• Malttia pihatöihin: Harava ja ruohonleikkuri käyttöön vain harkiten

    Kun pihaa hoidetaan luontoa kunnioittaen, sen kasvit ja eläimet pysyvät elinvoimaisempina.
    Kaunistus vai kauhistus? Nurmikon voikukka on pölyttäjille ilonaihe.
    Kaunistus vai kauhistus? Nurmikon voikukka on pölyttäjille ilonaihe.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Lukemisto|Piha ja puutarha
    29.4.202317:00
    Terhi Pape-Mustonen

    Kevät ja alkukesä innostavat pihatöihin, mutta välineet kannattaa valita tarkkaan. Moni on tottunut keväisin haravoimaan nurmikon, mutta se voi helposti heikentää sen kuntoa.

    Kuollut kasviaines, kuten pudonneet lehdet, muodostaa hajotessaan maahan arvokasta humusta. Kun kasvijätteen haravoi pois, maa köyhtyy ja nurmikon herkkä tyvi paljastuu kevätauringon kuivatettavaksi.

    Humuksella on suuri merkitys maan vesitaloudelle. Viime kesinä Suomessa on ollut paahteisia hellejaksoja, jolloin nurmikko helposti palaa. Orgaaninen aines lisää maan multavuutta, jolloin maa pystyy pidättämään vettä tehokkaammin ja ravinteet säilyvät multavassa maassa paremmin.

    Kun pieneliöt möyrivät maassa hajottamassa kasvijätettä, tulee nurmikosta ilmavampi. Silloin maapohja ei myöskään tiivisty yhtä helposti ja nurmikko kestää myös sateita.

    Kun pieneliöt möyrivät maassa hajottamassa kasvijätettä, tulee nurmikosta ilmavampi.

    Pudonneet lehdet lannoittavat myös pensaita ja perennoja ja tarjoavat pölyttäjille ja muille hyönteisille suojapaikkoja. Kannattaa siis miettiä tarkkaan, onko haravointi välttämätöntä.

    Jos lehtikerros on hyvin paksu, sitä voi rapsutella ilmavammaksi tarpeellisista kohdista.

    Maltti on valttia myös nurmikon leikkaamisessa. The Guardian kertoo, että Britanniassa puutarhureita vedotaan jättämään nurmikko leikkaamatta toukokuussa. Suomessa tämä on ajankohtaista kesäkuussa, jolloin monet luonnonkasvit aloittelevat kukintaansa.

    Pihoilla viihtyy esimerkiksi kaunis voikukka, joka sopii pölyttäjien lisäksi ihmisten ravintokasviksi. Myöhemmin nurmikolla kukkii usein valkoapila, joka sitoo maaperään typpeä lannoittaen sitä.

    Pidempi nurmikko kestää myös kuivuutta paremmin.

    The Guardian: ‘No Mow May’: UK gardeners urged to let wildflowers and grass grow

    Lisää aiheesta
    • Antti Koli: Perhosbaarista Liskonpetiin – Näin tuet pihan ja puutarhan monimuotoisuutta. 168 sivua. Kirjapaja 2022.

      Piha ja puutarha | Mistä mato pitää, mihin ampiaisia tarvitaan? Luontokatoa voi hillitä omalla tekemisellä, palkittu luontokirja neuvoo

    • Mesipistiäislajeista eli tutummin mehiläisistä joka kolmas laji on uhanalainen.

      Luonto | Nyt tarvitaan tekoja luontokadon pysäyttämiseksi – ilman pölyttäjiä ruokapöydästä tulisi huomattavasti värittömämpi

      Tilaajalle
    • Euroopan komissio haluaa päivittää vuonna 2018 annettua pölyttäjiä koskevaa EU:n aloitetta, jotta luonnonvaraisten pölyttäjähyönteisten väheneminen saataisiin pysäytettyä.

      Luonto | Pölyttäjäkato yritetään pysäyttää 2030 mennessä: Komissio ehdottaa uusia rajoituksia tuholaistorjuntaan

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 5

      Kulttuuri | Laulajatähti Noora Louhimo kärsi pitkään juurettomuudesta ja rajun koulukiusaamisen arvista: ”Nykyään voin analysoida itseäni paremmin”

    • 6

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 7

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lepaa-näyttely järjestettiin Hattulassa Lepaalla 15.-17.8.2024.

    Koneviesti | Konealan Gallup Lepaa-näyttelyssä: Mitkä ovat viheralan trendit?

  • Koneviesti | Sthil tuo markkinoille ensimmäiset akkukäyttöiset painepesurinsa – paine joko 130 tai 150 baria

  • Koneviesti | Urakkatason Vermeer-kantojyrsimellä piha-alueen kannot hakkeeksi — työ on perinteisiin sarvimallin jyrsimiin verrattuna helppoa

    Tilaajalle