vaatimaan muita enemmän, koska tuntee lapset ja tietää tason.”

    Kiteen Pallon e-pojat harjoittelivat toukokuun alussa Rantakentällä. Kuvassa Juhani Heiskanen antaa pallolle kyytiä. Kipalla on joukkueet kaikissa poikien juniori-ikäluokissa.
    Kiteen Pallon e-pojat harjoittelivat toukokuun alussa Rantakentällä. Kuvassa Juhani Heiskanen antaa pallolle kyytiä. Kipalla on joukkueet kaikissa poikien juniori-ikäluokissa. Kuva: Lari Lievonen

    Itse sain paljon arvostusta siitä, minkälainen olin pelaajapersoonana. Pyrin tuomaan joukkueeseen sellaisen ilmapiirin, että kentällä uskalletaan onnistua ja näyttää tunteita.

    Sami Partanen

    Kiteen Rantakentälle on tehty laaja remontti viime vuosien aikana. Uusitulla stadionilla on muun muassa katetut katsomot, kiinteät kioskit, fanituotemyymälät sekä aitio yritysvieraille.

    Mielonen on kiitollinen kaupungille miljoonaluokan satsauksesta.

    ”Ihmisten vapaa-ajasta käydään kovaa kilpailua. Valitettavasti peli itsessään tuo paikalle enää vain tosifanit, joten otteluista pitää tehdä tapahtumia”, hän sanoo.

    Kiteen ylpeys Nightwish esiintyy myös uusitulla pesäpallostadionilla kesäkuussa ja bändi on seuran pääyhteistyökumppani.

    Lassi Vasarainen iskee palloa Kiteen Rantakentällä.
    Lassi Vasarainen iskee palloa Kiteen Rantakentällä. Kuva: Lari Lievonen

    Kiteen Pallon kotiotteluiden yleisökeskiarvo oli viime kaudella vajaat 1 200 katsojaa, mikä on edelleen hyvällä tasolla.

    ”Mökkiläiset pitävät yleisömäärää pinnalla. Tämä meidän kylä ukkoutuu ja mummoutuu. Kun aloitin urani, runkosarjaotteluissa saattoi olla 4 500 ihmistä”, Sami Partanen kertoo.

    Maakuntakeskus Joensuun nousu superpesiksen kärkiseuraksi on verottanut Kiteeltä sekä yleisöä että yhteistyökumppaneita.

    Toisaalta Pohjois-Karjalan paikallispelit tuovat väkeä katsomoihin ja tunnetta kentälle.

    Kiteen tavoitteena on ajaa tulevina kausina Joensuun ohitse. Suomen mestaruus on Sami Partaselle selkeä kiinnekohta.

    ”Kiteellä on kasvanut jo yksi sukupolvi, joka ei muista edellistä vuoden 2005 mestaruutta. Menestys kyllä ryöpsäyttää uuden pesisbuumin kylälle ja katsomoon saadaan hurmosta.”

    Kiteen Pallon superpesisjoukkueen uudet vahvistukset Paavo Pelto ja Joona Lehtinen olivat mukana harjoituksissa toukokuun alussa.
    Kiteen Pallon superpesisjoukkueen uudet vahvistukset Paavo Pelto ja Joona Lehtinen olivat mukana harjoituksissa toukokuun alussa. Kuva: Lari Lievonen
    Lisää aiheesta
    • Jääkiekko on Suomen suosituin urheilulaji, mutta pesäpallo on uniikki kansallispelimme. Kuvassa Hyvinkään Tahkon pelaaja Teemu Rouhiainen tinttaa palloa kesällä 2019 Pihkalassa.

      Urheilu | Tahko Pihkala joutui esittämään pappilan poikien leikeissä venäläistä ‒ siitä lähti ajatus kansakuntaa yhdistävästä pelistä, joka täyttää sata vuotta

    • Mauri Pyhälahti harmittelee, että pesäpallon katsojamäärät ovat laskeneet hänen pelaajavuosistaan. 1980-luvulla runkosarjan otteluissa oli usein yli 5000 katsojaa.

      Urheilu | Mauri Pyhälahden äiti toivoi pojasta pappia, mutta tie vei pesäpallon huipulle – nyt pesäpallokonkari kertoo, millaista muutosta kansallislaji kaipaa

    • Käytännössä koko 2000-luvun Sotkamon Jymyn vakiokalustoon kuulunut Roope Korhonen on tänä kesänä entistä suuremmassa roolissa nuorentuneessa kainuulaisjoukkueessa.

      Roope Korhosta huudetaan ajolähtöihin – "Lapsen syntymä ja mestaruuden voittaminen ovat samantyylisiä tunnetiloja"

    • Nykyään naisten superpesis on naisten palloilusarjoista katsotuin. Kuva on ottelusta Lapuan Virkiä vastaan Seinäjoen Maila-Jussit heinäkuussa 2020. Pesäpallon juhlavuosi näkyy erilaisissa tapahtumissa ympäri Suomea. On esimerkiksi juhlavuoden lasten ja nuorten leirit Sotkamossa, Siilinjärvellä, Seinäjoella ja Hyvinkäällä, seurojen omat tapahtumat ja Tampereen Itä‒Länsi-ottelu.

      Urheilu | 100-vuotiaalla lajilla aihetta juhlaan: Pesäpallon kilpapelaajia on enemmän kuin koskaan, naisten superpesis naisten palloilusarjoista katsotuin

    • "Japani on minusta kiinnostava maa. Viime keväänä mietin, miten voisin tehdä Vimpeliä tunnetuksi Japanissa", kunnanjohtaja Sam Leijonanmieli kertoo Vimpelin Lakeaharjun laella. Komea näkymä Lappajärvelle häipyi joulukuun sakeaan lumisateeseen.

      Pesäpallodiplomatia toimii, kun Vimpeli solmii suhteita Japaniin – Kunnanjohtaja Sam Leijonanmieli vie diplomatian opintojaan käytäntöön

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 5

      Kulttuuri | Laulajatähti Noora Louhimo kärsi pitkään juurettomuudesta ja rajun koulukiusaamisen arvista: ”Nykyään voin analysoida itseäni paremmin”

    • 6

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 7

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi